Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Yhteenveto

Euroalueen talouden arvioidaan jatkavan vaiheittaista elpymistään lähivuosina, vaikka geopoliittinen ja yleispoliittinen epävarmuus on huomattavan suurta. Talous alkoi jälleen kasvaa maltillisesti vuoden 2024 aikana, mutta viimeisimmät indikaattorit viittaavat kasvun heikkenemiseen lyhyellä aikavälillä. Kuluttajien luottamus on edelleen vaimeaa ja epävarmuus on suurta, mikä todennäköisesti kannustaa kotitalouksia säästämään. Edellytykset talouskasvun vahvistumiselle uudelleen ovat kuitenkin olemassa. Vahvassa työmarkkinatilanteessa etenkin reaalipalkkojen ja työllisyyden kasvun odotetaan tukevan elpymistä, jonka tärkeimpiä taustatekijöitä on edelleen kulutus. Euroalueen kysyntää vahvistanee myös rahoitusolojen keveneminen, joka noudattelee markkinaosapuolten odotuksia tulevasta korkokehityksestä. Finanssipolitiikan oletetaan olevan kaiken kaikkiaan vakauttamisuralla, mutta siihen liittyy suurta epävarmuutta. Next Generation EU ‑ohjelman on kuitenkin määrä tukea talouskasvua ohjelman päättymiseen asti vuonna 2027. Ulkoisen kysynnän odotetaan vahvistuvan ja tukevan euroalueen vientiä perusskenaariossa, jonka oletuksena on, että EU:n tärkeimmät kauppakumppanit pitävät kauppapolitiikkansa ennallaan. Sen vuoksi nettoviennillä odotetaan olevan jokseenkin neutraali vaikutus BKT:n kasvuun – kilpailukykyyn liittyvistä haasteista huolimatta. Työttömyysasteen odotetaan laskevan entisestään ennätyksellisen alhaiselle tasolle. Arvioiden mukaan joidenkin tuottavuuden viimeaikaista kasvua hidastaneiden suhdannetekijöiden vaikutus alkaa vaimentua, ja tuottavuuden odotetaan kohenevan arviointijakson mittaan rakenteellisista haasteista huolimatta. BKT:n keskimääräisen vuotuisen kasvun odotetaan olevan 0,7 % vuonna 2024 ja 1,1 % vuonna 2025 sekä 1,4 % vuonna 2026 mutta maltillistuvan sitten niin, että se on 1,3 % vuonna 2027. BKT:n kasvu on nyt arvioitu hitaammaksi kuin syyskuussa 2024 julkaistuissa EKP:n asiantuntija-arvioissa pääasiassa siksi, että vuoden 2024 alkupuoliskon investointitietoja on tarkistettu, odotukset viennin kasvusta vuonna 2025 ovat heikommat ja arviota euroalueen kysynnän kasvusta vuonna 2026 on tarkistettu hieman alaspäin.[1]

YKHI-kokonaisinflaation arvioidaan nopeutuvan vuoden 2024 lopulla ja hidastuvan sitten EKP:n kahden prosentin inflaatiotavoitteen tuntumaan vuoden 2025 toiselta neljännekseltä lähtien. Energiaerään liittyvän vertailuajankohdan vaikutuksen odotetaan olevan pääsyy inflaation tilapäiseen kiihtymiseen arviointijakson alussa. Öljyn ja kaasun hintojen oletetaan laskevan, joten energiainflaatio jatkaa todennäköisesti hidastumista vuoden 2025 jälkipuoliskolle asti ja pysyy sen jälkeen vaimeana. Poikkeuksena on energiainflaation kiihtyminen vuonna 2027 uusien ilmastonmuutoksen hillintätoimien vuoksi. Elintarvikeinflaation arvioidaan nopeutuvan vuoden 2025 puoliväliin asti lähinnä jalostamattomien elintarvikkeiden uuden hinnannousun vuoksi. Sitten sen arvioidaan hidastuvan keskimäärin 2,2 prosenttiin vuoteen 2027 mennessä. Ilman energia- ja elintarvikehintoja lasketun YKHI-inflaation (HICPX) odotetaan hidastuvan vuoden 2025 alussa, kun energian aiempien hintasokkien välilliset vaikutukset hiipuvat, työvoimakustannuspaineet vaimenevat ja rahapolitiikan aiemman kiristämisen vaikutusten välittyminen viipeellä kuluttajahintoihin jatkuu. Asiantuntijat odottavat, että kehityksen tärkeimpänä taustatekijänä on palvelujen hintainflaatio. Se on tähän asti jatkunut suhteellisen nopeana mutta on nyt hidastumassa. Kaiken kaikkiaan energia- ja elintarvikehinnoista puhdistetun YKHI-inflaation odotetaan hidastuvan 2,9 prosentista 1,9 prosenttiin vuosina 2024–2027. Palkkojen nousu pysyy aluksi nopeana mutta vaimenee vähitellen, kun inflaatiokompensaation paineet väistyvät. Työntekijää kohden laskettujen palkansaajakorvausten kasvun hidastumisen ja tuottavuuden kasvun elpymisen odotetaan hidastavan yksikkötyökustannusten nousua merkittävästi. Näin ollen euroalueen hintapaineiden arvioidaan heikkenevän, kun voittomarginaalit vaimentavat aluksi yhä suuria työvoimakustannuspaineita mutta elpyvät sitten arviointijakson kuluessa. Ulkoiset hintapaineet pysynevät kaiken kaikkiaan maltillisina. YKHI-kokonaisinflaatio vuosina 2024 ja 2025 on nyt arvioitu hitusen hitaammaksi kuin syyskuun 2024 asiantuntija-arvioissa pääasiassa siksi, että inflaatio on ollut odotettua hitaampaa ja öljyn ja sähkön hintaoletuksia on tarkistettu alaspäin.

Taulukko 1

Euroalueen BKT- ja inflaatioarviot

(vuotuinen prosenttimuutos, tarkistukset prosenttiyksikköinä)

 

 

Joulukuu 2024

Syyskuun 2024 arvioiden tarkistukset

2023

2024

2025

2026

2027

2024

2025

2026

BKT

0,5

0,7

1,1

1,4

1,3

-0,1

-0,2

-0,1

YKHI

5,4

2,4

2,1

1,9

2,1

-0,1

-0,1

0,0

YKHI ilman energia- ja
elintarvikehintoja

4,9

2,9

2,3

1,9

1,9

0,0

0,0

-0,1

Huom. BKT:tä koskevat arviot ovat kausivaihtelusta puhdistettujen ja työpäiväkorjattujen tietojen vuotuisia keskiarvoja. Luvut voivat olla erilaiset kuin Eurostatin tuoreimmissa julkaisuissa, jos arvioiden koontipäivän jälkeen on julkistettu uusia tietoja. Tarkistukset on laskettu pyöristettyjen lukujen pohjalta. EKP:n verkkosivuilla on makrotaloudellisten arvioiden tietokanta, josta voi ladata myös neljännesvuosittaista aineistoa.

© Euroopan keskuspankki, 2024

Postiosoite 60640 Frankfurt am Main, Germany
Puhelin +49 69 1344 0
Internet www.ecb.europa.eu

Kaikki oikeudet pidätetään. Kopiointi on sallittu opetuskäyttöön ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan lähde mainitaan.

Termien selityksiä on EKP:n sanastossa.

HTML ISBN 978-92-899-6610-8, ISSN 2529-4830, doi:10.2866/19, QB-CF-24-002-FI-Q


  1. Teknisiä oletuksia koskevan aineiston ja maailmantaloutta koskevien arvioiden koontipäivä oli 20.11.2024. Euroalueen talousnäkymiä koskevat eurojärjestelmän asiantuntijoiden arviot viimeisteltiin 27.11.2024.

Annexes
12 December 2024