Tiivistelmä
EKP:n uusi päärakennus symboloi sitä, mitä Eurooppa voi yhdessä saavuttaa. Mutta se edustaa myös sitä, minkä vuoksi emme koskaan enää voi antaa Euroopan hajaantua.
Kriisin vuoksi Euroopan yhtenäisyys on koetuksella. Jotkut – kuten monet tänään paikalle saapuneista mielenosoittajista – pitävät ongelman ytimenä sitä, että Eurooppa ei ole tehnyt tarpeeksi. On myös niitä – kuten ympäri Eurooppaa nousevat populistipuolueet – joiden mielestä Eurooppa on tehnyt jo liikaa.
Epärealistiset toiveet yhdentymisen lopputuloksesta eivät myöskään auta. Tarvitsemme kunnianhimoisia tavoitteita ja realistisia keinoja niiden toteuttamiseksi. On sovitettava yhteen tehokkuus, josta talouden yhdentymisessä on kyse, ja tasa-arvo, joka puolestaan on poliittisen yhdentymisen ydin. Koulutuksen on oltava yhtä olennainen osa uudistuksia kuin joustavien markkinoiden edistäminen ja byrokratian vähentäminen.
Mitä enemmän taloudellista päätöksentekoa siirretään eurooppalaiselle tasolle, sitä enemmän on siirrettävä myös demokraattista päätöksentekoa. Tämä tarkoittaa aitojen eurooppalaisten demokratian vaikutuskanavien kuten Euroopan parlamentin vahvistamista. Muodollisen päätäntävallan vähenemistä kompensoi tosiasiallisen päätäntävallan lisääntyminen. Äänestäjät valtuuttavat yhteiseurooppalaista vastuuta kantavat instituutiot tarttumaan työllisyyden ja talouskasvun polttaviin ongelmiin. Tätä kautta he voivat kenties vaikuttaa elinehtoihinsa vielä enemmän kuin nykyään.
***
Varapääministeri Al-Wazir,
ylipormestari Feldmann,
EKP:n entinen pääjohtaja Jean-Claude Trichet
EKP:n neuvoston nykyiset ja entiset jäsenet,
entinen ylipormestari Roth,
kunniakansalainen von Metzler,
juutalaisyhteisön johtaja Korn,
Elsaesserin arkkitehtisuvun edustaja
Konrad Elsässer ja
uusien toimitilojen arkkitehti Prix,
arvoisat kuulijat.
Minulla on ilo toivottaa teidät tänään tervetulleiksi Euroopan keskuspankin uuden päärakennuksen avajaisiin.
EKP:n uusien toimitilojen rakennushanke on yhtä vanha kuin EKP. Se aloitettiin jo vuonna 1998, kun EKP ryhtyi etsimään sopivaa tonttia. Vuonna 2001 löytyi tämä Grossmarkthallen tontti. Vuotta myöhemmin käynnistettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka Wolf Prix työryhmineen voitti. Toukokuussa 2010 laskettiin peruskivi, ja varsinaiset rakennustyöt voitiin aloittaa. Rakennusprojektin toteuttamiseen on tarvittu näinä vuosina lukemattomien ihmisten tinkimätöntä työpanosta. Osa heistä on täällä tänään. Haluan kiittää kaikkia mukana olleita valtavasta urakasta, joka nyt on saatu päätökseen.
Euro on muodostunut Euroopan yhdentymisen näkyvimmäksi symboliksi, onhan se kaikkien euroalueen kansalaisten käyttämä ja arvostama yhteinen valuutta. Tämä rakennus tulee tunnetuksi euron kotipaikkana. Uudet toimitilat tarjoavat EKP:lle vankan perustan sen hoitaessa ensisijaista tehtäväänsä: hintavakauden ylläpitämistä euroalueella kaikkien sen kansalaisten eduksi.
Tässä mielessä uusi päärakennus symboloi sitä, mitä Eurooppa voi yhdessä saavuttaa. Mutta se edustaa myös sitä, minkä vuoksi emme koskaan enää voi antaa Euroopan hajaantua.
Tila, johon olemme kokoontuneet, on Frankfurtin entinen hedelmä- ja vihannestukkuhalli. 1920-luvulta peräisin oleva, oman aikansa parasta rakentamista edustava rakennus on suurelta osin säilytetty ja otettu osaksi keskuspankin uutta päärakennusta. Vuosina 1941–1945 täältä kuljetettiin keskitysleireille yli 10 000 juutalaista Frankfurtista ja sen lähialueilta. Rakennuksen itäpuolelle on rakennettu muistomerkki muistutukseksi meille ja jälkipolville teoista, jotka eivät voi eivätkä saa koskaan unohtua.
Yhdentynyt, demokraattinen ja rauhassa elävä Eurooppa on yksi tärkeimpiä osoituksia siitä, että olemme ottaneet historiasta opiksemme. Olemme kulkeneet pitkän tien, mutta mitään, mitä olemme saavuttaneet, ei ole syytä pitää itsestään selvänä.
Euroopan yhtenäisyys on koetuksella. Euroopassa eletään parhaillaan vaikeita aikoja. Äskettäisessä eurobarometritutkimuksessa kysyttiin useiden maiden kotitalouksilta, miten ne pärjäävät kriisissä. Kaikki vastaajat kertoivat tulojensa vähentyneen, ja miltei kaikki sanoivat elämän olevan vaikeampaa kuin ennen kriisiä.
EU:n toimielimistä EKP on ollut koko kriisin ajan tärkeässä osassa ja siksi myös tilanteeseen turhautuneiden huomion keskipisteenä. Se ei kenties ole aivan reilua: EKP on toimillaan pyrkinyt nimenomaan lieventämään kriisin vaikutuksia talouteen. EKP on kuitenkin koko euroalueen keskuspankki, ja siksi sen on kuunneltava tarkkaan kansalaisten näkemyksiä.
Jotkut – kuten monet tänään paikalle saapuneista mielenosoittajista – pitävät ongelman ytimenä sitä, että Eurooppa ei ole tehnyt tarpeeksi. He haluavat vielä yhdentyneemmän Euroopan, jossa on enemmän kansakuntien välistä taloudellista yhteisvastuuta.
On myös niitä – kuten ympäri Eurooppaa nousevat populistipuolueet – joiden mielestä Eurooppa on tehnyt jo liikaa. Heidän ratkaisunsa on palata tiiviimpään kansalliseen ohjaukseen ja taloudelliseen itsemääräämisoikeuteen.
Ymmärrän, mitä näiden näkemysten taustalla on ja miksi ihmiset haluavat muutosta. Tosiasiassa kumpikaan ei tarjoa nykyiseen tilanteeseen todellista ratkaisua.
Yhteisvastuu on olennainen osa Euroopan yhdentymistä, ja on oikein, että valtiot ovat kriisin keskellä tukeneet toisiaan. Euroalue ei kuitenkaan ole sellainen poliittinen unioni, jossa jotkin jäsenvaltiot jatkuvasti maksaisivat toisten puolesta.
On aina ollut selvää, että jokaisen maan on seistävä omilla jaloillaan ja että jokainen on vastuussa omasta politiikastaan. Joidenkin maiden vaikeat sopeutumisajanjaksot ovat olleet ensisijaisesti seurausta niiden aiemmista päätöksistä.
Omilla jaloillaan seisominen ei kuitenkaan tarkoita yksin jäämistä. Ratkaisuksi ei kelpaa myöskään tiiviimpään kansalliseen ohjaukseen palaaminen.
Se ei muuttaisi perustavia talouden tosiseikkoja, jotka Euroopan valtioiden on kohdattava: ikääntyvän väestön yhteiskunnissa talouskasvun on perustuttava ensisijaisesti tuottavuuden kasvuun. Se ei myöskään lisäisi kansalaisten taloudellista turvallisuutta. Osallistuminen globalisaatiokehitykseen on vaurauden edellytys.
Itse asiassa sisämarkkinoiden kehittäminen aloitettiin juuri siksi, että Euroopan taloudet eivät erillään toimiessaan pystyneet luomaan riittävästi työpaikkoja avoimemmaksi muuttuvassa maailmassa. Rahaliitto oli prosessin luonteva jatko, sillä 1990-luvun alun ERM-valuuttakurssimekanismin kriisi osoitti, että valtiot eivät voi yhdentyä vain osittain ja silti nauttia yhdentymisen täysimittaisista eduista. Vuoden 2008 jälkeiset finanssi- ja valtionvelkakriisit ovat vahvistaneet tämän.
Siksi yhdentymisen purkaminen ei ole ratkaisu. Epärealistiset toiveet yhdentymisen lopputuloksesta eivät myöskään auta. Ratkaisu on rahaliiton saattaminen valmiiksi alueilla, joilla se on mahdollista ja tarpeellista. Tarvitsemme kunnianhimoisia tavoitteita ja realistisia keinoja niiden toteuttamiseksi.
Tämän ajatuksen toimivuus on jo näytetty toteen kriisin aikana luoduilla solidaarisuus- ja vakautusmekanismeilla. Pankkiunioni on niin ikään huomattava saavutus. Myös muita keskeneräisiä osa-alueita on kehitettävä erityisesti taloudellisen ja institutionaalisen yhdentymisen aloilla.
Selvää kuitenkin on, että unionin haasteita ei voi tarkastella yksinomaan talouden näkökulmasta. Vaikka taloudellinen yhdentyminen luo kokonaisuudessaan lisää työpaikkoja ja talouskasvua, se ei täysin poista ongelmia, jotka herättävät tyytymättömyyttä euroon ja EU:hun. Oma ongelmansa on, kuka prosessissa voittaa ja kuka häviää.
Esimerkiksi työvoiman suurempi liikkuvuus eri maiden välillä voi vähentää työttömyyttä, mutta se saattaa myös kasvattaa maahanmuuttoon kohdistuvia epäilyjä ja herättää huolta vähän koulutettujen keskuudessa. Aiemmin suojatun sektorin avautuminen kilpailulle saattaa kuluttajan näkökulmasta laskea hintoja, mutta alalla työskentelevien kannalta se voi luoda epävarmuutta.
Jos haluamme lujittaa luottamusta unionia kohtaan, tätä jännitettä on pystyttävä lieventämään. On sovitettava yhteen tehokkuus, josta talouden yhdentymisessä on kyse, ja tasa-arvo, joka puolestaan on poliittisen yhdentymisen ydin.
Kysymys on monimutkainen, mutta ratkaisun voi tiivistää yhteen sanaan – koulutus.
Sekä teoreettiset että empiiriset tutkimukset osoittavat, että viimeaikaisen teknologisen muutoksen yhteydessä koulutus on saanut suuren painoarvon. Toisin sanoen tuotantoteknologia on muuttunut siten, että se suosii nimenomaan koulutettua työvoimaa, jonka suhteellinen tuottavuus ja sen myötä suhteellinen kysyntä on kasvussa.
Tarvittavan koulutuksen tarjoaminen työntekijöille tehostaa taloutta ja synnyttää uusia työllistymismahdollisuuksia. Koulutus lisää myös talouden oikeudenmukaisuutta, sillä sen ansiosta mahdollisimman monet voivat hyödyntää tarjolla olevia mahdollisuuksia.
Koulutuksen on siis oltava yhtä olennainen osa uudistuksia kuin joustavien markkinoiden edistäminen ja byrokratian vähentäminen.
Taloudellinen ja poliittinen yhdentyminen on kuitenkin sovitettava yhteen toisellakin tavalla. Mitä enemmän taloudellista päätöksentekoa siirretään eurooppalaiselle tasolle, sitä enemmän on siirrettävä myös demokraattista päätöksentekoa – ei vain siksi, että demokratia on yksi EU:n perusarvoista, vaan myös siksi, että politiikka ilman asianmukaista edustuksellisuutta ja tilivelvollisuutta on vailla pohjaa. Taloudellista unionia ja poliittista unionia on syvennettävä yhdessä. Tämä tarkoittaa aitojen eurooppalaisten demokratian vaikutuskanavien kuten Euroopan parlamentin vahvistamista.
Euroopan yhdentymisen edetessä myös demokraattinen päätöksenteko muuttuu väistämättä. Äänestäjät saattaisivat aluksi pelätä, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa päätöksiin vähenevät nykyisestä. Näkemykseni on, että muodollisen päätäntävallan vähenemisen kompensoi tosiasiallisen päätäntävallan lisääntyminen. Näin on jo tapahtunut rahapolitiikan alalla.
Äänestäjät valtuuttavat yhteiseurooppalaista vastuuta kantavat instituutiot tarttumaan työllisyyden ja talouskasvun polttaviin ongelmiin. Tätä kautta he voivat kenties vaikuttaa elinehtoihinsa vielä enemmän kuin nykyään.
Tällä tavoin voimme uskoakseni ottaa syrjäytetyiksi itsensä kokevat – mukaan lukien monet Frankfurtiin tällä viikolla saapuneet mielenosoittajat – osallisiksi siihen yhdentymisprosessiin, jonka aikaansaannoksista jo kolme sukupolvea Euroopassa on saanut nauttia.
Kaikki EKP:n uusien toimitilojen rakentamiseen osallistuneet voivat olla ylpeitä työstään. Uudet toimitilat muodostavat uuden maamerkin Frankfurtiin ja tarjoavat EKP:lle näyttävän päärakennuksen tehtäviensä hoitoon.
Se on myös Euroopan yhdentymisen tärkeimpien arvojen symboli. Se muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet, ja siitä, miten pitkälle olemme päässeet. Se muistuttaa meitä hajaantumisen synnyttämistä hirmuteoista ja yhteistyön tuomista huikeista edistysaskelista.
Meidän ei pidä tehdä tyhjäksi sitä, mitä on jo saavutettu. Meidän ei myöskään pidä haikailla menneisyyttä. Menneisyyden opetukset voivat yhdistää meitä nyt, kun rakennamme valmiiksi unionia, joka voi tuoda meille tarvitsemaamme vakautta ja vaurautta.
Keskuspankkina EKP tekee oman osansa tässä prosessissa huolehtimalla yhteisvaluutan eheydestä. Yhteinen raha kertoo konkreettisesti keskinäisestä luottamuksestamme. EKP:n ensimmäinen pääjohtaja Wim Duisenberg totesi euron käyttöönoton yhteydessä yli 16 vuotta sitten:
”Valuutta on paljon enemmän kuin vaihdon väline … Valuutta on osa ihmisten identiteettiä. Se kuvastaa sitä, mikä heille on yhteistä – nyt ja tulevaisuudessa.”
Kiitos.