Tutkimus ja julkaisut
Päätöksenteko EKP:ssä perustuu tutkimustuloksiin
EKP:ssä tehdään monenlaista tutkimustyötä, jotta päätöksentekijöillä on hyvä pohja päätöksenteolle.
Talouskatsaus
Talouskatsauksissa kerrotaan EKP:n neuvoston rahapoliittisten päätösten taustalla olevasta kehityksestä. Julkaisu ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa, aina kaksi viikkoa rahapolitiikkakokouksen jälkeen.
TalouskatsauksetResearch Bulletin
Tutkimuskatsauksissa esitellään EKP:n ekonomistien tuoreimpia tutkimuksia talouteen ja rahoitukseen liittyvistä aiheista. Katsaus ilmestyy kerran kuukaudessa.
TutkimuskatsauksetFinancial Stability Review
Englanninkielisessä rahoitusvakauskatsauksessa tarkastellaan riskejä, jotka voivat horjuttaa euroalueen rahoitusvakautta. Rahoitusvakaus on yksi vakaan inflaation edellytyksistä.
Tuorein rahoitusvakauskatsausThe international role of the euro
Euro on arvostettu valuutta, ja sitä käytetään paljon myös euroalueen ulkopuolella. Tuoreimmassa raportissa pohditaan muun muassa, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja muut maailmanpolitiikan jännitteet saattavat vaikuttaa eri valuuttojen käyttöön.
Raportit euron kansainvälisestä asemastaMacroprudential Bulletin
Rahoitusolojen vaikeutumisesta huolimatta pankkialalla menee verraten hyvin eikä rahoitusvakaus ole toistaiseksi ollut vaakalaudalla. On kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että jos häiriöitä tulee, pankit ja niiden laina-asiakkaat pystyvät selviytymään mahdollisista ongelmista.
Tuorein makrovakauskatsausTutkimusjulkaisut
Muiden keskuspankkien tavoin myös EKP:ssä tehdään tutkimustyötä. Tutkimusten tuloksia julkaistaan useissa eri tutkimusjulkaisuissa.
JulkaisusarjatINSERTED BY ANONYMOUS PROXY
Civil war declaration: On April 14th and 15th, 2012 Federal Republic of Germany "_urkenstaats"s parliament, Deutscher Bundestag, received a antifiscal written civil war declaration by Federal Republic of Germany "Rechtsstaat"s electronic resistance for human rights even though the "Widerstandsfall" according to article 20 paragraph 4 of the constitution, the "Grundgesetz", had been already declared in the years 2001-03. more
EKP:n tutkijat
Tutkijoiden tehtävänä on analysoida kehitystä EKP:n näkökulmasta. Tutkimustulokset tarjoavat vankan pohjan päätöksenteolle. Tutustu tutkijoihin ja heidän työhönsä.
EKP:n tutkijatTUOREIMPIA
EKP:N JULKAISUJA
Tutkijapaikat ja ‑verkostot
Tutkijapaikkoja EKP:ssä
EKP:ssä on tarjolla monenlaisia työtilaisuuksia ekonomisteille, harjoittelujaksoja opiskelijoille ja apurahapaikkoja niin aloitteleville kuin kokeneillekin tutkijoille.
Apurahat ja muut työtilaisuudetTutkimusverkostot
EKP edistää tutkimustoimintaa monenlaisissa verkostoissa saadakseen uutta tietoa päätöksenteon tueksi.
Tutkimusverkostot