Lähentymisraportista on suomennettu ainoastaan luvut 1–4. Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi EKP:n verkkosivuilla.

1 Johdanto

EU:n 27 jäsenvaltiosta 20 on jo ottanut euron käyttöön yhteisenä rahanaan. Tässä raportissa tarkastellaan kuutta niistä seitsemästä jäsenmaasta, jotka eivät vielä ole ottaneet euroa käyttöön. Nämä kuusi maata ovat Bulgaria, Tšekki, Unkari, Puola, Romania ja Ruotsi. Näitä maita sitoo Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”perussopimuksen”)^[1] velvoite ottaa euro käyttöön. Niiden on siis pyrittävä täyttämään kaikki lähentymiskriteerit. Seitsemäs jäsenvaltio, Tanska, ilmoitti vuonna 1992 jättäytyvänsä talous- ja rahaliitto EMUn kolmannen vaiheen ulkopuolelle.^[2] Se tarkoittaa, että Tanskaa koskeva lähentymisraportti laaditaan vain, jos maa itse sitä pyytää. Tällaista pyyntöä ei ole tehty, joten Tanskaa ei käsitellä tässä raportissa.

Laatimalla tämän raportin EKP täyttää perussopimuksen artiklassa 140 määrätyn tehtävän. Sen mukaan Euroopan keskuspankin ja Euroopan komission on laadittava Euroopan unionin neuvostolle (EU:n neuvosto) ”kertomuksia jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, edistymisestä talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien jäsenvaltioiden velvollisuuksien täyttämisessä” vähintään joka toinen vuosi tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, jota koskee poikkeus. Tämä edellä mainittuja kuutta maata koskeva lähentymisraportti laaditaan säännöllisesti joka toinen vuosi. Myös Euroopan komissio on laatinut raportin lähentymiskehityksestä. EKP:n ja komission raportit toimitetaan EU:n neuvostolle samanaikaisesti.

Tässä raportissa on käytetty samaa arviointimenetelmää kuin aiemmissakin EKP:n lähentymisraporteissa. EKP arvioi, ovatko tarkasteltavat kuusi maata saavuttaneet kestävän lähentymisen korkean tason, onko niiden kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan (jäljempänä ”EKPJ:n perussääntö”) kanssa ja onko lainsäädäntöä koskevat vaatimukset täytetty niin, että maiden kansallisista keskuspankeista voi tulla kiinteä osa eurojärjestelmää.

Talouden lähentymisprosessin tarkastelussa käytettävien tilastojen on oltava laadukkaita ja luotettavia. Poliittiset näkökohdat eivät saa vaikuttaa tilastojen laadintaan ja raportointiin. EU:n jäsenvaltioita on kehotettu pitämään tilastojensa laatua ja luotettavuutta ensiarvoisen tärkeänä, asettamaan tilastointia varten vähimmäisstandardit ja varmistamaan, että tilastoja laadittaessa on käytössä asianmukaiset varmistusjärjestelmät. Standardit ovat erityisen tärkeitä siksi, että ne vahvistavat kansallisten tilastolaitosten riippumattomuutta, luotettavuutta ja vastuullisuutta sekä lujittavat osaltaan luottamusta julkisen talouden tilastojen laatuun (ks. englanninkielisen raportin luku 6).

Sellaisen EU:n jäsenvaltion, jota koskeva poikkeus kumotaan, on 4.11.2014 voimaantulleen päätöksen mukaisesti liityttävä myös yhteiseen valvontamekanismiin viimeistään silloin, kun se ottaa euron käyttöön.^[3] Tällöin siihen aletaan soveltaa kaikkia valvontamekanismin mukanaan tuomia oikeuksia ja velvollisuuksia. On siis erittäin tärkeää, että maissa valmistaudutaan yhteiseen pankkivalvontaan ennen euron käyttöönottoa. Kaikkien niiden maiden pankkijärjestelmissä, jotka liittyvät euroalueeseen ja siten yhteiseen valvontamekanismiin, suoritetaan kattava arviointi.^[4] Bulgaria on parhaillaan ainoa jäsenvaltio, jonka osallistuminen yhteiseen valvontamekanismiin perustuu EKP:n kanssa tehtyyn sopimukseen tiiviistä yhteistyöstä osana Bulgarian sitoumusta liittyä pankkiunioniin ja jäsenyyttä valuuttakurssimekanismissa (ERM II).^[5] Tiivis yhteistyö Bulgarian keskuspankin (Българска народна банка) kanssa aloitettiin 1.10.2020, kun tarvittavat valvonta- ja lainsäädäntöehdot täyttyivät. Tuolloin Bulgarian merkittävät pankit tulivat EKP:n suoraan valvontaan. Lisäksi EKP alkoi hoitaa pankkivalvonnan yhteisiä menettelyjä Bulgarian pankeissa ja seurata vähemmän merkittävien pankkien valvontaa, josta edelleen vastaa kansallinen valvontaviranomainen. EKP:n pankkivalvonta ja Bulgarian keskuspankki varmistivat saumattomalla yhteistyöllä, että kansallisen valvontaviranomaisen liittyminen yhteiseen valvontamekanismiin onnistui saumattomasti.^[6]

Englanninkielisen lähentymisraportin seitsemästä luvusta neljä ensimmäistä on suomennettu. Luvussa 2 käsitellään taloudellisen ja oikeudellisen lähentymisen arvioinnissa käytettyä menetelmää. Luvussa 3 luodaan yleiskatsaus taloudellisen lähentymisen keskeisiin osa-alueisiin tarkasteltavissa maissa. Luvussa 4 esitetään maittaiset yhteenvedot, joihin sisältyvät tärkeimmät arviointitulokset. Luvussa 5 (ei suomennettu) arvioidaan yksityiskohtaisemmin taloudellista lähentymistä tarkasteltavina olevissa kuudessa jäsenvaltiossa. Luvussa 6 (ei suomennettu) käydään läpi lähentymisindikaattorit sekä niiden laskennassa käytetyt tilastolliset menetelmät. Luvussa 7 (ei suomennettu) tarkastellaan, onko maiden kansallinen lainsäädäntö, keskuspankin perussääntö mukaan luettuna, sopusoinnussa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklojen 130 ja 131 kanssa.

2 Arviointimenetelmä

2.1 Taloudellinen lähentyminen

EKP arvioi euron käyttöönottoon valmistautuvien jäsenvaltioiden taloudellista lähentymistä kaikissa lähentymisraporteissaan samalla menetelmällä. Menetelmän pohjana ovat perussopimuksen määräykset, joita EKP soveltaa tarkastellessaan hintojen, julkisen talouden rahoitusaseman, velkasuhteen, valuuttakurssien ja pitkien korkojen kehitystä sekä muita taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kannalta merkityksellisiä tekijöitä. Lisäksi tarkastellaan monia mennyttä ja tulevaa kehitystä kuvaavia talouden indikaattoreita, joiden avulla lähentymisen kestävyyttä voidaan arvioida tarkemmin. Arviointia on parannettu vuosien varrella monin tavoin. Arviointiprosessissa saadaan tärkeää tietoa jäsenvaltioiden tilanteesta, mikä auttaa varmistamaan, että liittyminen euroalueeseen etenee mahdollisimman sujuvasti. Kehikoissa 1–5 käydään läpi oikeudelliset määräykset ja selostetaan yksityiskohtaisemmin, miten EKP soveltaa niitä.

Raporttia laadittaessa on jatkuvuuden ja tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi nojauduttu EKP:n aiemmissa raporteissa noudatettuihin periaatteisiin. Etenkin lähentymiskriteerien soveltamisessa ja tulkinnassa EKP soveltaa tiettyjä johtavia periaatteita (samoin kuin sen edeltäjä, Euroopan rahapoliittinen instituutti EMI). Ensinnäkin yksittäisiä kriteerejä on tulkittu ja sovellettu tiukasti, sillä kriteerien ensisijainen tarkoitus on varmistaa, että euroalueeseen otetaan vain sellaisia jäsenvaltioita, joiden taloudelliset olot edistävät hintavakautta ja euroalueen yhtenäisyyttä. Toiseksi lähentymiskriteerit muodostavat yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden, ja jokaisen kriteerin on täytyttävä. Perussopimuksessa kriteerit on esitetty yhdenvertaisina eikä niitä ole asetettu tärkeysjärjestykseen. Kolmanneksi lähentymiskriteerien on täytyttävä arviointihetken tietojen eikä ennusteiden perusteella. Neljänneksi lähentymiskriteereitä tulisi soveltaa johdonmukaisesti, avoimesti ja selkeästi. Lisäksi lähentymiskriteerien täyttymisen arvioinnissa on olennaisen tärkeää kiinnittää huomiota lähentymisen kestävyyteen, sillä lähentymisessä on onnistuttava pysyvästi eikä vain tiettynä ajankohtana. Niinpä maaraporteissa tarkastellaankin erikseen lähentymisen kestävyyttä.

Arvioitavien maiden talouskehitystä tarkastellaan takautuvasti, periaatteessa kymmenen edellisen vuoden ajalta. Näin voidaan paremmin päätellä, missä määrin saavutettu edistys johtuu aidoista rakenteellisista muutoksista, jolloin taloudellisen lähentymisen kestävyydestä pystytään tekemään parempi arvio.

Myös tulevaa kehitystä arvioidaan jonkin verran. Suotuisan talouskehityksen kestävyys riippuu olennaisesti siitä, reagoidaanko talouspolitiikassa nykyisiin ja tuleviin haasteisiin oikealla ja kestävällä tavalla. Lisäksi vahva hallinto, vakaat instituutiot ja kestävä julkinen talous ovat tärkeä tuki hintavakaudelle ja tuotannon kestävälle kasvulle keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Taloudellisen lähentymisen kestävyys riippuu ennen kaikkea siitä, miten vahvalla pohjalla talous on, miten hyvin se selviytyy kriiseistä, ovatko yhteiskunnalliset instituutiot vakaita ja harjoitetaanko euron käyttöönoton jälkeen asianmukaista politiikkaa.

Arviointimenetelmää sovelletaan erikseen kuhunkin tarkasteltavista kuudesta jäsenvaltiosta. Maaraportteja, joissa käsitellään kunkin jäsenvaltion kehitystä, tulee perussopimuksen artiklan 140 mukaisesti tarkastella erikseen.

Tämän lähentymisraportin tilastot perustuvat 19.6.2024 käytettävissä olleisiin tietoihin. Lähentymiskriteerien täyttymisen arvioinnissa käytetään Euroopan komission toimittamia tilastotietoja (ks. englanninkielisen raportin luku 6 sekä taulukot ja kuviot). EKP osallistuu valuuttakursseja ja pitkiä korkoja koskevien tietojen kokoamiseen. Hintavakauskriteerin ja korkokriteerin tarkastelujaksoksi on yhdessä komission kanssa valittu ajanjakso kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024. Valuuttakurssien tarkastelujaksona on aikaväli 20.6.2022–19.6.2024. Tiedot julkisen talouden rahoitusasemista ulottuvat vuoteen 2023. Lisäksi on otettu huomioon eri lähteistä saatuja ennusteita ja muita tietoja, jotka ovat olennaisia lähentymisen kestävyyden kannalta. Aineistossa ovat mukana Euroopan komission kevään 2024 talousennuste, joka julkistettiin 15.5.2024, ja varoitusmekanismia koskeva vuoden 2024 kertomus, joka julkistettiin 21.11.2023. EKP:n yleisneuvosto hyväksyi lähentymisraportin 21.6.2024.

Tässä lähentymisraportissa huomioidaan myös Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vaikutukset lähentymiskehitykseen. Energian ja erityisesti kaasun hinta oli jo vuonna 2021 alkanut nousta voimakkaasti osittain siksi, että Venäjä rajoitti kaasun toimituksia Eurooppaan. Helmikuun 2022 lopulla alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan kiihdytti entisestään energia- ja elintarvikehintojen jyrkkää nousua, aiheutti huomattavia julkisen talouden paineita ja kaupan häiriöitä sekä lisäsi epävarmuutta. Näiden käänteiden aikaan EU oli vielä toipumassa koronapandemian (covid-19) seurauksista. Sodan talousvaikutuksista kärsivät muita enemmän ne maat, jotka olivat riippuvaisempia energiantuonnista Venäjältä ja joilla oli aiemmin ollut vahvemmat kauppasiteet Venäjään. Verrattain lyhyen aikajänteen vuoksi on vaikeaa esittää pitäviä päätelmiä siitä, miten vaikutukset näkyvät lähentymiskehityksessä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Sitä tarkasteltaessa on otettava huomioon myös Venäjän Ukrainassa käymän sodan eteneminen jatkossa ja muu geopoliittinen kehitys. Tässä lähentymisraportissa esitettyihin tulevaa kehitystä koskeviin arvioihin liittyy siis tavallista enemmän epävarmuustekijöitä.

Kehikossa 1 käydään läpi hintakehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja kuvataan, miten EKP soveltaa niitä.

Kunkin maan keskimääräistä YKHI-inflaatiota vuoden pituisella tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 verrataan kymmenen edellisen vuoden hintavakauteen. Näin tarkasteltavien maiden hintakehityksen vakautta voidaan arvioida yksityiskohtaisesti. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös rahapolitiikkaa ja erityisesti sitä, onko hintavakauden saavuttaminen ja ylläpitäminen ollut rahapolitiikasta vastaavien viranomaisten pääasiallisena tavoitteena ja onko muulla talouspolitiikalla edistetty tavoitteen saavuttamista. Lisäksi otetaan huomioon makrotaloudellisen ympäristön vaikutus inflaatiokehitykseen. Hintakehityksen arvioinnissa otetaan huomioon sekä kysyntä- että tarjontapuolen tekijät, kuten yksikkötyökustannusten ja tuontihintojen kehitys. Lopuksi tarkastellaan muiden olennaisten hintaindeksien kehitystä. Tulevien vuosien inflaatiokehitystä pyritään ennakoimaan esimerkiksi käymällä läpi keskeisten kansainvälisten organisaatioiden ja markkinaosapuolten inflaatioennusteita. Raportissa tuodaan esiin myös institutionaalisia ja rakenteellisia näkökohtia, jotka vaikuttavat hintavakauden kannalta otollisten olosuhteiden säilyttämiseen euron käyttöönoton jälkeen.

Kehikossa 2 käydään läpi julkisen talouden kehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja kuvataan, miten EKP soveltaa niitä. Lisäksi kerrotaan julkista taloutta koskevista menettelyistä.

Julkisen talouden kestävyyttä arvioitaessa tarkasteluvuoden 2023 lukuja tarkastellaan suhteessa jäsenvaltion kehitykseen edellisten kymmenen vuoden aikana. Ensin katsotaan, miten alijäämäsuhde on kehittynyt. Vuotuisen alijäämäsuhteen muutokseen vaikuttavat monenlaiset tekijät, jotka voidaan jaotella suhdannekehityksen vaikutusta edustaviin ”suhdannetekijöihin” sekä ”ei-suhdannetekijöihin”. Jälkimmäisten katsotaan usein kuvaavan finanssipolitiikan rakenteellisten ja pysyvien muutosten vaikutuksia. Tässä raportissa ei-suhdannetekijöitä kuvaavia lukuja ei kuitenkaan välttämättä voi tulkita yksinomaan rakenteellisiksi muutoksiksi julkisen talouden rahoitusasemassa, sillä niissä on mukana myös poliittisten toimenpiteiden ja erityistekijöiden väliaikaisia vaikutuksia rahoitusasemaan.

Seuraavaksi arvioidaan, miten BKT:hen suhteutettu julkisen talouden velka on kehittynyt, ja tutkitaan sen kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä, jotka ovat nimellisen BKT:n kasvuvauhdin ja korkojen välinen ero, perusjäämä sekä alijäämä-velkaoikaisu. Näin voidaan saada lisätietoa siitä, missä määrin makrotaloudellinen ympäristö ja etenkin BKT:n kasvun ja korkojen yhteisvaikutus ovat vaikuttaneet velan kehitykseen. Lisäksi tarkastellaan julkisen velan rakennetta ja erityisesti lyhytaikaisten ja valuuttamääräisten velkojen osuutta ja kehitystä. Näiden velkojen osuus ja julkisen talouden velkasuhde kertovat, kuinka herkkä julkisen talouden rahoitusasema on valuuttakurssien ja korkojen muutoksille.

Vuosille 2020–2023 aktivoitiin EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen yleinen poikkeuslauseke. Näin jäsenvaltiot saattoivat toteuttaa pandemian ja Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan edellyttämät talouspolitiikan koordinointitoimet sopimuksen mukaisesti. Poikkeuslausekkeen aktivointi salli myös poikkeamisen tavallisesti sovellettavista talousarviovaatimuksista.

Uudistettu vakaus- ja kasvusopimus tuli voimaan huhtikuussa 2024. Sillä muutettiin sääntöjä, jotka liittyvät liiallista alijäämää koskevan menettelyn käynnistämiseen velkakriteerin perusteella. Uudistettujen sääntöjen tarkoitus on turvata julkisen velan kestävyys ja finanssipolitiikan vastasyklisyys, ottaa käyttöön enemmän keskipitkään aikaväliin painottuva lähestymistapa finanssipolitiikkaan sekä ennen kaikkea lisätä jäsenvaltioiden sitoutuneisuutta. Säännöissä todetaan myös, että uudistukset, investoinnit ja julkisen talouden kestävyys voivat vahvistaa toisiaan, minkä vuoksi niitä olisi edistettävä. Lisäksi uudistettujen sääntöjen tavoitteena on varmistaa tehokas täytäntöönpano.^[12] Vaikka säännöt liiallista alijäämää koskevan menettelyn käynnistämisestä ovat alijäämäkriteerin osalta käytännössä ennallaan, velkakriteerin osalta niihin on tehty kehikossa 2 kuvatut muutokset. Vuonna 2024 ei kuitenkaan ole käynnistetty vuoden 2023 tuloksiin pohjautuvia velkaperusteisia menettelyjä, sillä EU:n uudistettuun finanssipolitiikan päätöksentekojärjestelmään kuuluvat kansalliset finanssi- ja rakennepoliittiset suunnitelmat vuoden 2025 finanssipoliittisista strategioista julkaistaan vasta syksyllä 2024.

Tulevaa kehitystä arvioidaan Euroopan komission vuosia 2024–2025 koskevien tuoreiden ennusteiden pohjalta, ja huomioon otetaan myös arvio velkakestävyyden pitkän aikavälin haasteista. Arvioinnin kohteena ovat erityisesti rahoitusaseman ja velkasuhteen kehitysnäkymät nykyisen finanssipolitiikan valossa. Lisäksi korostetaan pitkän aikavälin haasteita julkisen talouden rahoitusaseman kestävyydelle sekä aloja, joilla vakauttaminen on tarpeen. Erityistä huomiota kiinnitetään rahastoimattomiin julkisiin eläkejärjestelmiin ja väestörakenteen muutoksen vaikutukseen sekä valtioiden vastuusitoumuksiin. Aiemmista raporteista poiketen arvioinnissa ei tällä kertaa ole tarkasteltu maiden vuosittaisissa lähentymisohjelmissa esitettyjä keskipitkän aikavälin talousarviosuunnitelmia. Tämä johtuu siitä, että uusien finanssipoliittisten sääntöjen mukaan maat laativat yksityiskohtaiset keskipitkän aikavälin talousarviosuunnitelmansa osana kansallisia finanssi- ja rakennepoliittisia suunnitelmiaan, jotka aikataulun mukaan valmistuvat 20.9.2024 tai niillä main. Näissä suunnitelmissa on esitettävä vähintään neljä vuotta kattava nettomenoura, ja niissä kuvataan valtioiden finanssipolitiikan strategiat vuodesta 2025 lähtien.

Kehikossa 3 käydään läpi valuuttakurssikehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja kuvataan, miten EKP soveltaa niitä.

Sen lisäksi, että raportissa tarkastellaan ERM II:een osallistumista ja nimellisen valuuttakurssin kehitystä suhteessa euroon, siinä käsitellään lyhyesti tämänhetkisen valuuttakurssin kestävyyttä. Kestävyyttä arvioitaessa tutkitaan, miten reaalinen efektiivinen valuuttakurssi on kehittynyt, sekä tarkastellaan vaihtotasetta, pääomatasetta ja rahoitustasetta maksutaseessa. Niin ikään analysoidaan ulkomaisen bruttovelan sekä ulkomaisen nettovarallisuuden kehitystä pitkällä aikavälillä. Valuuttakurssikehitystä koskevassa raportin osassa tarkastellaan lisäksi indikaattoreita, joilla voidaan mitata maan integroitumista euroalueen yhteyteen. Tätä arvioitaessa tarkastellaan sekä ulkomaankauppaa (vientiä ja tuontia) että rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä. Lisäksi mainitaan tarvittaessa, onko maa saanut kahden vuoden tarkastelujakson aikana likviditeettitukea keskuspankilta tai maksutasetukea, riippumatta siitä, onko tukea todella käytetty vai onko sitä pyydetty varmuuden vuoksi.

Kehikossa 4 käydään läpi pitkien korkojen kehitystä koskevia oikeudellisia määräyksiä ja kuvataan, miten EKP soveltaa niitä.

Kuten edellä mainittiin, perussopimuksessa todetaan, että lähentymisen ”pysyvyys [...] ilmenee pitkän aikavälin korkokantojen tasossa”. Sen vuoksi arvioitaessa korkokehitystä tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 otetaan huomioon pitkien korkojen kehitys kymmenen edellisen vuoden aikana (tai aikana, jolta tiedot ovat saatavilla) sekä tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttivat eroihin suhteessa euroalueen keskimääräisiin pitkiin korkoihin. Tarkastelujakson aikana euroalueen keskimääräisiin pitkiin korkoihin ovat osaltaan voineet vaikuttaa suuret riskipreemiot useissa euroalueen maissa. Sen vuoksi korkoja verrataan myös AAA-luokituksen saaneiden euroalueen maiden pitkien valtion joukkolainojen tuottoihin. Analyysin taustaksi raportissa on myös tietoa rahoitusmarkkinoiden koosta ja kehityksestä. Tiedot perustuvat kolmeen indikaattoriin (yritysten liikkeeseen laskemien velkapaperien kanta, noteerattujen osakkeiden kokonaismarkkina-arvo ja rahalaitosten yksityiselle sektorille myöntämät kotimaiset luotot), joilla yhdessä mitataan rahoitusmarkkinoiden kokoa.

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 edellytetään, että raportissa otetaan vielä huomioon muita merkityksellisiä tekijöitä (ks. kehikko 5). Perussopimuksen artiklan 121 kohdan 6 mukaisesti on otettu käyttöön tehostettu talouspolitiikan ohjausjärjestelmä, joka tuli voimaan 13.12.2011 ja jolla on tarkoitus turvata jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimpi yhteensovittaminen ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuva lähentyminen. Kehikossa 5 käydään lyhyesti läpi näitä sääntöjä ja selostetaan, miten EKP ottaa mainitut tekijät huomioon lähentymisprosessin arvioinnissa.

2.2 Kansallisen lainsäädännön sopusointuisuus perussopimusten kanssa

2.2.1 Johdanto

Perussopimuksen artiklan 140 kohdassa 1 edellytetään, että EKP (ja Euroopan komissio) antaa Euroopan unionin neuvostolle kertomuksia jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, edistymisestä talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvien velvollisuuksiensa täyttämisessä vähintään joka toinen vuosi tai sellaisen jäsenvaltion pyynnöstä, jota koskee poikkeus. Kertomuksissa on tarkasteltava, onko näiden jäsenvaltioiden kansallinen lainsäädäntö, kansallisen keskuspankin perussääntö mukaan luettuna, sopusoinnussa perussopimuksen artiklojen 130 ja 131 kanssa sekä asiaa koskevien EKPJ:n perussäännön artiklojen kanssa. Tästä velvoitteesta, joka perussopimuksessa asetetaan jäsenvaltioille, joita koskee poikkeus, käytetään myös nimitystä ”oikeudellinen lähentyminen”.

EKP:n oikeudellista lähentymistä koskeva arviointi ei rajoitu kansallisen lainsäädännön sanamuodon muodolliseen arviointiin, vaan EKP voi myös arvioida, sovelletaanko asianomaisia säännöksiä perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön tarkoituksen mukaisesti. EKP seuraa erityisen tarkasti merkkejä jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelimiin kohdistuvasta paineesta, joka olisi keskuspankin riippumattomuuden osalta ristiriidassa perussopimuksen tarkoituksen kanssa.

EKP pitää myös tarpeellisena, että kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten toiminta on sujuvaa ja jatkuvaa. Tässä suhteessa jäsenvaltioiden asianomaisilla viranomaisilla on erityinen velvollisuus toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsenen paikan vapautuessa uusi jäsen nimitetään riittävän ajoissa.^[15]

EKP seuraa tilannetta tarkasti ennen kuin se antaa lopullisen myönteisen yleisarvion, jonka mukaan tietyn jäsenvaltion lainsäädäntö on perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa sopusoinnussa.

Jäsenvaltiot, joita koskee poikkeus, ja oikeudellinen lähentyminen

Tässä raportissa tarkastellaan Bulgarian, Tšekin, Unkarin, Puolan, Romanian ja Ruotsin kansallista lainsäädäntöä. Ne ovat jäsenvaltioita, joita koskee poikkeus, eli ne eivät ole vielä ottaneet euroa käyttöön. Ruotsi sai toukokuussa 1998 Euroopan unionin neuvoston päätöksellä sellaisen jäsenvaltion aseman, jota koskee poikkeus.^[16] Muiden mainittujen jäsenvaltioiden osalta liittymisehdoista tehtyjen asiakirjojen artikloissa 4^[17] ja 5^[18] määrätään, että jokainen uusi jäsenvaltio osallistuu talous- ja rahaliittoon liittymispäivästä alkaen perussopimuksen artiklassa 139 tarkoitettuna jäsenvaltiona, jota koskee poikkeus.

Tämä raportti ei koske Tanskaa, sillä se on erityisasemassa oleva jäsenvaltio, joka ei ole vielä ottanut euroa käyttöön. Eräistä Tanskaa koskevista määräyksistä tehdyssä perussopimusten liitteenä olevassa pöytäkirjassa (N:o 16) todetaan, että ottaen huomioon ilmoituksen, jonka Tanskan hallitus on tehnyt Euroopan unionin neuvostolle 3.11.1993, Tanskaa koskee poikkeus ja että menettely poikkeuksen kumoamiseksi voidaan käynnistää ainoastaan Tanskan aloitteesta. Koska perussopimuksen artiklaa 130 sovelletaan Tanskaan, Tanskan keskuspankin on täytettävä keskuspankin riippumattomuutta koskevat vaatimukset. EMI:n vuoden 1998 lähentymisraportissa tämä vaatimus todettiin täytetyksi. Tanskan lähentymistä ei ole arvioitu vuoden 1998 jälkeen sen erityisaseman vuoksi. Siihen saakka, kunnes Tanska ilmoittaa Euroopan unionin neuvostolle aikovansa ottaa euron käyttöön, Tanskan keskuspankin ei tarvitse oikeudellisesti integroitua eurojärjestelmään eikä Tanskan lainsäädäntöä tarvitse mukauttaa.

Oikeudellisen lähentymisen arvioinnin tarkoituksena on helpottaa Euroopan unionin neuvoston päätöstä siitä, mitkä jäsenvaltiot täyttävät talous- ja rahaliiton toteuttamiseen liittyvät velvollisuudet (perussopimuksen artiklan 140 kohta 1). Näillä edellytyksillä tarkoitetaan oikeudellisessa mielessä erityisesti keskuspankin riippumattomuutta ja kansallisten keskuspankkien oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään.

Oikeudellisen lähentymisen arviointi

Oikeudellisen lähentymisen arvioinnissa noudatetaan yleisesti ottaen EKP:n ja EMI:n aiempien oikeudellista lähentymistä koskevien raporttien rakennetta.^[19]

Ennen 27.3.2024 voimaantullut lainsäädäntö otetaan huomioon arvioitaessa sitä, onko kansallinen lainsäädäntö sopusoinnussa perussopimusten kanssa.

2.2.2 Mukautusten soveltamisala

Mukautettavat alueet

Seuraavat seikat tutkitaan niiden alueiden määrittämiseksi, joilla kansallista lainsäädäntöä on mukautettava:

• kansallisten keskuspankkien sekä niiden päätöksentekoelinten jäsenten ja pääjohtajien riippumattomuutta koskevien perussopimuksen (artikla 130) ja EKPJ:n perussäännön (artiklat 7 ja 14.2) määräysten noudattaminen,
• salassapitomääräysten (EKPJ:n perussäännön artikla 37) noudattaminen,
• keskuspankkirahoitusta (perussopimuksen artikla 123) ja erityisoikeuksia (perussopimuksen artikla 124) koskevien kieltojen noudattaminen,
• unionin oikeudessa edellytetyn euron yhtenäisen kirjoitustavan noudattaminen sekä
• kansallisten keskuspankkien oikeudellinen integroituminen eurojärjestelmään (erityisesti perussäännön artiklojen 12.1 ja 14.3 osalta).

”Sopusointu” vai ”yhdenmukaistaminen”

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklassa 131 määrätään, että kansallisen lainsäädännön on oltava ”sopusoinnussa” perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa. Mahdolliset ristiriitaisuudet on siksi korjattava. Tämän velvoitteen noudattaminen on tarpeen riippumatta ristiriitaisuuden luonteesta sekä perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön ensisijaisuudesta suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön.

Vaatimus siitä, että kansallisen lainsäädännön on oltava ”sopusoinnussa”, ei tarkoita, että perussopimuksessa edellytettäisiin kansallisten keskuspankkien perussääntöjen ”yhdenmukaistamista” toisiinsa tai EKPJ:n perussääntöön nähden. Kansallisia erityispiirteitä saa edelleen olla, kunhan ne eivät loukkaa unionille peruuttamattomasti annettua yksinomaista toimivaltaa rahapolitiikan alalla. EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.4 kansallisille keskuspankeille sallitaankin myös muita kuin EKPJ:n perussäännössä määrättyjä tehtäviä, kunhan ne eivät ole ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien kanssa.^[20] Tällaisia muita tehtäviä mahdollistavat säännökset ovat selkeä esimerkki tapauksista, joissa kansallisten keskuspankkien perussääntöjen sallitaan edelleen poiketa toisistaan. Ilmaisu ”sopusoinnussa” merkitseekin, että kansallista lainsäädäntöä ja kansallisen keskuspankin perussääntöä täytyy muuttaa siten, etteivät ne ole ristiriidassa perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa ja että kansalliset keskuspankit integroituvat EKPJ:hin tarvittavalla tavalla. Erityisesti on muutettava kaikkia säännöksiä, jotka loukkaavat kansallisen keskuspankin riippumattomuutta koskevia perussopimuksen määräyksiä ja sen asemaa EKPJ:n erottamattomana osana. Tämän saavuttamiseksi ei siten ole riittävää nojautua yksinomaan unionin lainsäädännön ensisijaisuuteen suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön.

Perussopimuksen artiklan 131 mukainen velvoite koskee ainoastaan yhteensopimattomuutta perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa. Myös unionin johdetun oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa kansallista lainsäädäntöä olisi kuitenkin mukautettava, jos kyseessä oleva johdettu oikeus on merkityksellistä tässä lähentymisraportissa tarkasteltavien mukautettavien alueiden kannalta. Unionin lainsäädännön ensisijaisuus ei poista velvollisuutta mukauttaa kansallista lainsäädäntöä. Tämä yleisvaatimus ei perustu yksinomaan perussopimuksen artiklaan 131 vaan myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.^[21]

Perussopimuksissa ja EKPJ:n perussäännössä ei kummassakaan määrätä, millä keinoin kansallista lainsäädäntöä on mukautettava. Sopusointuisuus voidaan näin ollen saavuttaa poistamalla kaikki unionin oikeuden kanssa ristiriidassa oleva kansallinen lainsäädäntö tai viittaamalla perussopimuksiin ja EKPJ:n perussääntöön taikka poikkeuksellisesti sisällyttämällä niiden määräyksiä kansalliseen lainsäädäntöön, niiden alkuperään viitaten, seuraavin edellytyksin:

Pääsääntöisesti on vältettävä suoraan sovellettavien unionin oikeuden säännösten toisintamista samaa muotoilua käyttäen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä.^[22] Toisintaminen voi aiheuttaa epävarmuutta sovellettavien säännösten oikeudellisen luonteen ja alkuperän sekä niiden voimaantulopäivän suhteen. Tämä ei olisi linjassa sen periaatteen kanssa, että unionin oikeutta sovelletaan ja tulkitaan yhdenmukaisesti koko unionissa.^[23] Kansallinen säännös muodostaa oman sääntelysisältönsä, jos siinä käytetty sanamuoto poikkeaa asiaa koskevassa unionin säännöksessä käytetystä sanamuodosta. Perussopimuksen artiklan 2 kohdan 1 mukaan unionin yksinomainen toimivalta rahapolitiikan alalla estää jäsenvaltioita antamasta säännöksiä, joilla niiden tavoite ja sisältö huomioon ottaen vahvistetaan euron käyttöä yhteisenä rahana koskevia oikeudellisia sääntöjä, ellei jäsenvaltioille ole erikseen osoitettu siihen toimivaltaa.^[24] Perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 ensimmäisen luetelmakohdan mukaan eurojärjestelmän perustehtäviin kuuluvan rahapolitiikan käsite ei tässä yhteydessä rajoitu pelkästään sen käytännön toteutukseen. Sillä on myös sääntelyulottuvuus, jonka tarkoituksena on taata euron asema yhteisenä rahana.^[25]

Poikkeuksellisissa olosuhteissa unionin oikeuden suoraan sovellettavat säännökset voidaan toisintaa samaa muotoilua käyttäen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä, jos se on tarpeen johdonmukaisuuden vuoksi ja ymmärrettävyyden parantamiseksi niiden henkilöiden kannalta, joihin säännöksiä sovelletaan. Jos unionin oikeuden suoraan sovellettavien säännösten toisintaminen on poikkeuksellisissa olosuhteissa perusteltua, säännökset tulisi toisintaa tarkasti, eikä niiden sanamuotoa tulisi muokata^[26]. Lisäksi säännökset tulisi toisintaa vain siltä osin kuin se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi perusteltua. Kyse ei kuitenkaan ole poikkeuksellisista olosuhteista, jos suoraan sovellettavat unionin oikeuden säännökset ovat riittävän johdonmukaisia ja kattavia, jolloin niiden toistaminen tai tarkastelu kansallisessa lainsäädännössä on tarpeetonta.^[27] Jos unionin oikeuden suoraan sovellettavat säännökset ovat ainoastaan relevantteja kansallisen lainsäädännön kattamilla aloilla, kansallisessa lainsäädännössä ei ole tarpeen viitata näihin säännöksiin. Siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä edellä mainituista syistä toisinnetaan unionin oikeuden suoraan sovellettavia säännöksiä, toisintaminen olisi tehtävä nimenomaisesti ja selventäen, että säännökset on toisinnettu unionin oikeuden asiaa koskevien säännösten ”mukaisesti” tai niitä ”noudattaen” silloin, kun säännökset ainoastaan toisinnetaan kansallisen lainsäädännön sijoittamiseksi laajempaan asiayhteyteen, tai unionin oikeuden asiaa koskevien säännösten ”soveltamista rajoittamatta” silloin, kun kansallinen viranomainen käyttää sille jääviä toimivaltuuksia, jotka eivät kuulu EKPJ:n ja eurojärjestelmän käyttämien toimivaltuuksien piiriin.^[28]

Jotta kansallisen lainsäädännön sopusointuisuus perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa voidaan saavuttaa ja sitä voidaan ylläpitää, Euroopan unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on lisäksi kuultava EKP:tä lakiehdotuksista EKP:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla mainitun sopimuksen artiklan 127 kohdan 4 ja artiklan 282 kohdan 5 sekä perussäännön artiklan 4 mukaisesti. Jäsenmaiden viranomaisten velvollisuudesta kuulla Euroopan keskuspankkia suunnitelmista lainsäädännöksi 29 päivänä kesäkuuta 1998 tehdyssä neuvoston päätöksessä 98/415/EY^[29] edellytetään nimenomaisesti, että jäsenvaltiot toteuttavat tarpeelliset toimenpiteet varmistaakseen tämän vaatimuksen noudattamisen.

2.2.3 Kansallisten keskuspankkien riippumattomuus

Keskuspankkien riippumattomuudesta on todettava, että EU:hun vuosina 2004, 2007 ja 2013 liittyneiden jäsenvaltioiden oli mukautettava kansallista lainsäädäntöään siten, että se oli perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen ja voimassa liittymisvuodesta riippuen 1.5.2004, 1.1.2007 tai 1.7.2013.^[30] Ruotsi oli sen sijaan velvollinen saattamaan tarvittavat mukautukset voimaan EKPJ:n perustamiseen mennessä eli 1.6.1998.

Keskuspankin riippumattomuus

EMI määritteli marraskuussa 1995 keskuspankin riippumattomuuden tunnusmerkit (joita kuvattiin sittemmin yksityiskohtaisesti vuoden 1998 lähentymisraportissa), jotka olivat tuolloin jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön, erityisesti kansallisten keskuspankkien perussääntöjen, arvioinnin perustana. Keskuspankin riippumattomuuden käsitteeseen sisältyy riippumattomuuden eri osatekijöitä, joita on arvioitava erikseen, eli toiminnallinen, institutionaalinen, henkilökohtainen ja taloudellinen riippumattomuus. Viime vuosina näitä keskuspankin riippumattomuuden osatekijöitä on tarkennettu edelleen EKP:n lausunnoissa. Näiden osatekijöiden perusteella arvioidaan sellaisten jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, lainsäädännön lähentymistä perussopimuksiin ja EKPJ:n perussääntöön nähden.

Toiminnallinen riippumattomuus

Keskuspankin riippumattomuus ei ole päämäärä sinänsä, vaan keino saavuttaa kaikkia muita tavoitteita tärkeämpi, selkeästi määritelty tavoite. Toiminnallinen riippumattomuus edellyttää, että jokaisen kansallisen keskuspankin ensisijainen tavoite on määritelty selkeästi ja oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti ja on perussopimuksessa määritetyn hintatason vakauden ensisijaisen tavoitteen kanssa täysin sopusoinnussa. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää, että kansallisilla keskuspankeilla on käytettävissään tarvitsemansa keinot ja välineet tämän tavoitteen saavuttamiseksi muista viranomaisista riippumatta. Perussopimuksen vaatimus keskuspankin riippumattomuudesta kuvastaa yleistä näkemystä, jonka mukaan ensisijaisesta hintavakauden tavoitteesta pystyy parhaiten huolehtimaan täysin riippumaton laitos, jonka toimivalta on tarkasti määritelty. Keskuspankin riippumattomuus on täysin sopusoinnussa sen kanssa, että kansallinen keskuspankki on tilivelvollinen päätöksistään. Tällä on tärkeä merkitys pyrittäessä lisäämään luottamusta niiden riippumattomaan asemaan. Se edellyttää avoimuutta ja vuoropuhelua kolmansien osapuolten kanssa.

Ajoituksesta on todettava, että perussopimuksen sanamuoto ei ole selkeä sen osalta, mistä lukien niiden jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien, joita koskee poikkeus, on noudatettava mainitun sopimuksen artiklan 127 kohdassa 1 ja artiklan 282 kohdassa 2 sekä EKPJ:n perussäännön artiklassa 2 määriteltyä hintavakauden ensisijaista tavoitetta. Niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka liittyivät unioniin sen päivämäärän jälkeen, jona euro otettiin käyttöön unionissa, on tulkinnanvaraista, onko tämä velvoite voimassa liittymispäivästä vai euron käyttöönottopäivästä lukien. Vaikka perussopimuksen artiklan 127 kohtaa 1 ei sovelleta jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus (ks. artiklan 139 kohdan 2 alakohta c), EKPJ:n perussäännön artiklaa 2 sovelletaan näihin jäsenvaltioihin (ks. perussäännön artikla 42.1). EKP katsoo, että hintavakauden tulee olla kansallisen keskuspankin ensisijaisena tavoitteena Ruotsin osalta 1.6.1998 lukien sekä unioniin 1.5.2004, 1.1.2007 ja 1.7.2013 liittyneiden jäsenvaltioiden osalta niiden liittymispäivästä lukien. Tämä perustuu siihen, että yhtä unionin johtavista periaatteista eli hintavakautta (perussopimuksen artikla 119) sovelletaan myös jäsenvaltioihin, joita koskee poikkeus. Se perustuu myös perussopimuksen tavoitteeseen, jonka mukaan kaikkien jäsenvaltioiden on pyrittävä makrotalouden reaaliseen lähentymiseen ja myös hintavakauteen. Tämä tavoite on myös EKP:n ja Euroopan komission säännöllisten raporttien taustalla. Lisäksi tämä näkemys pohjautuu taustalla olevaan keskuspankin riippumattomuusvaatimukseen, joka on perusteltavissa vain, jos yleinen hintavakauden tavoite on ensisijainen.

Tämän raportin maakohtaiset arviot perustuvat näihin päätelmiin ajankohdasta, jolloin hintavakauden on oltava niiden jäsenvaltioiden, joita koskee poikkeus, kansallisten keskuspankkien ensisijaisena tavoitteena.

Institutionaalinen riippumattomuus

Institutionaaliseen riippumattomuuteen viitataan nimenomaisesti perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklassa 7. Näissä kahdessa artiklassa kansallisia keskuspankkeja ja niiden päätöksentekoelinten jäseniä kielletään pyytämästä tai ottamasta ohjeita unionin toimielimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta ja muilta tahoilta. Lisäksi niissä kielletään unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia sekä jäsenvaltioiden hallituksia yrittämästä vaikuttaa kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten sellaisiin jäseniin, joiden päätökset voivat vaikuttaa keskuspankkien toimintaan näiden suorittaessa EKPJ:hin liittyviä tehtäviään. Jotta kansallinen lainsäädäntö vastaisi perussopimuksen artiklaa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklaa 7, lainsäädännön tulisi sisältää molemmat kiellot eikä sen tulisi kaventaa niiden soveltamisalaa.^[31] Keskuspankkien riippumattomuuden tunnustamisesta ei seuraa, että keskuspankit jäisivät säädösten tai lainsäätäjän normatiivisten toimien soveltamisalan ulkopuolelle.^[32]

Riippumatta siitä, onko kansallinen keskuspankki muodostettu valtion omistamaksi laitokseksi, erityiseksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi vai tavalliseksi osakeyhtiöksi, vaarana on, että omistaja saattaa omistajuutensa perusteella vaikuttaa sen päätöksentekoon EKPJ:hin liittyvissä tehtävissä.^[33] Tällainen vaikutusvalta, jota käytetään osakkeenomistajan oikeuksien kautta tai muulla tavoin, saattaa heikentää kansallisen keskuspankin riippumattomuutta, ja sitä tulee sen vuoksi rajoittaa lailla.

Keskuspankkitoimintaa koskevan lainsäädännön on tarjottava vakaa ja pitkäaikainen perusta keskuspankin toiminnalle. Kansallisen keskuspankin institutionaalisen rakenteen usein tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat sen organisaation ja hallinnon vakauteen, voivat vaikuttaa kielteisesti kansallisen keskuspankin institutionaaliseen riippumattomuuteen.^[34]

Institutionaalista riippumattomuutta olisi kunnioitettava myös kriisitilanteissa. Vain perussopimuksen artiklassa 347 tarkoitettujen edellytysten täyttyessä kansallisilla viranomaisilla saattaa olla – tilapäisesti ja poikkeuksellisesti – oikeus käyttää toimivaltuuksia, jotka kuuluvat EKPJ:n yksinomaisen toimivallan piiriin. Tätä arvioitaessa merkityksellinen ajankohta on toimenpiteen hyväksymisen ajankohta. Perussopimuksen artiklan 347 poikkeuksellisesta luonteesta johtuen jäsenvaltioiden tulisi pidättäytyä hyväksymästä ennakollista lainsäädäntöä tilanteissa, joissa perussopimuksen artiklassa 347 kuvattuja edellytyksiä ei ole.^[35]

Ohjeidenantokielto

Kolmansien osapuolten oikeudet antaa EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskevia ohjeita kansallisille keskuspankeille, niiden päätöksentekoelimille tai jäsenille ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Rahoitusvakauden vahvistamiseen tähtääviä toimenpiteitä toteutettaessa kansallisen keskuspankin osallistumisen on oltava sopusoinnussa perussopimuksen kanssa. Kansallisten keskuspankkien on siis suoritettava nämä tehtävät tavalla, joka on täysin sopusoinnussa niiden toiminnallisen, institutionaalisen ja taloudellisen riippumattomuuden periaatteiden kanssa, jotta turvattaisiin niille kuuluvien tehtävien asianmukainen hoitaminen perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä tarkoitetulla tavalla.^[36] Siltä osin kuin kansallisessa lainsäädännössä annetaan kansalliselle keskuspankille muita kuin neuvoa-antavia tehtäviä tai edellytetään sen ottavan muita tehtäviä, on varmistettava, että nämä tehtävät eivät toiminnalliselta ja taloudelliselta kannalta vaikuta kansallisen keskuspankin kykyyn suorittaa EKPJ:hin liittyviä tehtäviään.^[37] Lisäksi kansallisen keskuspankin edustajien ottaminen kollegiaalisia päätöksiä tekevien valvontaelinten tai muiden viranomaisten piiriin edellyttää tarkkaa harkintaa kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten henkilökohtaisen riippumattomuuden suojaamiseksi.^[38]

Päätösten hyväksymistä, kumoamista, lykkäämistä tai täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva kielto

Kolmansien osapuolten oikeudet kansallisten keskuspankkien päätösten hyväksymiseen, kumoamiseen, lykkäämiseen tai täytäntöönpanon keskeyttämiseen ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa siltä osin kuin kyse on EKPJ:hin liittyvistä tehtävistä.^[39]

Päätösten laillisuusvalvontaa koskeva kielto

Muiden laitosten kuin riippumattomien tuomioistuinten oikeus harjoittaa laillisuusvalvontaa EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista koskevien päätösten osalta on ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, koska näiden tehtävien suorittamista ei saa arvioida uudelleen poliittisella tasolla. Kansallisen keskuspankin pääjohtajan oikeus keskeyttää EKPJ:n tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen päätöksen täytäntöönpano oikeudellisin perustein ja jättää se poliittisen elimen lopullisesti päätettäväksi vastaisi ohjeiden pyytämistä kolmansilta osapuolilta.

Kielto osallistua kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten toimintaan äänioikeutta käyttäen

Kolmansien osapuolten edustajien osallistuminen kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen toimintaan äänioikeutta käyttäen asioissa, jotka koskevat EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista kansallisissa keskuspankeissa, ovat ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, vaikkei kyseessä olisikaan ratkaiseva ääni.^[40] Osallistuminen ilman äänioikeuttakin on ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa, jos osallistuminen vaikuttaa EKPJ:hin liittyvien tehtävien hoitoon tai vaarantaa EKPJ:n salassapitomääräysten noudattamisen.^[41]

Kansallisen keskuspankin päätöksiä edeltävää kuulemista koskeva kielto

Lainsäädännöstä johtuva kansallisen keskuspankin nimenomainen velvollisuus kuulla ennakolta kolmansia osapuolia kansallisen keskuspankin päätöksestä antaa näille kolmansille osapuolille virallisen väylän vaikuttaa lopulliseen päätökseen ja on sen vuoksi ristiriidassa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa.

Kansallisen keskuspankin ja kolmansien osapuolten välinen vuoropuhelu on kuitenkin sopusoinnussa keskuspankin riippumattomuuden kanssa, vaikka se perustuisikin lainsäädännöstä johtuviin velvollisuuksiin antaa tietoja ja vaihtaa näkemyksiä, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

• sillä ei vaaranneta kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten riippumattomuutta,
• pääjohtajien erityisasemaa EKP:n päätöksentekoelinten jäseninä kunnioitetaan kaikilta osin ja
• EKPJ:n perussäännön määräyksistä johtuvia salassapitovaatimuksia noudatetaan.^[42]

Vastuuvapauden myöntäminen kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenille

Niissä säädöksissä ja määräyksissä, jotka koskevat kolmansien osapuolten (esimerkiksi hallitusten) kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenille (esimerkiksi tilinpidon osalta) myöntämää vastuuvapautta, tulee olla riittävät suojalausekkeet siten, että tällainen oikeus vastuuvapauden myöntämiseen ei vaikuta kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen yksittäisen jäsenen mahdollisuuteen tehdä itsenäisesti EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskevia päätöksiä (tai panna täytäntöön EKPJ:n puitteissa hyväksyttyjä päätöksiä). Tätä koskeva nimenomainen määräys suositellaan otettavaksi kansallisten keskuspankkien perussääntöihin.

Henkilökohtainen riippumattomuus

Perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artikloissa 7 ja 14.2 suojataan edelleen pääjohtajiin ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelimiin liittyvää keskuspankin riippumattomuutta. Pääjohtajat ovat EKP:n yleisneuvoston jäseniä, ja heistä tulee EKP:n neuvoston jäseniä sen jälkeen, kun heidän jäsenvaltionsa on ottanut euron käyttöön. Pääjohtajia ei tule pitää jäsenvaltionsa edustajina, kun he hoitavat tehtäviään EKP:n neuvoston tai yleisneuvoston jäseninä.^[43] EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaan kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on erityisesti määrättävä keskuspankin pääjohtajan toimikaudeksi vähintään viisi vuotta. Lisäksi kyseinen artikla suojaa keskuspankkien pääjohtajia mielivaltaiselta erottamiselta, sillä sen mukaan pääjohtaja voidaan erottaa tehtävästään ainoastaan, jos hän ei enää täytä niitä vaatimuksia, joita hänen tehtävänsä edellyttävät, tai jos hänen on todettu syyllistyneen vakavaan rikkomukseen. Tällaisissa tapauksissa pääjohtaja voi hakea muutosta erottamispäätökseen Euroopan unionin tuomioistuimelta, jolla on toimivalta kumota kansallinen päätös, jolla pääjohtaja on erotettu toimestaan.^[44] Pääjohtajalle osoitettu tilapäinen kielto harjoittaa tehtäväänsä voi tosiasiallisesti merkitä EKP:n perussäännön artiklassa 14.2 tarkoitettua erottamista.^[45] Tätä määräystä on noudatettava kansallisten keskuspankkien perussäännöissä siten kuin jäljempänä esitetään.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklan 130 mukaan kansalliset hallitukset tai muut elimet eivät saa yrittää vaikuttaa kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenien tehtävien hoitamiseen. Jäsenvaltioiden ei varsinkaan tule pyrkiä vaikuttamaan kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäsenten toimintaan muuttamalla näiden palkkausta koskevaa kansallista lainsäädäntöä. Tällaisten muutosten tulisi lähtökohtaisesti vaikuttaa vain tuleviin nimityksiin.^[46]

Pääjohtajien vähimmäistoimikausi

Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaisesti määrättävä pääjohtajalle vähintään viiden vuoden toimikausi. Tämä ei estä määräämästä pidempää toimikautta. Jos toimikausi on voimassa toistaiseksi, kansallisen keskuspankin perussääntöä ei tarvitse muuttaa, kunhan pääjohtajan erottamisperusteet ovat EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 mukaisia. Lyhyempi toimikausi ei ole perusteltavissa edes silloin, kun sitä sovelletaan vain siirtymäkauden ajan.^[47] Jos kansallisessa lainsäädännössä on vahvistettu pakollinen eläkeikä, on varmistettava, että tämä ei keskeytä perussäännön artiklassa 14.2 määrättyä vähimmäistoimikautta, jolla on etusija pääjohtajaan mahdollisesti sovellettavaan pakolliseen eläkeikään nähden.^[48] Kun kansallisen keskuspankin perussääntöä muutetaan, muutetun lain tulee taata pääjohtajan ja niiden päätöksentekoelinten muiden jäsenten toimikausiturva, jotka hoitavat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä.^[49]

Pääjohtajien erottamisperusteet

Kansallisten keskuspankkien perussäännöissä on varmistettava, että pääjohtajaa ei saa erottaa tehtävästään muista kuin perussäännön artiklassa 14.2 mainituista syistä. Kyseisen artiklan mukaisen vaatimuksen tarkoituksena on estää pääjohtajien nimitykseen osallistuvia tahoja, erityisesti asianomaista hallitusta tai parlamenttia, erottamasta pääjohtajaa mielivaltaisesti. Kansallisten keskuspankkien perussäännöistä olisi poistettava EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 kanssa ristiriidassa olevat erottamisperusteet, tai niissä ei pitäisi mainita mitään erottamisperusteita, koska artiklaa 14.2 sovelletaan suoraan.^[50] Kun pääjohtaja on valittu tai nimitetty, häntä ei saa erottaa tehtävästään kuin EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 mainituilla perusteilla siinäkään tapauksessa, että pääjohtaja ei ole vielä aloittanut tehtäviensä hoitamista. Koska pääjohtajan tehtävästä erottamisen perusteet ovat unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä, niiden soveltaminen ja tulkinta eivät riipu toimenpiteen kansallisesta kontekstista.^[51] Viime kädessä on Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävänä tulkita näitä kysymyksiä niiden toimivaltuuksien mukaisesti, jotka sille on annettu EKPJ:n perussäännön artiklan 14.2 toisessa alakohdassa.^[52]

EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitaville kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muille jäsenille kuin pääjohtajille taattava toimikausiturva sekä erottamisperusteet

EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavien kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muiden jäsenten henkilökohtaista riippumattomuutta suojataan soveltamalla myös heihin pääjohtajan toimikausiturvaa ja erottamisperusteita vastaavia sääntöjä.^[53] Perussopimuksen artiklassa 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklassa 7 viitataan kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin, eikä yksinomaan pääjohtajiin. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa pääjohtaja on valittu vertaistensa joukosta ja kollegoilla on yhtäläinen äänioikeus, tai jossa muut jäsenet hoitavat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä.

Oikeus tuomioistuinkäsittelyyn

Pääjohtajilla sekä kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten muilla jäsenillä tulee olla oikeus saattaa heitä koskeva erottamispäätös riippumattoman tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta rajoitetaan poliittisen harkintavallan käyttämisen mahdollisuutta tällaisten päätösten perusteiden arvioinnissa.

EKPJ:n perussäännön artiklassa 14.2 määrätään, että toimestaan erotettu pääjohtaja voi saattaa erottamispäätöksen Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta kumota kansallinen erottamispäätös, jos se todetaan unionin oikeuden vastaiseksi.

Perussopimuksen artiklan 130 ja EKPJ:n perussäännön artiklan 7 perusteella kansallisessa lainsäädännössä olisi säädettävä kansallisten tuomioistuinten oikeudesta käsitellä erottamispäätöksiä, jotka koskevat (pääjohtajien lisäksi muitakin) kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavia päätöksentekoelinten jäseniä.^[54] Tämä oikeus voi perustua joko yleisesti sovellettavaan lainsäädäntöön, tai siitä voidaan määrätä erikseen. Vaikka tällainen oikeus voikin olla olemassa yleisesti sovellettavan lainsäädännön perusteella, saattaa oikeusvarmuussyistä olla suositeltavaa säätää tällaisesta oikeudesta erikseen.

Eturistiriitojen estäminen

Henkilökohtaisen riippumattomuuden takaamiseksi on myös varmistettava, ettei synny eturistiriitaa niiden velvollisuuksien, joita kansallisten keskuspankkien EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavilla päätöksentekoelinten jäsenillä on kansallisia keskuspankkeja kohtaan (ja pääjohtajilla myös EKP:tä kohtaan), ja muiden sellaisten tehtävien välille, joita näiden päätöksentekoelinten jäsenet saattavat hoitaa ja jotka voivat vaarantaa jäsenten henkilökohtaisen riippumattomuuden.^[55] Jäsenyys EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitavassa päätöksentekoelimessä on lähtökohtaisesti ristiriidassa muiden, mahdollisesti eturistiriitaan johtavien tehtävien hoitamisen kanssa. Päätöksentekoelinten jäsenillä ei etenkään saa olla tehtävien hoitoon mahdollisesti vaikuttavia toimia tai intressejä sen paremmin valtion kuin alueellisten tai paikallisten hallintoelinten toimeenpano- tai lainsäädäntöelimissä olevien tointen tai yritystoiminnankaan kautta. Erityistä varovaisuutta mahdollisten eturistiriitojen estämiseksi tulee noudattaa silloin, kun kyseessä ovat päätöksentekoelinten riippumattomat jäsenet.

Taloudellinen riippumattomuus

Kansallisen keskuspankin yleinen riippumattomuus vaarantuu, jos se ei voi itsenäisesti käyttää riittäviä taloudellisia resursseja tehtävänsä täyttämiseksi eli perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä edellytettyjen EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamiseksi.^[56]

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa kansallisia keskuspankkejaan sellaiseen asemaan, että niillä on riittämättömät taloudelliset resurssit tai riittämätön oma pääoma^[57] EKPJ:hin tai eurojärjestelmään liittyvien tehtäviensä suorittamiseksi. Näin on esimerkiksi siinä tapauksessa, että kansallista keskuspankkia estetään kerryttämästä riittäviä taloudellisia resursseja varausten tai tappioiden kattamiseen tarkoitettujen puskurirahastojen muodossa, etenkin kun kyse on rahapoliittisista operaatioista johtuvista tappioista, eikä asianomainen jäsenvaltio ole varmistanut etukäteen, että kansallisen keskuspankin varat ovat riittävät EKPJ:hin kuulumattoman tehtävän hoitamisesta johtuvan taloudellisen taakan kattamiseksi (esim. kyseiseen tehtävään liittyvästä vastuusta aiheutuvan korvauksen maksamiseksi tarvittavat varat) siten, että se samalla säilyttää kykynsä toteuttaa EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä tehokkaasti ja riippumattomasti.^[58] EKPJ:n perussäännön artikloissa 28.1 ja 30.4 määrätään EKP:n mahdollisuudesta vaatia kansallisia keskuspankkeja siirtämään EKP:lle lisää pääomaa ja valuuttavarantoja.^[59] Lisäksi perussäännön artiklassa 33.2 määrätään^[60], että jos EKP:n tulos on tappiollinen eikä tappiota voida täysin kattaa yleisrahastosta, EKP:n neuvosto voi päättää tappion kattamisesta kyseisen tilikauden rahoitustulolla kansallisille keskuspankeille kohdennettuun määrään asti. Taloudellisen riippumattomuuden periaate merkitsee sitä, että näiden määräysten noudattaminen edellyttää kansallisen keskuspankin mahdollisuutta suorittaa tehtävänsä esteettä.

Kaikista edellä mainituista syistä taloudellinen riippumattomuus edellyttää lisäksi, että kansallisen keskuspankin pääoman tulee aina olla riittävä. Erityisesti olisi vältettävä sellaisen tilanteen pitkittymistä, jossa kansallisen keskuspankin oma pääoma alittaa sen lakisääteisen pääoman tai on jopa negatiivinen, mukaan lukien tilanteet, joissa pääoman ja rahastojen määrän ylittäviä tappioita siirretään seuraaville vuosille.^[61] Tällainen tilanne voi vaikuttaa kielteisesti kansallisen keskuspankin kykyyn suorittaa EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä. Lisäksi se voi vaikuttaa eurojärjestelmän rahapolitiikan uskottavuuteen. Sen vuoksi tilanne, jossa kansallisen keskuspankin oma pääoma alittaa lakisääteisen pääoman määrän tai on jopa negatiivinen, edellyttäisi asianomaisen jäsenvaltion osoittavan kansalliselle keskuspankille tarpeellisen määrän pääomaa vähintään laissa säädettyyn pääoman määrään saakka kohtuullisen ajan kuluessa, niin että taloudellisen riippumattomuuden periaatetta kunnioitetaan. Euroopan unionin neuvosto on jo tunnustanut tämän seikan merkityksen EKP:n osalta Euroopan keskuspankin pääoman korottamisesta 8 päivänä toukokuuta 2000 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1009/2000.^[62] Asetuksen mukaan EKP:n neuvosto voi päättää pääoman varsinaisesta korottamisesta EKP:n toiminnan tukemiseksi tarvittavan pääomapohjan riittävyyden varmistamiseksi;^[63] kansallisilla keskuspankeilla tulisi olla taloudelliset valmiudet toimia EKP:n päätöksen mukaisesti.

Taloudellisen riippumattomuuden käsitettä tulee arvioida siitä näkökulmasta, voiko jokin kolmas osapuoli vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti paitsi kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviin tehtäviin, myös sen kykyyn täyttää tehtävänsä asianmukaisten taloudellisten resurssien kannalta tarkasteltuna. Jäljempänä esitettävät taloudellisen riippumattomuuden osatekijät ovat tässä yhteydessä erityisen tärkeitä.^[64] Nämä ovat niitä taloudellisen riippumattomuuden alueita, joilla kansalliset keskuspankit ovat herkimpiä ulkopuolisille vaikutteille.

Budjetista määrääminen

Kolmannen osapuolen oikeus määrätä kansallisen keskuspankin budjetista tai vaikuttaa siihen on ristiriidassa taloudellisen riippumattomuuden kanssa, ellei laissa ole suojalauseketta, jonka mukaan tällainen oikeus ei rajoita keskuspankin taloudellisia resursseja, joita se tarvitsee suorittaakseen EKPJ:hin liittyvät tehtävänsä.^[65]

Tilinpitosäännöt

Tilinpidossa tulee noudattaa joko yleisiä tilinpitosääntöjä tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten määrittelemiä sääntöjä. Jos sen sijaan kolmannet osapuolet laativat tällaiset säännöt, ne on ainakin laadittava kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten esityksen perusteella.

Kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee vahvistaa tilinpäätös käyttäen apunaan riippumattomia tilintarkastajia. Tilinpäätös saattaa edellyttää kolmansien osapuolten (kuten hallitus tai kansallinen parlamentti) jälkikäteistä hyväksyntää. Kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee voida päättää itsenäisesti ja ammattimaisesti voittojen laskennasta.

Jos julkisten varojen käyttöä valvova valtion tilintarkastusvirasto tai vastaava elin valvoo kansallisen keskuspankin toimintaa, valvonnan laajuus tulee määritellä selvästi lainsäädännössä.^[66] Valvonta tulee myös toteuttaa siten, ettei se rajoita kansallisen keskuspankin riippumattomien ulkopuolisten tilintarkastajien toimintaa,^[67] ja lisäksi siinä tulisi institutionaalisen riippumattomuuden periaatteen mukaisesti noudattaa kieltoa antaa ohjeita kansalliselle keskuspankille ja sen päätöksentekoelimille, eikä valvonnassa tulisi puuttua kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyviin tehtäviin.^[68] Valtion tilintarkastus tulee suorittaa epäpoliittisesti, riippumattomasti ja täysin ammattimaisesti.^[69]

Voitonjakoa, kansallisten keskuspankkien pääomaa ja taloutta koskevat määräykset

Kansallisen keskuspankin perussäännössä voidaan määrätä, miten sen voitot tulee jakaa. Jos tällaista määräystä ei ole, kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten tulee päättää voitonjaosta ammatillisin perustein eikä sitä tule jättää kolmansien osapuolten harkintaan, ellei ole nimenomaista suojalauseketta, jonka mukaan näin voidaan menetellä sen rajoittamatta kansallisen keskuspankin EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamiseen tarvittavia taloudellisia resursseja.^[70]

Voittoa voidaan jakaa valtion talousarvioon vasta sen jälkeen, kun edellisiltä vuosilta kertyneet tappiot on katettu ja tarpeellisiksi katsotut varaukset on tehty kansallisen keskuspankin pääoman ja varallisuuden reaaliarvon turvaamiseksi.^[71] Tilapäiset tai yksittäistapaukseen sovellettavat lainsäädäntötoimet, joilla annetaan kansallisille keskuspankeille niiden voitonjakoon liittyviä määräyksiä, eivät ole hyväksyttäviä.^[72] Taloudellisen riippumattomuuden periaatteen kunnioittamisen vaarantaisi myös kansallisen keskuspankin realisoitumattomiin pääomatuottoihin kohdistuva vero.^[73]

Jäsenvaltio ei saa pienentää kansallisen keskuspankin pääomaa ilman keskuspankin päätöksentekoelinten etukäteissuostumusta, millä on varmistettava, että keskuspankilla on edelleen käytössään riittävät taloudelliset resurssit perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 ja EKPJ:n perussäännön mukaisten tehtäviensä täyttämiseksi EKPJ:n jäsenenä. Samasta syystä kansallisen keskuspankin voitonjakoa koskevien sääntöjen muuttaminen olisi voitava panna vireille ja siitä olisi voitava päättää ainoastaan tiiviissä yhteistyössä keskuspankin kanssa, jolla on parhaat edellytykset arvioida vararahastojensa tarpeellinen määrä.^[74] Varausten tai puskurirahastojen osalta kansallisilla keskuspankeilla tulee olla mahdollisuus tehdä itsenäisesti varauksia pääomansa ja varojensa todellisen arvon turvaamiseksi. Jäsenvaltio ei myöskään saa estää kansallista keskuspankkia kasvattamasta vararahastoaan sellaiselle tasolle, joka on tarpeen sille EKPJ:n jäsenenä kuuluvien tehtävien suorittamiseksi.^[75]

Valvontaviranomaisten taloudellinen vastuu

Useimmissa jäsenvaltioissa finanssialan valvontaviranomaiset on sijoitettu kansallisiin keskuspankkeihin. Jos tällainen viranomainen toimii kansallisen keskuspankin riippumattomien päätöksentekoelinten alaisuudessa, ongelmaa ei ole. Jos laissa kuitenkin säädetään, että valvontaviranomaiset tekevät päätöksensä keskuspankista erillään, on tärkeää varmistaa, että valvontaviranomaisten tekemät päätökset eivät vaaranna kansallisen keskuspankin taloutta kokonaisuutena. Tällaisissa tapauksissa kansalliselle keskuspankille pitäisi antaa kansallisessa lainsäädännössä mahdollisuus tutkia viimeisenä elimenä sellainen valvontaviranomaisen päätös, joka saattaisi vaikuttaa keskuspankin riippumattomuuteen ja erityisesti sen taloudelliseen riippumattomuuteen.^[76]

Riippumattomuus henkilöstöasioissa

Jäsenvaltiot eivät saa heikentää kansallisen keskuspankin mahdollisuuksia ottaa palvelukseensa ja pitää palveluksessaan sellaista pätevää henkilöstöä, joka on tarpeen, jotta kansallinen keskuspankki voi suorittaa sille perussopimuksessa ja EKPJ:n perussäännössä osoitetut tehtävät riippumattomasti.^[77] Kansallista keskuspankkia ei myöskään tule saattaa tilanteeseen, jossa sillä olisi rajoitettu päätäntävalta tai ei lainkaan päätäntävaltaa henkilöstöään koskevissa asioissa tai jossa jäsenvaltion hallitus voi vaikuttaa kansallisen keskuspankin henkilöstöpolitiikkaan.^[78] Mikä tahansa muutos kansallisen keskuspankin työntekijöiden ja päätöksentekoelinten jäsenten palkkausta koskevaan lainsäädäntöön tulisi sopia tiiviissä ja tosiasiallisessa yhteistyössä kansallisen keskuspankin kanssa^[79] sen näkemykset huomioon ottaen, jotta varmistetaan kansallisen keskuspankin jatkuva kyky suoriutua tehtävistään riippumattomasti.^[80] Riippumattomuus henkilöstöasioissa koskee myös henkilöstön eläkkeisiin liittyviä kysymyksiä. Kansallisen keskuspankin henkilöstön palkan alenemiseen johtavat muutokset eivät saa vaikuttaa kyseisen kansallisen keskuspankin oikeuteen hallita taloudellisia resurssejaan, joihin lasketaan myös sellaiset varat, jotka kansallinen keskuspankki saa maksamiensa palkkojen alentumisen johdosta.^[81]

Omistusoikeudet ja omaisuutta koskeva määräysvalta

Kolmansien osapuolten oikeus vaikuttaa kansallisen keskuspankin omaisuutta koskeviin kysymyksiin tai antaa keskuspankille sen omaisuutta koskevia määräyksiä ei ole sopusoinnussa taloudellisen riippumattomuuden periaatteen kanssa.

2.2.4 Salassapito

EKPJ:n perussäännön artiklan 37 mukainen EKP:n ja kansallisten keskuspankkien henkilöstön sekä EKP:n ja kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäsenten salassapitovelvollisuus saattaa edellyttää vastaavia määräyksiä kansallisten keskuspankkien perussääntöihin tai jäsenvaltioiden lainsäädäntöön. Unionin oikeuden ja sen nojalla annettujen määräysten ensisijaisuuden vuoksi lainsäädännön, joka koskee ulkopuolisten oikeuksia saada asiakirjoja, on oltava sopusoinnussa asianomaisen unionin oikeuden kanssa, EKPJ:n perussäännön artikla 37 mukaan luettuna, eikä kyseinen lainsäädäntö saa johtaa EKPJ:n salassapitomääräysten rikkomiseen.^[82] Valtion tilintarkastusviraston tai vastaavan laitoksen oikeuden saada kansallista keskuspankkia koskevia salaisia tietoja ja asiakirjoja on oltava rajoitettu siten, että oikeus koskee vain tietoja, jotka ovat välttämättömiä kyseisen tietoja saavan laitoksen lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tämä oikeus ei myöskään saa vaikuttaa EKPJ:n riippumattomuuteen eikä kansallisen keskuspankin päätöksentekoelinten jäseniin ja henkilöstöön sovellettaviin EKPJ:n salassapitomääräyksiin.^[83] Kansallisten keskuspankkien tulisi varmistaa, että tällaiset laitokset pitävät luovutetut tiedot ja asiakirjat salassa samassa määrin kuin kansallinen keskuspankki.

2.2.5 Keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskeva kielto

Keskuspankkirahoitusta ja erityisoikeuksia koskevan kiellon suhteen Euroopan unioniin vuonna 2004, 2007 tai 2013 liittyneiden jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä oli mukautettava siten, että se oli perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen liittymisajankohdasta riippuen joko 1.5.2004, 1.1.2007 tai 1.7.2013. Ruotsin oli saatettava tarvittavat mukautukset voimaan 1.1.1995.

Keskuspankkirahoitusta koskeva kielto

Perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 kielletään tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt EKP:ssä tai jäsenvaltioiden kansallisissa keskuspankeissa unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi, samoin kuin se, että EKP tai kansalliset keskuspankit hankkisivat suoraan velkasitoumuksia näiltä julkisen sektorin yksiköiltä.

Siinä kielletään myös se, että EKP tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan velkasitoumuksia näiltä julkisen sektorin elimiltä. Perussopimukseen sisältyy yksi poikkeus tästä keskuspankkirahoituksen kiellosta: sitä ei sovelleta julkisessa omistuksessa oleviin luottolaitoksiin, joita on kohdeltava samalla tavalla kuin yksityisiä luottolaitoksia keskuspankkirahoituksen suhteen (perussopimuksen artiklan 123 kohta 2). Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon täsmällistä soveltamisalaa selvennetään lisäksi perustamissopimuksen artiklassa 104 ja artiklan 104 b kohdassa 1 tarkoitettujen kieltojen soveltamiseksi tarvittavien määritelmien täsmentämisestä 13.12.1993 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 3603/93^[84], jonka mukaan kielto sisältää kaikenlaisen julkisen sektorin kolmansille antamien sitoumusten rahoituksen.

Keskuspankkirahoituksen kiellon tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita noudattamaan tervettä finanssipolitiikkaa, joka ei salli julkisen talouden alijäämän keskuspankkirahoitusta (tai julkisten viranomaisten erityisoikeuksia rahoitusmarkkinoilla), mikä voisi johtaa liialliseen velkaantumiseen tai jäsenvaltion liialliseen alijäämään.^[85] Tästä syystä kieltoa on tulkittava laajasti, jotta varmistetaan sen tarkka noudattaminen ainoastaan tietyin, perussopimuksen artiklan 123 kohtaan 2 ja asetukseen (EY) N:o 3603/93 sisältyvin vähäisin poikkeuksin. Näin ollen kieltoa on sitäkin suuremmalla syyllä sovellettava myös sellaiseen rahoitukseen, joka ei sisällä takaisinmaksuvelvoitetta, vaikka perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 viitataan nimenomaisesti ”luottojärjestelyihin” eli järjestelyihin, joihin liittyy velvollisuus varojen takaisinmaksuun.

EKP:n yleistä linjaa sen suhteen, onko kansallisessa lainsäädännössä noudatettu mainittua kieltoa, on kehitetty lähinnä silloin, kun jäsenvaltiot ovat pyytäneet EKP:ltä perussopimuksen artiklan 127 kohdan 4 ja artiklan 282 kohdan 5 nojalla lausuntoja kansallisista lakiehdotuksista.^[86]

Keskuspankkirahoituksen kiellon soveltamisalaa koskeva kansallinen lainsäädäntö

Kansallisessa lainsäädännössä ei ole sallittua kaventaa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon soveltamisalaa eikä laajentaa EU:n oikeuden mukaisten poikkeusten soveltamisalaa. Esimerkiksi kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki rahoittaa jäsenvaltion kansainvälisille rahoituslaitoksille tai kolmansille maille antamia taloudellisia sitoumuksia, on lähtökohtaisesti ristiriidassa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa. Tästä poiketen asetuksessa (EY) N:o 3603/93 sallitaan, että kansalliset keskuspankit rahoittavat julkisen sektorin sitoumuksia suhteessa IMF:ään, sillä edellytyksellä, että sen seurauksena muodostuu valuuttamääräisiä saamisia, joilla on kaikki varantosaamisten piirteet.^[87] Merkitykselliset piirteet, joiden mukaan saamiset määritellään varantosaamisiksi, liittyvät siihen, ovatko saamiset tarvittaessa käytettävissä maksutaseen rahoittamistarpeisiin ja muihin liitännäisiin tarpeisiin, mikä edellyttää, että saamisten luottokelpoisuus ja likviditeetti on varmistettava.^[88]

Kansallinen lainsäädäntö, jossa osoitetaan tehtäviä kansallisille keskuspankeille

Kansallinen lainsäädäntö, jossa annetaan tehtäviä kansallisille keskuspankeille, ei saa johtaa julkisen sektorin velvoitteiden rahoittamiseen suhteessa kolmansiin osapuoliin. Perussäännön artiklan 14.4 mukaan kansalliset keskuspankit voivat hoitaa myös muita kuin EKPJ:n perussäännössä määrättyjä tehtäviä, ellei EKP:n neuvosto katso näiden tehtävien olevan ristiriidassa EKPJ:n tavoitteiden ja tehtävien kanssa. Jos jäsenvaltio antaa tällaisen tehtävän kansalliselle keskuspankilleen, kyseisellä keskuspankilla on velvollisuus tehtävän suorittamiseen ja siihen liittyvä vastuu. Kun jäsenvaltiot määrittelevät kansallisen keskuspankin tällaiseen tehtävään liittyvät vastuut ja velvollisuudet, niiden on kuitenkin noudatettava unionin oikeudesta ja erityisesti perussopimuksen artiklan 123 kohdasta 1 johtuvia velvoitteitaan.^[89]

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 3603/93 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa b määritellään, että perussopimuksen artiklaa 123 sovellettaessa käsitteellä ”muut luottojärjestelyt” tarkoitetaan muun muassa kaikenlaista julkisen sektorin kolmansille antamien sitoumusten rahoitusta. Näin ollen asianomainen kansallinen keskuspankki ei saa suhteessa kolmansiin osapuoliin ottaa vastatakseen sitoumuksia, jotka voivat kuulua julkiselle sektorille. Asianomainen kansallinen keskuspankki ei siis saa antaa muille viranomaisille tai elimille kuuluvien, kolmansille annettujen sitoumusten rahoitusta, eikä asianomaisen kansallisen keskuspankin antama, tosiasiallisesti kolmansille annettujen sitoumusten rahoitus saa johtua suoraan muiden viranomaisten tai elinten hyväksymistä toimenpiteistä tai poliittisista valinnoista.^[90]

Keskuspankin voittojen jakaminen ennakkoon

Kansallisessa lainsäädännössä ei voida edellyttää keskuspankin voittojen jakamista, jos ne eivät ole vielä täysin toteutuneet tai niitä ei ole käsitelty tilinpidossa tai vahvistettu tilintarkastuksessa. Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon noudattaminen edellyttää, että sovellettavien voitonjakosääntöjen nojalla valtion talousarvioon jaettavaa määrää ei voida maksaa edes osaksi kansallisen keskuspankin vararahastosta. Voitonjakosäännöillä ei siis tulisi voida puuttua kansallisten keskuspankkien vararahastoihin. Lisäksi kun kansallisten keskuspankkien omaisuutta siirretään valtiolle, siitä on maksettava markkina-arvon mukainen hinta ja maksun on tapahduttava samanaikaisesti omaisuuden siirron kanssa.^[91]

Niin ikään kiellettyä on puuttuminen muiden eurojärjestelmälle kuuluvien tehtävien suorittamiseen, kuten valuuttavarantojen hoitoon, ryhtymällä verottamaan teoreettisia ja realisoitumattomia pääomatuottoja, sillä tämä merkitsisi keskuspankkiluottoa julkiselle sektorille tulevan ja epävarman voiton ennenaikaisen jakamisen kautta.^[92]

Julkisen sektorin veloista vastaaminen

Kansallinen lainsäädäntö, jossa edellytetään kansallisen keskuspankin ottavan vastattavakseen aikaisemmin riippumattoman julkisen laitoksen velat tiettyjen tehtävien ja velvoitteiden kansallisten uudelleenjärjestelyjen vuoksi (esimerkiksi tilanteessa, jossa kansalliselle keskuspankille siirretään tiettyjä valvontatehtäviä, jotka valtio taikka riippumattomat viranomaiset tai laitokset ovat aikaisemmin hoitaneet), ilman että kansallinen keskuspankki jätettäisiin täysimääräisesti tällaisten laitosten aikaisemmista toimenpiteistä johtuvien taloudellisten velvoitteiden ulkopuolelle, on ristiriidassa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa.^[93]

Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki on vastuussa sille kansallisen lainsäädännön nojalla osoitetusta tehtävästä, sisältäisi oletuksen kolmansiin nähden voimassa olevasta sitoumuksesta ja olisi yhteensopimaton keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa, jos tappioita kärsineille kolmansille maksettava korvaus ei perustuisi kansallisen keskuspankin toimiin eli siihen, että kansallinen keskuspankki on rikkonut sitä asiassa sitovia sääntöjä.^[94] Lisäksi jos kyse on tehtävistä, jotka edellyttävät hyvin monitahoisia ja kiireellisiä täytäntöönpanotoimia esimerkiksi pankkien tervehdyttämisen ja kriisinratkaisun yhteydessä, kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki on vastuussa tällaisten tehtävien hoitamisesta, merkitsisi tosiasiallisesti kolmansille annettujen sitoumusten rahoitusta, jos kansallisen keskuspankin vastuu ei rajoitu asiaa koskevien sääntöjen vakavaan rikkomiseen.^[95]

Luotto- ja/tai rahoituslaitoksille annettava taloudellinen tuki

Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään kansallisen keskuspankin maksukyvyttömille luottolaitoksille ja/tai muille rahoituslaitoksille antamasta rahoituksesta, olisi keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa yhteensopimaton siinäkin tapauksessa, että rahoitus myönnetään riippumattomasti ja kokonaan keskuspankin harkintavallassa.

Samasta syystä eurojärjestelmä ei voi rahoittaa luottolaitosta, jota on vakavaraisuuden palauttamiseksi pääomitettu siten, että sille on vaihtoehtoisen markkinalähtöisen rahoituksen puuttuessa tarjottu valtion liikkeeseen laskemia velkainstrumentteja (jäljempänä ”pääomitusjoukkovelkakirja”), joita on tarkoitus käyttää vakuutena. Jos valtio on pääomittanut luottolaitosta tarjoamalla suoraan pääomitusjoukkovelkakirjoja, niiden käyttö myöhemmin vakuutena keskuspankin likviditeettioperaatioissa on keskuspankkirahoituksen kiellon kannalta huolestuttavaa.^[96] Jos kansallinen keskuspankki antaa itsenäisesti ja täysin oman harkintansa mukaan vakavaraiselle luottolaitokselle maksuvalmiuden turvaamiseksi hätärahoitusta vakuuden muodostavan valtiontakauksen perusteella, tällaisen hätärahoituksen on täytettävä seuraavat edellytykset: i) varmistetaan, että kansallisen keskuspankin myöntämä luotto on mahdollisimman lyhytaikainen, ii) rahoitusjärjestelmän vakaus on vaarantunut, iii) ei ole epäilyksiä siitä, että valtiontakaus on sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan juridisesti pätevä ja täytäntöönpanokelpoinen ja iv) ei ole epäilyksiä siitä, että valtiontakaus on taloudellisessa mielessä riittävä siten, että se kattaa sekä lainan pääoman että korot.^[97]

Taloudellinen tuki kriisinratkaisurahastoille tai rahoitusjärjestelyille, talletusten vakuusjärjestelmille tai sijoittajien korvausjärjestelmille

Keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa yhteensopimattomia ovat järjestelyt, joissa kansallinen keskuspankki rahoittaa kriisinratkaisurahastoa tai talletussuojarahastoa, joka katsotaan perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 tarkoitetuksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi. Laitos on ”julkisoikeudellinen laitos”, jos sillä on kaikki seuraavat ominaisuudet: a) se on nimenomaisesti perustettu tyydyttämään yleisen edun mukaisia tarpeita, eikä sillä ole teollista tai kaupallista luonnetta, b) se on oikeushenkilö ja c) se on hyvin riippuvainen perussopimuksen artiklan 123 kohdassa 1 tarkoitetuista julkisen sektorin elimistä. Laitoksen katsotaan olevan hyvin riippuvainen tällaisista julkisen sektorin elimistä, jos sitä rahoittavat pääosin tällaiset elimet, sen johto on tällaisten elimien valvonnan alainen tai jos tällaiset elimet nimittävät yli puolet sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenistä.^[98]

Vaikka rahoitusta ei antaisi julkisoikeudellinen laitos, kriisinratkaisurahaston rahoittaminen tai rahoitusjärjestely ei ole keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa yhteensopiva.^[99] Jos kansallinen keskuspankki toimii kriisinratkaisuviranomaisena, se ei saa missään tapauksessa ottaa vastuulleen tai rahoittaa omaisuudenhoitoyhtiön tai erillisen varainhoitoyhtiön sitoumuksia.^[100] Näin ollen kansallisessa lainsäädännössä olisi selkeyden vuoksi vahvistettava, että kansallinen keskuspankki ei ota vastatakseen tai rahoita tällaisten yhteisöjen sitoumuksia.^[101]

Talletusten vakuusjärjestelmistä annetussa direktiivissä^[102] ja sijoittajien korvausjärjestelmistä annetussa direktiivissä^[103] säädetään siitä, että talletusten vakuusjärjestelmien ja sijoittajien korvausjärjestelmien rahoituskulut kuuluvat luottolaitosten ja sijoitusyhtiöiden itsensä vastattaviksi. Lukuun ottamatta tilannetta, jossa rahoituksen saajana on ”julkisoikeudellinen laitos”, kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki rahoittaa kansallista talletusten vakuusjärjestelmää luottolaitosten puolesta tai kansallista sijoittajien korvausjärjestelmää sijoitusyhtiöiden puolesta, on sopusoinnussa keskuspankkirahoitusta koskevan kiellon kanssa ainoastaan, jos rahoitus on lyhytaikaista ja kohdistuu hätätilanteisiin, jos kyse on järjestelmien vakauden vaarantumisesta ja jos päätösten tekeminen on kansallisen keskuspankin harkintavallassa.^[104] Erityisesti on pantava merkille, että keskuspankin tuki talletusten vakuusjärjestelmille ei saisi merkitä järjestelmällistä etukäteisrahoitusta.^[105]

Tehtävä verojen ja maksujen välittäjänä

EKPJ:n perussäännön artiklassa 21.2 vahvistetaan, että EKP ja kansalliset keskuspankit voivat toimia unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten verojen ja maksujen välittäjinä. EKPJ:n perussäännön artiklan 21.2 säätämisen tarkoituksena oli selkiyttää, että kansalliset keskuspankit voivat keskuspankkirahoituksen kieltoa rikkomatta edelleen hoitaa perinteistä tehtäväänsä valtion ja muiden julkisyhteisöjen verojen ja maksujen välittäjänä myös sen jälkeen, kun rahapoliittiset toimivaltuudet on siirretty eurojärjestelmälle. Lisäksi asetuksessa (EY) N:o 3603/93 säädetään verojen ja maksujen välittämistä koskevan tehtävän osalta tietyistä tarkoin määritellyistä ja soveltamisalaltaan suppeista poikkeuksista keskuspankkirahoituksen kieltoon: i) julkiselle sektorille myönnetyt päivänsisäiset luotot ovat sallittuja, jos ne rajoittuvat yhteen päivään ja niiden jatkaminen ei ole mahdollista^[106], ii) kolmannen osapuolen liikkeeseen laskemien sekkien hyvittäminen julkiselle sektorille ennen kuin maksajapankkia on laskutettu niistä, on sallittua, jos sekin vastaanottamisen jälkeen kulunut aika vastaa kyseisen jäsenvaltion tavanomaista sekkien perimisaikaa, ja sillä edellytyksellä, että mahdollinen kellunta on poikkeuksellista, koskee pientä määrää ja kumoutuu lyhyen ajan kuluessa^[107] ja iii) julkisen sektorin liikkeeseen laskemien ja sille hyvitettävien kolikkojen hallussa pitäminen on sallittua, jos kolikkojen määrä on pienempi kuin 10 prosenttia liikkeessä olevista kolikoista.^[108]

Kansallisen lainsäädännön, joka koskee tehtävää verojen ja maksujen välittäjänä, tulisi yleisesti olla sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa ja erityisesti keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa.^[109] Kun otetaan huomioon perussäännön artiklan 21.2 nimenomainen toteamus, että verojen ja maksujen välittäminen on kansallisten keskuspankkien perinteisesti hoitama sallittu tehtävä, näiden verojen ja maksujen välittäminen ei ole vastoin keskuspankkirahoituksen kieltoa, jos palvelu kattaa ainoastaan verojen ja maksujen välittämisen eikä merkitse sitä, että keskuspankki rahoittaisi julkisen sektorin velvoitteita kolmansia osapuolia kohtaan tai luotottaisi julkista sektoria muulla tavalla kuin asetuksessa (EY) N:o 3603/93 säädettyjen tiukasti määriteltyjen poikkeusten mukaisesti.^[110] Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallinen keskuspankki voi ottaa valtiolta talletuksia ja pitää valtion tilejä, ei herätä epäilyksiä keskuspankkirahoituksen kiellon rikkomisesta, sikäli kuin säännöksissä ei sallita luoton myöntämistä, mukaan lukien yön yli ‑tilinylitysoikeudet. Kysymys keskuspankkirahoituksen kiellon rikkomisesta nousee esiin kuitenkin esimerkiksi silloin, kun kansallisen lainsäädännön mukaan talletuksille tai pankkitalletuksille voidaan maksaa markkinakoron ylittävää korkoa (markkinakorkoa vastaavan tai sen alittavan koron sijaan). Markkinahinnan ylittävä korko merkitsee käytännössä luottoa, joka on vastoin keskuspankkirahoituksen kiellon tavoitetta, ja se voi näin ollen vaarantaa sen tavoitteiden toteutumisen. On olennaisen tärkeää, että tileille maksettava korko määräytyy markkinaparametrien mukaan ja erityisesti että talletusten korko ja juoksuaika korreloivat keskenään.^[111] Kansallisen keskuspankin tarjoamat ilmaiset verojen ja maksujen välityspalvelut eivät ole ristiriidassa keskuspankkirahoituksen kiellon kanssa, kunhan ne ovat maksujen välittämisen ydinpalveluja.^[112]

Erityisoikeuksia koskeva kielto

Perussopimuksen artiklan 124 mukaan ”[k]aikki toimenpiteet, joilla unionin toimielimille tai laitoksille, jäsenvaltioiden keskushallinnoille, alueellisille, paikallisille tai muille viranomaisille, muille julkisoikeudellisille laitoksille tai julkisille yrityksille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, ovat kiellettyjä, jos ne eivät perustu toiminnan vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin.” Keskuspankkirahoituksen kieltoa vastaavasti erityisoikeuksia koskevan kiellon tarkoituksena on kannustaa jäsenvaltioita noudattamaan tervettä finanssipolitiikkaa, joka ei salli julkisen talouden alijäämän keskuspankkirahoitusta tai julkisten viranomaisten erityisoikeuksia rahoitusmarkkinoilla, mikä voisi johtaa liialliseen velkaantumiseen tai jäsenvaltion liialliseen alijäämään.^[113]

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 3604/93^[114] artiklan 1 kohdan 1 mukaan erityisoikeudella tarkoitetaan mitä tahansa julkista valtaa käytettäessä annettua lakia, asetusta tai muuta sitovaa säädöstä, a) jonka mukaan rahoituslaitosten on hankittava tai omistettava unionin toimielinten tai laitosten tai jäsenvaltioiden keskushallinnon tai alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten tai muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten velkaa tai b) jolla säädetään verohelpotuksista ainoastaan rahoituslaitosten hyväksi tai markkinatalouden periaatteen kanssa yhteensopimattomista taloudellisista eduista, joiden tarkoituksena on edistää näiden laitosten halukkuutta hankkia tai omistaa tällaisia velkoja.

Kansalliset keskuspankit eivät saa viranomaisina ryhtyä toimenpiteisiin, joilla julkiselle sektorille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, elleivät tällaiset toimenpiteet perustu vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin. Kansallisten keskuspankkien suorittamia velkainstrumenttien siirtoja tai panttauksia koskevia sääntöjä ei saa myöskään käyttää keinona kiertää erityisoikeuksia koskevaa kieltoa.^[115] Jäsenvaltioiden tällä alalla antamalla lainsäädännöllä ei saa ottaa käyttöön tällaista erityisoikeutta.

Asetuksen (EY) N:o 3604/93 artiklan 2 mukaan ”toiminnan vakauden valvontaan liittyvät seikat” ovat unionin oikeuteen perustuvien tai niiden kanssa sopusoinnussa olevien sellaisten kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten toimien taustalla, jotka on laadittu rahoituslaitosten vakavaraisuuden edistämiseksi ja joiden tarkoituksena on koko rahoitusjärjestelmän sekä kyseisten laitosten ja niiden asiakkaiden suojaaminen. Toiminnan vakauden valvonnan tarkoituksena on turvata pankkien vakavaraisuus tallettajien kannalta.^[116] Vakauden valvonnan alalla unionin johdetussa oikeudessa on vahvistettu vaatimuksia, joiden tarkoituksena on rahoituslaitosten vakauden varmistaminen.^[117] ”Luottolaitos” on määritelty yritykseksi, joka liiketoimintanaan ottaa vastaan yleisöltä talletuksia tai muita takaisin maksettavia varoja ja myöntää luottoja omaan lukuunsa.^[118] Luottolaitoksia kutsutaan yleisesti ”pankeiksi” ja ne tarvitsevat palveluiden tarjoamiseksi toimiluvan toimivaltaiselta jäsenvaltiolta.^[119]

Vaikka vähimmäisvarannot voidaan nähdä vakavaraisuusvaatimuksina, ne kuuluvat kansallisen keskuspankin ohjausjärjestelmään ja useimmissa talouksissa, myös euroalueella, niitä käytetään rahapolitiikan välineenä.^[120] Myös suuntaviivojen EKP/2014/60^[121] liitteen I kohdassa 2 vahvistetaan, että eurojärjestelmän vähimmäisvarantojärjestelmän tavoite on ensisijaisesti tasata rahamarkkinakorkoja sekä luoda (tai lisätä) rakenteellisen keskuspankkirahoituksen tarvetta.^[122] EKP edellyttää, että euroalueelle sijoittautuneilla luottolaitoksilla on vaaditut vähimmäisvarannot (talletuksina) tilillä kansallisessa keskuspankissaan.^[123]

Tässä raportissa keskitytään siihen, että kansallisessa lainsäädännössä tai kansallisten keskuspankkien antamissa säännöissä ja kansallisten keskuspankkien perussäännöissä noudatetaan perussopimuksessa vahvistettua erityisoikeuksia koskevaa kieltoa. Tämä raportti ei kuitenkaan vaikuta arviointiin siitä, käytetäänkö lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä jäsenvaltioissa vakauden valvontaan liittyvinä verukkeina erityisoikeuksia koskevan kiellon kiertämiseksi. Tällainen arviointi ei kuulu tähän raporttiin.

2.2.6 Euron yhtenäinen kirjoitustapa

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklan 3 kohdassa 4 määrätään, että ”unioni perustaa talous- ja rahaliiton, jonka rahayksikkö on euro”. Euron kirjoitusasu on yksikön nominatiivimuodossa yhdenmukaisesti ”euro” kaikissa perussopimusten latinalaisin aakkosin kirjoitetuissa todistusvoimaisissa kieliversioissa. Kreikkalaisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä euron kirjoitusasu on ”ευρώ” ja kyrillisin aakkosin kirjoitetussa tekstissä ”евро”.^[124] Samoin euron käyttöönotosta 3.5.1998 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 974/98^[125] selvennetään, että yhteisen rahan nimen on oltava sama kaikilla EU:n virallisilla kielillä ottaen huomioon olemassa olevat erilaiset aakkoset. Perussopimuksissa edellytetään näin ollen, että sana ”euro” kirjoitetaan yksikön nominatiivimuodossa samalla tavalla kaikissa unionin säännöksissä ja kansallisissa säännöksissä siten, että erilaiset aakkoset otetaan huomioon.

Koska EU:lla on yksinomainen toimivalta päättää yhteisen rahan nimestä, kaikki poikkeamiset tästä säännöstä ovat perussopimusten vastaisia, ja ne on poistettava.^[126] Vaikka tätä periaatetta sovelletaan kaikkeen kansalliseen lainsäädäntöön, maakohtaisissa arvioinneissa keskitytään arvioimaan kansallisten keskuspankkien perussääntöjä ja euron käyttöönottoa koskevia lakeja.

2.2.7 Kansallisten keskuspankkien oikeudellinen integroituminen eurojärjestelmään

Kansalliset (erityisesti kansallisten keskuspankkien perussääntöihin mutta myös muuhun lainsäädäntöön sisältyvät) säännökset, jotka estäisivät eurojärjestelmään liittyvien tehtävien suorittamista tai EKP:n päätösten noudattamista, ovat ristiriidassa eurojärjestelmän tehokkaan toiminnan kanssa sen jälkeen, kun kyseinen jäsenvaltio on ottanut euron käyttöön. Sen vuoksi kansallista lainsäädäntöä on mukautettava, jotta se olisi sopusoinnussa perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön kanssa eurojärjestelmään liittyvien tehtävien osalta. Jotta kansallinen lainsäädäntö olisi sopusoinnussa perussopimuksen artiklan 131 kanssa, sitä oli mukautettava EKPJ:n perustamispäivään mennessä (Ruotsin osalta) sekä 1.5.2004, 1.1.2007 ja 1.7.2013 mennessä (kyseisinä päivinä EU:hun liittyneiden jäsenvaltioiden osalta). Kansallisten keskuspankkien täydellistä oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään koskevien säännösten tarvitsee kuitenkin tulla voimaan vasta silloin, kun täydellinen integroituminen toteutuu eli kun jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, ottaa euron käyttöön.

Tässä raportissa tarkastelun kohteena ovatkin lähinnä ne alueet, joilla kansallisen keskuspankin perussäännön määräykset voivat estää kansallista keskuspankkia noudattamasta eurojärjestelmän vaatimuksia. Näillä tarkoitetaan säännöksiä, a) jotka voivat estää kansallisia keskuspankkeja osallistumasta EKP:n päätöksentekoelinten määrittämän yhteisen rahapolitiikan toteuttamiseen, b) jotka voivat estää pääjohtajaa täyttämästä tehtäviään EKP:n neuvoston jäsenenä, c) jotka eivät kunnioita EKP:n valtaoikeuksia, d) joissa ei tunnusteta sitä, että EKPJ:hin liittyviä tehtäviä koskeva yksinomainen toimivalta on peruuttamattomasti luovutettu unionille niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö on euro,^[127] tai e) joiden nojalla kansalliset keskuspankit ovat EKPJ:hin liittyviä tehtäviä hoitaessaan sidottuja EKP:n säädösten kanssa ristiriidassa oleviin kansallisten viranomaisten päätöksiin. Seuraavat alueet voidaan erottaa toisistaan: talouspolitiikan tavoitteet, tehtävät, taloutta koskevat määräykset, valuuttakurssipolitiikka ja kansainvälinen yhteistyö. Jäljempänä mainitaan myös muita alueita, joilla keskuspankkien perussääntöjä saatetaan joutua mukauttamaan.

Talouspolitiikan tavoitteet

Kansallisen keskuspankin täydellinen integroituminen eurojärjestelmään edellyttää, että sen perussäännössä mainitut tavoitteet ovat sopusoinnussa EKPJ:n tavoitteiden kanssa, sellaisina kuin ne on vahvistettu EKPJ:n perussäännön artiklassa 2. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että ”kansallisesti painottuneita” perussäännön tavoitteita, kuten siinä määrättyä velvollisuutta harjoittaa rahapolitiikkaa osana asianomaisen jäsenvaltion yleistä talouspolitiikkaa, on mukautettava. Lisäksi kansallisen keskuspankin toissijaiset tavoitteet eivät saa olla vastoin tai haitata velvoitetta tukea yleistä talouspolitiikkaa EU:ssa ja siten edistää Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artiklassa 3 määrättyjen EU:n tavoitteiden saavuttamista, mikä taas ei saa rajoittaa hintavakauden ylläpitämisen tavoitetta.^[128]

Tehtävät

Sellaisen jäsenvaltion, jonka rahayksikkö on euro, kansallisen keskuspankin tehtävät määräytyvät lähinnä perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön perusteella, kun otetaan huomioon kansallisen keskuspankin asema eurojärjestelmän erottamattomana osana. Perussopimuksen artiklan 131 noudattamiseksi kansallisten keskuspankkien perussääntöjen määräyksiä niiden tehtävistä on verrattava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön vastaaviin määräyksiin ja mahdolliset ristiriitaisuudet on poistettava.^[129] Tämä koskee kaikkia sellaisia määräyksiä, jotka euron käyttöönoton ja eurojärjestelmään integroitumisen jälkeen voisivat estää EKPJ:hin liittyvien tehtävien suorittamista, ja erityisesti määräyksiä, joissa ei oteta huomioon EKPJ:n perussäännön luvussa IV määriteltyä EKPJ:n toimivaltaa.

Rahapolitiikkaa koskevissa kansallisissa säännöksissä tulee ottaa lähtökohdaksi, että unionin rahapolitiikkaa toteutetaan eurojärjestelmän kautta.^[130] Kansallisen keskuspankin perussäännössä voi olla määräyksiä rahapolitiikan välineistä. Tällaisten määräysten on vastattava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräyksiä, ja mahdolliset ristiriitaisuudet on poistettava perussopimuksen artiklan 131 noudattamiseksi.

Kansalliset keskuspankit seuraavat säännöllisesti julkisen talouden kehitystä, jotta ne voivat päättää asianmukaisesti rahapoliittisesta linjasta. Seurannan perusteella ne voivat myös esittää riippumattoman kantansa julkisen talouden kehityksestä edistääkseen unionin rahaliiton moitteetonta toimintaa. Kun kansallinen keskuspankki seuraa rahapoliittisia tarkoituksia varten julkisen talouden kehitystä, sillä tulisi olla täysimääräinen pääsy julkistaloutta koskeviin tietoihin. Näin ollen EKP:llä tulisi olla ehdoton ja automaattinen oikeus saada kaikki asianmukaiset julkista taloutta koskevat tilastotiedot oikea-aikaisesti. Kansallisten keskuspankkien roolin olisi rajoituttava sellaisten seikkojen seuraamiseen, jotka – välillisesti tai välittömästi – ovat niiden rahapoliittisen tehtävän hoidon seurauksia tai liittyvät siihen.^[131] Jos kansallisella keskuspankilla olisi muodollisesti mandaatti arvioida ja ennakoida julkisen talouden kehitystä, tämä merkitsisi valtuutta harjoittaa talouspolitiikkaa (ja vastaavasti myös vastuuta talouspolitiikasta), mikä saattaisi vaarantaa eurojärjestelmän rahapoliittisen tehtävän hoitamisen ja kansallisen keskuspankin riippumattomuuden.^[132]

EKP on korostanut niiden kansallisten lainsäädäntöaloitteiden yhteydessä, joita on käynnistetty rahoitusmarkkinoiden levottomaan tilanteeseen reagoimiseksi, että olisi vältettävä vääristymiä euroalueen rahamarkkinoiden kansallisilla segmenteillä, sillä ne voivat vaarantaa yhteisen rahapolitiikan toteutuksen. Tämä koskee erityisesti valtiontakausten soveltamisalan laajentamista pankkien välisiin talletuksiin.^[133]

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yritysten tai ammatinharjoittajien likviditeettiongelmien vuoksi (esimerkiksi rahoituslaitoksille olevien velkojen hoitamiseksi) annettu kansallinen lainsäädäntö ei vaikuta kielteisellä tavalla markkinoiden likviditeettiin. Nämä toimet eivät etenkään saa olla vastoin vapaan markkinatalouden periaatetta, jota Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla 3 ilmentää, sillä tällaiset toimenpiteet saattaisivat haitata luottovirtaa, vaikuttaa merkittävästi rahoituslaitosten ja markkinoiden vakauteen ja siten vaikuttaa eurojärjestelmälle kuuluvien tehtävien suorittamiseen.^[134]

Sellaisissa kansallisissa säännöksissä, joissa säädetään kansallisen keskuspankin yksinoikeudesta laskea liikkeeseen seteleitä, on todettava, että sen jälkeen kun euro on otettu käyttöön, EKP:n neuvostolla on perussopimuksen artiklan 128 kohdan 1 ja EKPJ:n perussäännön artiklan 16 nojalla yksinoikeus antaa lupa eurosetelien liikkeeseen laskemiseen,^[135] ja että oikeus eurosetelien liikkeeseen laskemiseen kuuluu puolestaan EKP:lle ja kansallisille keskuspankeille. Kun euro on otettu käyttöön, kansalliset säännökset, joiden nojalla hallitukset voivat vaikuttaa esimerkiksi setelien nimellisarvoihin, valmistukseen, liikkeeseen laskettaviin määriin ja liikkeestä poistamiseen, on siis joko kumottava tai niissä on tunnustettava perussopimuksen ja EKPJ:n perussäännön määräysten mukainen euroseteleihin liittyvä EKP:n toimivalta. Riippumatta kolikoita koskevasta tehtävänjaosta hallitusten ja kansallisten keskuspankkien kesken asianomaisissa säännöksissä on tunnustettava EKP:n toimivalta hyväksyä liikkeeseen laskettavien eurokolikoiden määrä sen jälkeen kun euro on otettu käyttöön. Jäsenvaltio ei voi katsoa liikkeessä olevaa rahaa kansallisen keskuspankin velaksi kyseiselle jäsenvaltiolle, sillä se tekisi tyhjäksi yhteisen rahan käsitteen ja olisi ristiriidassa niiden vaatimusten kanssa, jotka koskevat oikeudellista integroitumista eurojärjestelmään.^[136]

Valuuttavarantojen hoidosta^[137] on todettava, että euron käyttöön ottanut jäsenvaltio, joka ei siirrä virallisia varantojaan^[138] kansalliselle keskuspankilleen, toimii perussopimuksen vastaisesti. Myöskään kolmannen osapuolen, kuten hallituksen tai parlamentin, oikeus vaikuttaa kansallisen keskuspankin päätöksiin virallisten valuuttavarantojen hoitoa koskevissa asioissa ei ole perussopimuksen artiklan 127 kohdan 2 kolmannen luetelmakohdan mukainen. Kunkin kansallisen keskuspankin on myös siirrettävä EKP:lle valuuttavarantosaamisiaan määrä, joka vastaa niiden osuutta EKP:n merkitystä pääomasta. Tämä merkitsee sitä, ettei kansallisilla keskuspankeilla saa olla oikeudellisia esteitä siirtää valuuttavarantosaamisia EKP:lle.

Tilastotietojen osalta on todettava, että vaikka perussäännön artiklan 34.1 nojalla annetuissa tilastoja koskevissa asetuksissa ei myönnetä oikeuksia eikä aseteta velvollisuuksia jäsenvaltioille, joiden rahayksikkö ei ole euro, perussäännön artikla 5 koskee kaikkia jäsenvaltioita siihen katsomatta, onko niiden rahayksikkö euro. Näin ollen niiden jäsenvaltioiden, joiden rahayksikkö ei ole euro, on laadittava ja toteutettava kansallisella tasolla kaikki toimenpiteet, joita ne pitävät tarkoituksenmukaisina tilastoihin liittyvien EKP:n tietojenantovaatimusten edellyttämän tiedonkeruun järjestämiseksi^[139] ja saatava tilastoihin liittyvät valmistelunsa ajoissa valmiiksi, jotta niistä voi tulla jäsenvaltioita, joiden rahayksikkö on euro.^[140] Kansallisten keskuspankkien ja kansallisten tilastoviranomaisten välisiä yhteistyöjärjestelyjä koskevassa lainsäädännössä on varmistettava, että kansalliset keskuspankit voivat hoitaa EKPJ:n tilastojärjestelmään liittyviä tehtäviään riippumattomasti.^[141]

Taloutta koskevat määräykset

Taloutta koskevat perussäännön määräykset ovat määräyksiä tilinpidosta^[142], tilintarkastuksesta^[143], pääoman merkitsemisestä^[144], valuuttavarantosaamisten siirroista^[145] ja rahoitustulon jakamisesta^[146]. Kansallisten keskuspankkien on pystyttävä noudattamaan näihin määräyksiin perustuvia velvollisuuksiaan, ja sen vuoksi EKPJ:n perussäännön kanssa ristiriidassa olevat kansalliset säännökset on kumottava.^[147]

Valuuttakurssipolitiikka

Jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, voi pitää voimassa kansallisen lainsäädännön, jossa säädetään, että hallitus vastaa kyseisen jäsenvaltion valuuttakurssipolitiikasta ja että kansallinen keskuspankki toimii neuvonantajana ja/tai toteuttajana. Siihen mennessä, kun kyseinen jäsenvaltio ottaa euron käyttöön, näistä säännöksistä on kuitenkin käytävä ilmi, että vastuu euroalueen valuuttakurssipolitiikasta on siirretty unionin tasolle perussopimuksen artiklojen 138 ja 219 mukaisesti.

Kansainvälinen yhteistyö

Jotta euro voidaan ottaa käyttöön, kansallisen lainsäädännön tulee olla sopusoinnussa EKPJ:n perussäännön artiklan 6.1 kanssa, jonka mukaan silloin, kun kansainväliseen yhteistyöhön liittyy eurojärjestelmälle uskottuja tehtäviä, EKP päättää, miten EKPJ on edustettuna. Kansallisessa lainsäädännössä, jossa annetaan kansalliselle keskuspankille mahdollisuus osallistua kansainvälisten rahalaitosten toimintaan, on osallistumisen edellytykseksi asetettava EKP:n suostumus (EKPJ:n perussäännön artikla 6.2).

Muut määräykset

Edellä mainittujen lisäksi tiettyjen jäsenvaltioiden osalta saattaa olla myös muita alueita, joilla kansallisia määräyksiä on mukautettava (kuten selvitys- ja maksujärjestelmät ja tietojenvaihto).

3 Taloudellisen lähentymisen tila

Tässä luvussa lähentymistä tarkastellaan kokonaistasolla, ei maittain. Joitakin kokonaisarvioon vaikuttavia tekijöitä käsitellään tämän luvun asemesta luvuissa 4 ja 5.

EKP:n vuoden 2022 lähentymisraportin julkaisemisen jälkeen lähentymiskriteerien täyttämisessä on haastavan taloustilanteen vuoksi edetty vain vähän. Kaikissa tässä raportissa tarkastelluissa kuudessa maassa YKHI-inflaatiovauhti ylittää viitearvon, ja viidessä maassa viitearvo ylittyy selvästi (taulukko 3.1). Yhdessä maassa pitkien korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden (12 kuukauden keskiarvo) on kasvanut sitten huhtikuun 2022, neljässä maassa pienentynyt ja yhdessä pysynyt ennallaan. Vuoden 2022 tapaan korkokriteerin viitearvo ylittyi kolmessa maassa. Joidenkin tässä raportissa tarkasteltavien maiden valuuttojen eurokurssit ovat heilahdelleet tuntuvasti viime vuosina. Julkinen talous parani useimmissa maissa koronaviruspandemian (covid-19) jälkeen sitä mukaa, kun maiden taloudet elpyivät ja pandemian vuoksi aloitetut tukitoimet asteittain lopetettiin. Useimmissa maissa julkisen talouden velka- ja alijäämäsuhteet pysyivät pandemiaa edeltäneen tason yläpuolella. Se johtui osittain Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan vaikutuksista talouteen ja finanssipoliittisista toimista, joihin ryhdyttiin sodasta johtuvien korkeiden energiahintojen vuoksi.

Viimeisten kahden vuoden aikana Venäjän hyökättyä Ukrainaan EU:ta on koetellut talouskriisi, sillä sodan myötä taloudellinen toimeliaisuus heikkeni EU:ssa huomattavasti ja inflaatio kiihtyi voimakkaasti. Alkuvuodesta 2022 lähtien Venäjän sota Ukrainaa vastaan on heikentänyt tarkasteltavien maiden taloudellista toimeliaisuutta, sillä se on tuonut mukanaan epävarmuutta ja kaupan ja toimitusketjujen häiriöitä sekä heikentänyt yritysten ja kuluttajien luottamusta. Samaan aikaan myös energian ja raaka-aineiden hintojen nousu vähensi kysyntää ja hidasti tuotantoa. Tarkasteltavissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa sodan taloudelliset vaikutukset ovat näkyneet erityisen voimakkaasti, sillä niiden tuotanto on energiaintensiivistä, ne ovat avoimina talouksina riippuvaisia viennistä ja kansainvälisistä toimitusketjuista ja niillä on tiiviit kauppasuhteet ja rahoituskytköksiä Venäjään (ks. myös osa 3.1). Lisäksi taloudellista toimeliaisuutta on heikentänyt rahapolitiikan tiukentuminen, joka useimmissa tarkasteltavissa maissa alkoi aikaisemmin kuin euroalueella. Vaikutukset olivat erityisen voimakkaita Tšekissä, Unkarissa ja Ruotsissa, joiden taloudet supistuivat yleisesti vuonna 2023. Samana vuonna Puolan talouskasvu oli heikkoa, kun taas Bulgarian ja Romanian talouden kestokyky oli hieman parempi. Niiden talouskasvu oli noin 2 %, mitä tuki verraten vahva kotimainen kysyntä.

Taloudellisen toimeliaisuuden odotetaan vahvistuvan lyhyellä aikavälillä kaikissa tarkasteltavissa maissa, mutta niiden talousnäkymiä varjostavat geopoliittiset jännitteet. Odotuksena on, että vuonna 2024 tarkasteltavien maiden talouden elpymistä tukee edellisvuoden alussa alkanut hintapaineiden ja toimitushäiriöiden helpottaminen sekä luottamuksen lujittuminen ja työmarkkinoiden vahvuus. Samalla taloudellista toimeliaisuutta hillitsevät edelleen tiukat rahoitusolot ja epävarmuus. Epävarmuuden tärkeimpänä lähteenä ovat geopoliittiset jännitteet, jotka saattavat kärjistää hajautumiskehitystä, mikä saattaa entisestään häiritä kaupan ja investointien virtoja ja lisätä koettuja riskejä. Talousnäkymiä varjostaa myös hintakilpailukyvyn heikkeneminen viime vuosina useimmissa tarkasteltavissa maissa ja inflaatiokehityksen etenemistä koskeva epävarmuus.

Tarkasteltavina olleissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa todellinen lähentyminen kohti euroalueen keskiarvoa on edennyt viime vuosikymmeninä. Tarkasteltavat maat ovat vuodesta 1999 lähtien merkittävästi kaventaneet asukasta kohden lasketun BKT:n eroa euroalueen keskiarvoon (ks. kuvio 3.1). Vuodesta 2019 lähtien lähentymisprosessi on kuitenkin ollut pysähdyksissä tai jopa ottanut taka-askelia joissakin maissa, etenkin Tšekissä, jossa reaalinen valuuttakurssi on huomattavasti vahvistunut vuoden 2019 lopun ja kevään 2023 välisenä aikana. Lisäksi tarkasteltavilla mailla on edelleen monenlaisia merkittäviä makrotaloudellisia ja rahoitusjärjestelmään liittyviä heikkouksia, jotka tosin ovat eri maissa eriasteisia. Jos heikkouksiin ei puututa asianmukaisesti, ne saattavat lisätä maiden alttiutta ulkoisille häiriöille ja hidastaa lähentymisprosessia pitkällä aikavälillä. Muita näiden maiden lähentymiseen liittyviä keskeisiä haasteita ovat 1) muuttuva ja epävarma geopoliittinen ympäristö, joka paitsi vaikuttaa kaupan ja investointien virtoihin lähitulevaisuudessa myös muuttaa tuotannon kehitystrendejä pitkällä aikavälillä, 2) teollisuuden rakennemuutos, joka tyypillisesti on haaste maan kehittyessä keskitulotasolta korkean tulotason maaksi, 3) pitkäkestoinen työvoimapula ja haitallinen demografinen kehitys, etenkin ammattitaitoisen työvoiman ulosvirtaus, ja 4) vähäinen edistyminen hallinnon, institutionaalisen kapasiteetin ja liiketoimintaympäristön laadun parantamisessa.

Kuvio 3.1

Bruttokansantuote asukasta kohden

a) Euroalueen keskiarvoon nähden	b) Vuoden 1999 lähtötaso verrattuna muutokseen euroalueen keskiarvoon nähden
(indeksi: euroalue = 100)	(indeksi: euroalue = 100; x-akseli: vuoden 1999 taso; y-akseli: tason muutos prosenttiyksikköinä, 1999–2023)

Kaikissa tässä raportissa tarkastelluissa kuudessa maassa 12 kuukauden keskimääräinen inflaatiovauhti ylitti hintavakauskriteerin viitearvon eli 3,3 % (ks. kuvio 3.2). Bulgariassa, Tšekissä, Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa inflaatio oli viitearvoa selvästi nopeampaa, Ruotsissa hieman sitä nopeampaa. Myös vuoden 2022 lähentymisraportissa tuolloinen viitearvo (4,9 %) ylittyi selvästi Bulgariassa, Tšekissä, Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa.

Kuvio 3.2

YKHI-inflaatio

(keskimääräinen vuotuinen prosenttimuutos)

Romanialla on tämän raportin julkaisuajankohtana voimassa olevan EU:n neuvoston päätöksen mukaan liiallinen alijäämä. Lisäksi Euroopan komissio totesi kesäkuussa 2024, että Unkari ja Puola eivät täyttäneet vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeriä. Pandemian aikaisen jyrkän kasvun jälkeen julkisen talouden alijäämät enimmäkseen supistuivat, mutta pysyivät silti korkealla tasolla vuonna 2023 kaikissa maissa Ruotsia lukuun ottamatta. Vuoden 2022 lähentymisraporttiin nähden rahoitusasema koheni neljässä tarkasteltavista maista. Sitä vastoin se heikkeni huomattavasti Puolassa ja vähemmässä määrin myös Ruotsissa. Vuonna 2023 alijäämäsuhde ylitti viitearvon neljässä tarkasteltavista maista. Unkarissa (6,7 %) ja Romaniassa (6,6 %) se ylitti viitearvon huomattavasti, Puolassa selvästi (5,1 %) ja Tšekissä lievästi (3,7 %) (ks. kuvio 3.3). Euroopan komission kevään 2024 talousennusteessa alijäämäsuhteen odotetaan heikkenevän neljässä maassa vuonna 2024 ja pysyvän 3 prosentin viitearvon yläpuolella Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Vuonna 2025 rahoitusaseman odotetaan kohenevan neljässä maassa, mutta ylittävän edelleen viitearvon Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Velkasuhde alitti selvästi viitearvon sekä Bulgariassa että Ruotsissa vuonna 2023 (ks. kuvio 3.4). Tšekissä, Puolassa ja Romaniassa velkasuhde alitti viitearvon ja vaihteli 40–50 prosentin välillä. Unkari oli tarkasteltavista maista ainoa, jossa BKT:hen suhteutettu julkinen velka ylitti 60 prosentin viitearvon vuonna 2023. Tämän raportin tietojen koontipäivänä Romanialla oli edelleen voimassa olevan EU:n neuvoston päätöksen mukaan liiallinen alijäämä. Liiallisia alijäämiä koskeva menettely aloitettiin huhtikuussa 2020, ja kesäkuussa 2024 komissio totesi, että Romania ei ollut toteuttanut tehokkaita toimia liiallisen alijäämänsä korjaamiseksi. Samaan aikaan komissio totesi myös, että Unkari ja Puola eivät kumpikaan täyttäneet vakaus- ja kasvusopimuksen mukaista julkisen talouden alijäämäkriteeriä vuoden 2023 tulostensa ja vuodelle 2024 ennakoitujen alijäämiensä perusteella. Niinpä komissio ilmoitti aikovansa esittää heinäkuussa 2024, että EU:n neuvosto hyväksyisi perussopimuksen artiklan 126 kohdassa 6 tarkoitetun päätöksen liiallisen alijäämän olemassaolosta Unkarissa ja Puolassa.

Kuvio 3.3

Julkisen talouden ylijäämä (+) tai alijäämä (–)

(% suhteessa BKT:hen)

Kuvio 3.4

Julkisen talouden bruttovelka

(% suhteessa BKT:hen)

Bulgarian lev on ainoa valuutta, joka osallistuu valuuttakurssimekanismiin (ERM II) raportin julkaisuhetkellä. Bulgarian lev liitettiin ERM II:een heinäkuussa 2020, jolloin sen keskuskurssiksi vahvistettiin 1,95583 leviä ja vaihteluväliksi tavanomaiset ±15 %. Bulgaria osallistuu ERM II:een niin, että sen valuuttakatejärjestelmä toimii yksipuolisena sitoumuksena eikä EKP:lle aiheudu siitä lisävelvoitteita. ERM II:een osallistumista koskevan sopimuksen perustana olivat lukuisat Bulgarian viranomaisia velvoittavat poliittiset sopimukset. Kahden vuoden tarkastelujaksolla lev ei poikennut keskuskurssistaan missään vaiheessa. Lukuun ottamatta Romanian leuta, joka vaihteli hyvin vähän, muiden ERM II:een kuulumattomien valuuttojen vaihtelu oli suhteellisen voimakasta. Tšekin korunan, Romanian leun ja Ruotsin kruunun kurssit euroon nähden olivat heikommat kesäkuussa 2024 kuin kesäkuussa 2022. Samalla ajanjaksolla Unkarin forintin kurssi oli lähes samalla tasolla, kun taas Puolan zlotyn kurssi oli vahvempi (kuvio 3.5).^[148]

Kuvio 3.5

Kahdenvälinen eurokurssi

(indeksi: kesäkuun 2022 keskikurssi = 100; päivähavaintoja; 20.6.2022–19.6.2024)

Pitkien korkojen lähentymisen osalta korkokriteerin viitearvo (4,8 %) ylittyi tarkastelujaksolla kolmessa tarkasteltavista kuudesta maasta (ks. kuvio 3.6). Puolan, Romanian ja Unkarin pitkät korot ylittivät viitearvon. Korot olivat matalimmat Ruotsissa. Myös vuoden 2022 lähentymisraportissa Puolan ja Unkarin pitkät korot ylittivät viitearvon, joka tuolloin oli 2,6 %, ja Romaniassa ne ylittivät viitearvon selvästi.

Kuvio 3.6

Pitkät korot

(vuotuinen keskikorko prosentteina)

Lähentymiskriteerien täyttämisen arvioinnissa on olennaisen tärkeää kiinnittää huomiota lähentymisen kestävyyteen. Lähentymisessä on onnistuttava pysyvästi eikä vain tiettynä ajankohtana. Talous- ja rahaliitto EMUn ensimmäisen vuosikymmenen kokemusten perusteella tiedetään, että yksittäisten maiden talouden perustekijöiden heikkous, liian löysä talouspolitiikka, puutteet kansallisessa tilastoinnissa ja yltiöoptimistiset odotukset reaalitulojen lähentymisestä ovat riskitekijöitä paitsi maiden itsensä myös koko euroalueen toiminnan kannalta. Toisen vuosikymmenen aikana vahvistui, että lähentyminen voi olla haastava ja pitkällinen prosessi, jos makrotalouden epätasapaino on lähtötilanteessa suuri, muutokset ja uudistukset etenevät vaivalloisesti ja kriisinsietokyky on heikko. Näiden haasteiden korjaaminen on kansallisten viranomaisten vastuulla, ja vaikka kyseessä on ennen kaikkea maan oma etu, se on tärkeää myös euroalueen talouden toiminnan kannalta yleisesti ja rahapolitiikan välittymisen kannalta erityisesti. Määrällisten lähentymiskriteerien täyttäminen tiettynä ajankohtana ei siis vielä takaa, että maan talouden ja rahoitusmarkkinoiden tuleva kehitys euroalueen jäsenenä olisi ongelmatonta ja suotuisaa. Lähentymisprosessin tulisi olla kestävä, ja maiden tulisi ennen liittymistä osoittaa kykenevänsä selviytymään euron käyttöönoton mukanaan tuomista haasteista ja velvollisuuksista myös siksi, että talous- ja rahaliitto ei ole finanssipoliittinen unioni eikä siinä ole käytössä kattavia riskienjakomekanismeja.

Kestävä lähentyminen edellyttää monissa tarkasteltavista maista pysyviä muutoksia talouspolitiikkaan. Kestävä lähentyminen edellyttää vakaata makrotaloustilannetta, suotuisaa liiketoimintaympäristöä, tehokkaita talouden rakenteita ja julkisia instituutioita sekä etenkin tervettä finanssipolitiikkaa. Makrotalouden häiriöistä selviydytään parhaiten, jos työ- ja hyödykemarkkinoilla on runsaasti joustoa. Vakauteen tähtäävän politiikan on oltava vakiintunut, ja inflaatio-odotusten tulisi pysyä hintavakaustavoitteen mukaisina, jolloin hintavakautta on helpompi ylläpitää. Vapaaseen kilpailuun perustuvan avoimen markkinatalouden periaatteita tarvitaan varmistamaan, että pääomien ja työvoiman käyttö taloudessa on tehokasta, sekä tukemaan tuottavuutta ja pitkän tähtäimen talouskasvua. Euroalueen talouden on oltava hyvin yhdentynyt, jotta suhdannekierto on kaikkialla mahdollisimman samanaikaista. Tarvitaan toimivaa makrovakauspolitiikkaa, jotta makrotalous ja finanssimarkkinat pysyvät tasapainoisina eivätkä esimerkiksi omaisuuserien hinnat nouse liiallisesti tai raju luotonantoon liittyvä suhdannevaihtelu aiheuta ongelmia yhteiskunnassa. Maissa pitää myös olla asianmukaiset rahoituslaitosten valvontajärjestelyt. Talouden havaittua epätasapainoa on erityisen tärkeää korjata maissa, jotka ovat Euroopan komission perusteellisen tarkastelun kohteena makrotalouden epätasapainoa koskevan menettelyn yhteydessä. Myös institutionaalisen ympäristön vahvuus, kuten maan kyky tehdä muutoksia taloudessa ja toteuttaa tervettä rakennepolitiikkaa, on tärkeä tekijä arvioitaessa taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kestävyyttä. Next Generation EU (NGEU) ‑elpymispaketti tarjoaa nyt tilaisuuden nopeuttaa lähentymisprosessia, jos investointisuunnitelmat ja uudistukset toteutetaan nopeasti ja tehokkaasti.

3.1 Hintavakaus

Tässä raportissa tarkastelluista kuudesta maasta viidessä 12 kuukauden keskimääräinen inflaatiovauhti ylitti selvästi toukokuussa 2024 hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaatiovauhti nopeutui huomattavasti vuonna 2021. Tärkeimpiä syitä olivat vertailuajankohdan vaikutus, energiahintojen vahva nousu, pandemian aiheuttamat tarjontakapeikot ja tavaroiden maailmanlaajuisen kysynnän vahva kasvu. Alkuvuodesta 2022 lähtien Venäjän sota Ukrainaa vastaan on kuitenkin kärjistänyt inflaatiopaineita, kun energian ja raaka-aineiden hinnat ovat nousseet ja toimitusketjujen häiriöt pahentuneet entisestään. Niinpä inflaatio on vuonna 2022 nopeutunut kaikissa tarkasteltavissa maissa, joskin osasyynä on vaihtelevassa määrin ollut maakohtainen politiikka. Edellisen lähentymisraportin julkaisemisen jälkeen inflaatiokehitys on noudatellut jokseenkin samaa kaavaa useimmissa tarkasteltavissa maissa. Kesäkuun 2023 ja toukokuun 2024 välisenä aikana inflaatio hidastui huomattavasti kaikissa maissa, mutta oli Bulgariassa, Tšekissä, Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa nopeampaa kuin Ruotsissa. Se kuvastaa ennen kaikkea näiden maiden suurempaa haavoittuvuutta viimeaikaisille maailmantalouden häiriöille ja niiden työmarkkinoiden kireyttä. Näissä viidessä maassa inflaatio oli siten selvästi viitearvoa nopeampaa, kun taas Ruotsissa viitearvo ylittyi vain hieman.

Etenkin viime vuosina pidemmän aikavälin hintakehitykseen on vaikuttanut epävakaa makrotaloudellinen ympäristö. Tarkasteltavien maiden välillä on kymmenen viime vuoden aikana ollut merkittäviä eroja sekä keskimääräisessä inflaatiovauhdissa että sen vaihteluissa (ks. kuvio 3.7). Sinä aikana keskimääräinen inflaatiovauhti pysyi kaikissa tarkasteltavissa maissa euroalueen keskiarvoa nopeampana. Aluksi vuosina 2014–2016 inflaatio oli vaimeaa kaikissa maissa. Pääasiallisena syynä olivat raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kehitys ja tuontihintoihin liittyvien inflaatiopaineiden vähäisyys. Osassa maista syinä olivat myös käyttämättömän kapasiteetin runsaus, hallinnollisesti säänneltyjen hintojen ja välillisten verojen alennukset sekä nimellisen efektiivisen valuuttakurssin vahvistuminen. Näissä olosuhteissa rahapolitiikkaa kevennettiin huomattavasti. Vuodesta 2017 lähtien inflaatio nopeutui talouskehityksen vahvistumisen, vankan kotimaisen kysynnän, työmarkkinoiden jatkuvan kiristymisen sekä energian ja raaka-aineiden hintojen nousun myötä, minkä vuoksi osassa tarkasteltavista maista rahapolitiikkaa kiristettiin. Koronaviruspandemian puhjettua vuonna 2020 taloudellinen toimeliaisuus supistui tuntuvasti. Joissakin maissa inflaatio hidastui, kun taas toisissa se pysyi nopeampana elintarvikkeiden ja palvelujen hintojen nousun ja kireän työmarkkinatilanteen vuoksi. Vuosina 2021 ja 2022 inflaatio nopeutui merkittävästi kaikissa tarkasteltavissa maissa. Sitä nopeuttivat energiahintojen voimakas nousu, pandemiasta johtuva kysynnän ja tarjonnan epätasapaino sekä makrotaloudelliset tukitoimet. Alkuvuodesta 2022 lähtien Venäjän sota Ukrainaa vastaan on vielä lisännyt inflaatiopaineita. Inflaation nopeutumisen taltuttamiseksi useimmat keskuspankit alkoivat nostaa keskeisiä ohjauskorkojaan vahvasti vuonna 2021. Eri maissa toteutettiin myös harkinnanvaraisia finanssipoliittisia toimia nopean inflaation taloudelle aiheuttaman rasitteen lieventämiseksi. Tarkasteltavissa maissa näitä toimia toteutettiin pääasiassa vuosina 2022 ja 2023. Enimmäkseen kyseessä olivat energiatuotteisiin liittyvät tuet ja jossain määrin myös välillisten verojen alennukset. Inflaatio oli nopeimmillaan loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 vaiheilla. Sen jälkeen se alkoi hidastua voimakkaasti rahapolitiikan siihenastisen kiristymisen myötä ja energian maailmanmarkkinahintojen laskiessa sekä hintojen nousupaineiden ja tarjontakapeikkojen hellittäessä. Inflaation hidastumisen myötä Tšekin, Unkarin ja Puolan keskuspankit alkoivat höllentää rahapolitiikan mitoitusta, ja finanssipoliittiset tukitoimet on asteittain lopetettu kaikissa tarkasteltavissa maissa.

Kuvio 3.7

Pitkän aikavälin inflaatiokehitys ja ennuste

(vuotuinen prosenttimuutos)

Useimmat tarkasteltavista maista olivat erityisen haavoittuvia viimeaikaisille maailmantalouden häiriöille, mikä suurelta osin johtui joistakin niiden talouksien rakenteellisista piirteistä. Keski- ja Itä-Euroopan mailla inflaatiovauhti oli huomattavasti nopeampi kuin euroalueella ja Ruotsilla, mikä kuvastaa niiden haavoittuvuutta Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan vaikutuksille ja siihen liittyville geopoliittisille muutoksille. Ensiksikin näiden maiden tuotanto on tyypillisesti energiaintensiivisempää kuin euroalueella, mikä johtuu ennen kaikkea niiden energiaintensiivisten sektoreiden (esim. tehdasteollisuuden ja kuljetuksen) mittavuudesta sekä energiatehokkaiden laitteiden ja rakennusten vähyydestä. Toiseksi näissä maissa energian ja elintarvikkeiden osuus kotitalouksien kulutuskoreissa on suurempi kuin euroalueella, kuten alhaisemman tulotason maissa usein onkin. Kolmanneksi useimmat näistä talouksista olivat ennen sodan alkua vahvasti riippuvaisia energiantuonnista Venäjältä ja siksi myös erityisen haavoittuvia energian tarjontahäiriöille. Neljänneksi näiden maiden talous on vahvasti sidoksissa kansainvälisiin toimitusketjuihin, joten maailmanlaajuiset toimitushäiriöt vaikuttavat niihin voimakkaammin. Vaikka ulkoiset häiriöt olivatkin tärkeä inflaatioerojen taustatekijä, myös maan sisäisillä tekijöillä oli merkittävä vaikutus. Etenkin työmarkkinatilanne on pysynyt kireänä useimmissa tarkasteltavista maista. Työttömyysasteet ovat mittaushistorian valossa alhaiset, ja jatkuva työvoimapula on johtanut vahvaan palkkakasvuun (ks. kuvion 3.8 kohta a – ks. myös osa 3.5).

Kuvio 3.8

YKHI-inflaation, nimellisten yksikkötyökustannusten ja harmonisoitujen kilpailukyvyn indikaattorien kumulatiivinen kasvu vuosina 2014–2023

a) YKHI-inflaatio ja nimelliset yksikkötyökustannukset	b) Yksikkötyökustannuksiin ja BKT-deflaattoriin perustuvat kilpailukyvyn indikaattorit
(prosenttiyksiköitä; x-akseli: YKHI-inflaation kumulatiivinen kasvu; y-akseli: yksikkötyökustannusten kumulatiivinen kasvu)	(prosenttiyksiköitä; x-akseli: BKT-deflaattoriin perustuva kilpailukykyindikaattorien kumulatiivinen kasvu; y-akseli: yksikkötyökustannuksiin perustuva kilpailukykyindikaattorien kumulatiivinen kasvu)

Vaikka inflaatiopaineiden odotetaan lähivuosina maltillistuvan edelleen koko ennustejaksolla, inflaation lähentymisen kestävyys valtaosassa tarkasteltavista maista herättää epäilyksiä. Euroopan komission kevään 2024 talousennusteessa inflaation odotetaan vuonna 2024 hidastuvan kaikissa tarkasteltavissa maissa edellisvuoteen nähden hintojen nousupaineiden ja tarjontakapeikkojen helpottamisen sekä rahapolitiikan aiemman kiristämisen vaikutuksesta. Inflaation odotetaan kuitenkin pysyvän nopeana Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa vuosina 2024 ja 2025 kotimaisen kysynnän elpymisen ja korkeiden työvoimakustannusten vuoksi. Ruotsissa sen arvioidaan jo saavuttavan tavoitetason vuonna 2024. Nykytilanteessa kaikkiin ennusteisiin liittyy huomattavaa epävarmuutta. Inflaationäkymiin liittyy ennakoitua nopeamman inflaation riski miltei kaikissa tarkasteltavissa maissa. Uudelleen alkaneet globaalit toimitushäiriöt ja energiamarkkinoiden jännitteet saattavat johtaa inflaation odotettua vahvempaan kiihtymiseen, mikä voisi myös lisätä palkkojen nousupainetta kireillä työmarkkinoilla. Tarkasteltavissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa asukasta kohden laskettu BKT ja yleinen hintataso ovat edelleen alemmat kuin euroalueella. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatio on siten todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, ellei maiden nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta sitä.

Jotta hintavakaus voidaan saavuttaa kestävästi, tässä raportissa tarkasteltavissa maissa on jatkettava vakauteen tähtäävää talouspolitiikkaa, toteutettava rakenneuudistuksia ja pyrittävä turvaamaan rahoitusvakaus. Työmarkkinoiden toiminnalla on ratkaiseva merkitys hintavakautta tukevien olosuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Inflaatioon vaikuttaa etenkin se, miten palkat reagoivat hintojen nousuun, työn tuottavuuden kasvuun, työmarkkinatilanteeseen sekä hinta- ja kustannuskilpailukyvyn kehitykseen kilpailijamaihin verrattuna (ks. kuvio 3.8). Tarvitaan jatkuvia työ- ja hyödykemarkkinoiden toimintaa parantavia uudistuksia, jotta edellytykset talouden ja työllisyyden kasvulle voivat säilyä suotuisina. Uudistukset edellyttävät myös hallintoa vahvistavia ja instituutioiden laatua parantavia toimia. Koska rahapolitiikan liikkumavara on rajallinen etenkin ERM II:een osallistuvassa Bulgariassa, on ehdottoman tärkeää, että muulla talouspolitiikalla tuetaan talouden kykyä ylläpitää hintavakautta, selviytyä maakohtaisista häiriöistä ja välttää makrotalouden epätasapainon syntyminen.

3.2 Julkinen talous

Tämän raportin julkaisuajankohtana Romanialla on edelleen voimassa olevan EU:n neuvoston päätöksen mukaan liiallinen alijäämä, ja kolmessa muussakin maassa alijäämäsuhteen viitearvo ylittyi vuonna 2023. Romanian julkisen talouden alijäämäsuhde ylitti 3,0 prosentin viitearvon vuonna 2019, ja liiallisia alijäämiä koskeva menettely käynnistettiin huhtikuussa 2020. Liiallisen alijäämän korjaamisen määräaika asetettiin myöhemmin vuoteen 2024. Vuonna 2023 alijäämäsuhteen viitearvo ylittyi neljässä tarkasteltavista maista. BKT:hen suhteutettu julkisen talouden alijäämä ylitti viitearvon Tšekissä (3,7 %). Puolassa viitearvo ylittyi selvästi (5,1 %). Merkittävästi se ylittyi Romaniassa (6,6 %) ja Unkarissa (6,7 %). Bulgariassa (1,9 %) ja Ruotsissa (0,6 %) julkisen talouden alijäämä pysyi selvästi viitearvon alapuolella.

Vuonna 2023 julkisen talouden rahoitusasema oli neljässä tarkasteltavista maista heikompi kuin vuonna 2021. Syinä olivat talouden toipuminen koronaviruspandemiasta ja pandemian vuoksi toteutettujen finanssipoliittisten tukitoimien asteittainen päättyminen. Vuonna 2020, jolloin taloudellinen toimeliaisuus supistui huomattavasti pandemian vuoksi ja finanssipoliittisia toimia toteutettiin sen vaikutusten hillitsemiseksi, julkisen talouden alijäämä ylitti viitearvon (3 %) Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa tarkasteltavissa maissa. Vuonna 2021 viitearvo puolestaan ylittyi neljässä maista. Julkisen talouden rahoitusasema koheni useimmissa tarkasteltavista maista vuonna 2022 niiden talouden elpyessä ja osan finanssipoliittisista tukitoimista päättyessä. Vuonna 2023 kehitystä kuitenkin jarruttivat jonkin verran Venäjän Ukrainassa käymän sodan edelleen jatkuva vaikutus talouteen sekä finanssipoliittiset toimet, joilla pyrittiin lievittämään sodan vuoksi kohonneiden energiahintojen ja heikentyneen taloudellisen toimeliaisuuden vaikutusta. Tämän seurauksena julkisen talouden rahoitusasema heikkeni vuonna 2023 edellisvuoteen verrattuna viidessä tarkasteltavista maista, selvimmin Puolassa, missä alijäämä tuolloin oli 3,3 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2021.

Euroopan komission talousennusteen mukaan alijäämäsuhteen viitearvo (3,0 %) BKT:hen suhteutettuna ylittyy vuonna 2024 Unkarissa, Puolassa ja Romaniassa. Vuonna 2024 julkisen talouden rahoitusaseman ennakoidaan heikkenevän neljässä tarkasteltavista maista, ja sen odotetaan pysyvän viitearvon yläpuolella – Unkarissa ja Puolassa selvästi ja Romaniassa merkittävästi. Samalla jaksolla sen odotetaan palaavan 3 prosentin viitearvon alapuolelle Tšekissä.

Vuonna 2023 julkisen velan suhde BKT:hen ylitti 60 prosentin viitearvon Unkarissa. Muiden tarkasteltavien maiden velkasuhteet olivat alle tai selvästi alle viitearvon (ks. taulukko 3.1 ja kuvio 3.4). Neljän tarkasteltavan maan velkasuhde oli vuonna 2023 alempana kuin vuonna 2021 pääasiassa pandemian jälkeisen talouden elpymisjakson vuoksi. Velkasuhde kasvoi Tšekissä huomattavasti (2,0 prosenttiyksikköä) ja Romaniassa lievästi (0,3 prosenttiyksikköä). Ruotsissa velkasuhde puolestaan supistui 5,5 prosenttiyksikköä, Puolassa 4,0 prosenttiyksikköä, Unkarissa 3,2 prosenttiyksikköä ja Bulgariassa 0,8 prosenttiyksikköä. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna vuosina 2014–2023 Romanian velkasuhde kasvoi huomattavasti (9,7 prosenttiyksikköä) ja Tšekin velkasuhde selvästi (2,1 prosenttiyksikköä). Muissa maissa velkasuhde supistui tällä ajanjaksolla.

Euroopan komission talousennusteen mukaan velkasuhde kasvaa kaikissa tarkasteltavissa maissa vuonna 2024. Velkasuhteen odotetaan kasvavan huomattavasti Puolassa ja Romaniassa ja maltillisesti muissa neljässä maassa. Ennusteen mukaan velkasuhde on vuonna 2024 alle tai selvästi alle 60 prosentin viitearvon kaikissa tarkasteltavissa maissa paitsi Unkarissa.

Kesäkuussa 2024 Euroopan komissio totesi, että Romania ei ollut toteuttanut tehokkaita toimia liiallisen alijäämänsä korjaamiseksi ja että Unkari ja Puola eivät täyttäneet vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeriä. Euroopan komissio julkaisi 19.6.2024 perussopimuksen artiklan 126 kohdan 3 mukaisesti laaditun kertomuksen, joka perustui Eurostatin 22.4.2024 vahvistamiin tietoihin 12 jäsenvaltiosta, mukaan lukien Tšekki, Unkari ja Puola.^[149] Kertomuksessa todettiin, että alijäämäsuhteen viitearvo ylittyi vuonna 2023 Tšekissä, Unkarissa ja Puolassa, eikä niiden alijäämäsuhde ollut lähellä 3 prosentin viitearvoa. Lisäksi Unkarin ja Puolan ennakoidut alijäämäsuhteet vuodelle 2024 ylittivät viitearvon eivätkä olleet lähellä sitä. Viitearvon ylittymistä ei pidetty perussopimuksessa tarkoitetulla tavalla poikkeuksellisena missään näistä kolmesta maasta. Sen ei odotettu olevan väliaikaista Unkarissa eikä Puolassa. Tšekissä sen puolestaan odotettiin jäävän väliaikaiseksi, sillä maan alijäämän ei arvioitu ylittävän viitearvoa vuosina 2024 ja 2025. Kaiken kaikkiaan kertomuksessa arvioitiin, että alijäämäkriteeri ei täyttynyt Unkarissa eikä Puolassa, kun taas Tšekissä sen arvioitiin täyttyvän. Kertomuksen perusteella komissio ilmoitti aikovansa esittää heinäkuussa 2024, että EU:n neuvosto hyväksyisi perussopimuksen artiklan 126 kohdassa 6 tarkoitetun päätöksen liiallisen alijäämän olemassaolosta Unkarissa ja Puolassa. Komission odotetaan esittävän syksyllä 2024 neuvostolle suosituksia liiallisten alijäämien tilanteen korjaamiseksi. Komissio totesi lisäksi, että Romania jäi meneillään olevan liiallisia alijäämiä koskevan menettelynsä mukaisesta alijäämätavoitteesta vuonna 2023 ja että finanssipoliittiset toimet jäivät selvästi neuvoston suosituksia vähäisemmiksi. Sen vuoksi komissio antoi suosituksen neuvoston päätökseksi, että Romania ei ollut toteuttanut tehokkaita toimia noudattaakseen artiklan 126 kohdan 7 mukaista suositusta liiallisen alijäämän tilanteen korjaamiseksi viimeistään vuoteen 2024 mennessä.

Tässä raportissa tarkasteltavien maiden on jatkossa välttämätöntä saavuttaa terve ja kestävä julkisen talouden rahoitusasema ja säilyttää se. Romania on liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena, ja Euroopan komissio totesi vuoden 2023 Debt Sustainability Monitor ‑selvityksessään sen altistuvan keskipitkällä aikavälillä suurille julkisen talouden kestävyysriskeille, joten sen on varmistettava, että se täyttää vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt ja korjaa liiallisen alijäämänsä EU:n neuvoston suosituksen mukaisesti.^[150] Kaikissa tarkasteltavissa maissa Ruotsia lukuun ottamatta vuoden 2023 alijäämät olivat selvästi suuremmat kuin ennen pandemiaa. Näiden maiden tulisi palauttaa julkisen talouden rahoitusasemansa alijäämäkriteerin 3 prosentin viitearvon mukaiseksi tai pitää se viitearvon alapuolella ja kerryttää tarvittavia puskureita, jotta automaattiset vakauttajat voivat toimia, sekä parantaa julkisen talouden häiriöiden sietokykyä. Lisäksi Unkarin, jonka velkasuhde ylittää viitearvon, tulisi varmistaa velkasuhteen pieneneminen riittävästi, jotta julkisessa taloudessa on liikkumavaraa mahdollisissa tulevissa laskusuhdanteissa. Kaikkien maiden on varmistettava vuonna 2025 voimaan tulevan uudistetun vakaus- ja kasvusopimuksen noudattaminen. Julkisen talouden vakauttaminen helpottaisi sopeutumista väestönkehityksestä aiheutuviin julkisen talouden haasteisiin. Tarvitaan EU:n sääntöjen mukaiset ja tehokkaasti toteutetut vahvat kansalliset finanssipolitiikan ohjausjärjestelmät, jotta voidaan tukea julkisen talouden vakauttamista, välttää ylimääräisiä julkisia menoja ja pienentää samalla uuden makrotaloudellisen epätasapainon syntymisen riskiä. Yleisesti ottaen julkisen talouden strategioiden tueksi tarvitaan julkisten investointien tärkeysjärjestysten uudelleenarvioimista sekä kattavia rakenneuudistuksia, joilla lisätään potentiaalista kasvua ja työllisyyttä. Kun Next Generation EU ‑ohjelmaa käytetään tehokkaasti ja vaikuttavasti, se tukee talouden kehitystä ja sopeutumista meneillään oleviin rakennemuutoksiin.

3.3 Valuuttakurssit

Tämän raportin julkaisuajankohtana Bulgarian lev on ainoa ERM II ‑valuuttakurssimekanismiin osallistuva valuutta. Muilla tarkasteltavilla jäsenvaltioilla on erityyppisiä valuuttakurssijärjestelyjä.

ERM II ‑osapuolet päättivät yhteisesti Bulgarian levin liittämisestä ERM II ‑valuuttakurssimekanismiin 10.7.2020, eli maa osallistui ERM II:een koko kaksivuotisen tarkastelujakson ajan (20.6.2022–19.6.2024). Bulgarian levin ERM II -keskuskurssiksi vahvistettiin 1,95583 leviä ja vaihteluväliksi tavanomaiset ±15 %. Bulgaria osallistuu ERM II:een niin, että sen valuuttakatejärjestelmä toimii yksipuolisena sitoumuksena eikä EKP:lle aiheudu siitä lisävelvoitteita. Bulgarian liittyessä ERM II:een maan viranomaiset antoivat useita poliittisia sitoumuksia, joista osa oli tuolloin jo täytetty. Tavoitteena on saavuttaa perussopimuksessa edellytetty kestävän lähentymisen korkea taso ennen euron käyttöönottoa. Bulgarian liittymisen jälkeen EKP ja Euroopan komissio ovat seuranneet sitoumusten toimeenpanon toteutumista omilla tehtäväalueillaan perussopimusten ja johdetun oikeuden mukaisesti. EKP seuraa pankkivalvontaviranomaisen ominaisuudessa ja makrovakauspolitiikkaa koskevien valtuuksiensa vuoksi tarkasti rahoitussektoriin liittyvien sitoumusten toteuttamista (eli maksukyvyttömyyttä ja rahanpesun torjuntaa koskevia menettelyjä), sillä ne saattavat vaikuttaa myös vakavaraisuusvalvontaan. Bulgaria pyrkii parhaillaan täyttämään nämä sitoumukset, ja sitä kehotetaan tehostamaan toimia rahanpesun vastaisen toimintaryhmän (FATF) laatiman toimintasuunnitelman toteuttamiseksi. FATF lisäsi Bulgarian niin sanotulle harmaalle listalle lokakuussa 2023. Tarkastelujaksolla lev ei poikennut keskuskurssistaan missään vaiheessa.

Niillä mailla, jotka eivät osallistu ERM II:een, valuuttakurssi kellui enemmän tai vähemmän ohjatusti, ja useimpien valuuttojen kurssit vaihtelivat suhteellisen paljon. Romanian valuuttakurssijärjestelmässä leun kurssi kellui ohjatusti ja vaihteli hyvin vähän. Muilla mailla, jotka eivät osallistu ERM II:een, valuuttakurssijärjestelmät olivat joustavammat, ja kurssit vaihtelivat suhteellisen paljon. Tšekin korunan, Romanian leun ja Ruotsin kruunun kurssit euroon nähden olivat heikommat kesäkuussa 2024 kuin kesäkuussa 2022. Samalla ajanjaksolla Unkarin forintin kurssi oli lähes samalla tasolla, kun taas Puolan zlotyn kurssi oli vahvempi.

3.4 Pitkät korot

Kaikista kuudesta tarkasteltavasta maasta kolmessa keskimääräiset pitkät korot olivat tarkastelujaksolla 4,8 prosentin viitearvoa korkeammat. Alhaisimmat keskimääräiset pitkät korot olivat Ruotsissa (2,5 %) ja Bulgariassa (4,0 %). Myös Tšekin keskimääräiset pitkät korot olivat viitearvoa matalammat (4,2 %). Viitearvo puolestaan ylittyi Puolassa (5,6 %) ja Romaniassa (6,4 %). Korkeimmat keskimääräiset pitkät korot olivat Unkarissa (6,8 %). Vuonna 2022 pitkät korot (12 kuukauden keskiarvolla mitattuna) nousivat edelleen, kun inflaatiopaineet kasvoivat Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Vuoden 2023 alusta lähtien kaikkien maiden pitkät korot vaikuttavat vakautuneen tai jopa hieman laskeneen, vaikka korkotaso lähes kaikissa maissa onkin vielä korkea.

Vuoden 2022 lähentymisraportin jälkeen tarkasteltavien maiden pitkien korkojen ero euroalueen keskimääräiseen korkotasoon nähden on supistunut Bulgariaa lukuun ottamatta. Tarkasteltavien maiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja siinä, kuinka paljon niiden pitkät korot poikkeavat euroalueen korkotasosta. Eroihin vaikuttavat suhdannetilanne sekä rahoitusmarkkinoiden arviot kunkin maan sisäisistä ja ulkoisista heikkouksista, julkisen talouden kehityksestä ja lähentymisen kestävyydestä. Toukokuussa 2024 Bulgarian pitkät korot olivat 0,60 prosenttiyksikköä euroalueen tasoa korkeammat, mikä tarkoittaa 0,9 prosenttiyksikön nousua suhteessa tarkastelujakson alkuun toukokuussa 2022. Korkokehitys liittyy oletettavasti poliittisesta epävakaudesta johtuvaan maariskiin. Bulgarian pankkijärjestelmä on suurelta osin euroalueella sijaitsevien luottolaitosten omistuksessa, ja maan keskuspankilla on käytössä valuuttakatejärjestelmä, joten rahatalouden tila on käytännössä sama kuin euroalueella. Unkarin, Puolan, Tšekin ja Romanian korkojen ero euroalueen korkotasoon nähden laski tarkastelujaksolla eniten (1,8–2,9 prosenttiyksikköä). Vähiten laski Ruotsin korkojen ero (0,8 prosenttiyksikköä).

3.5 Muut merkitykselliset tekijät

Euroopan komission mukaan kustannuskilpailukyvyn paineisiin liittyvät haasteet ovat lisääntyneet merkittävästi. Varoitusmekanismia koskevassa vuoden 2024 kertomuksessa komissio toteaa, että tarkasteltavissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa nimellisyksikkötyökustannukset ovat nousseet merkittävästi kumulatiivisten inflaatioerojen ollessa suuret ja työmarkkinoiden kireät. Komissio tuli siihen tulokseen, että Unkarin, Romanian ja Ruotsin tilanteet edellyttivät perusteellista maakohtaista arviointia. Unkaria koskevissa arvioissa todettiin, että vahvoihin hinta- ja kustannuspaineisiin, julkisen ja ulkoisen rahoituksen tarpeeseen sekä asuntojen hintoihin liittyy edelleen haasteita. Romanian osalta todettiin, että kustannuskilpailukykyyn, ulkoiseen rahoitusasemaan ja julkisen talouden alijäämään liittyvät heikkoudet ovat edelleen huomattavia. Ruotsissa haasteiksi todettiin edelleen asuntojen hinnat sekä kotitalouksien ja yritysten kasvava velkaantuminen. Muilla tässä raportissa tarkasteltavilla mailla ei todettu olevan makrotalouden epätasapainoa, mutta niilläkin on vastassaan useita haasteita. Komissio vahvisti vuoden 2024 talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson kevätpaketissaan, että Unkarissa ja Ruotsissa esiintyy edelleen epätasapainoja, kun taas Romanian epätasapainot ovat vuoden 2023 jälkeen kääntyneet liiallisiksi. Romanian maksutaseessa esiintyy edelleen heikkouksia, jotka pääosin kytkeytyvät suuriin ja kasvaviin julkisen talouden alijäämiin, ja samaan aikaan merkittävät hinta- ja kustannuspaineet ovat kasvaneet ja politiikkatoimet jääneet heikoiksi.

Ulkoinen rahoitusasema on heikentynyt useimmissa tarkasteltavissa maissa viime vuosina. Makrotalouden epätasapainoa seuraavan tulostaulun mukaan kolmen vuoden keskiarvolla mitatun vaihtotaseen alijäämä kasvoi useimmissa tarkasteltavista maista vuonna 2023 (taulukko 3.2). Alijäämän kasvun taustalla oli vaihtosuhdetta heikentänyt raaka-ainehintojen voimakas nousu sekä kestävä kotimainen kysyntä ja keskeisten kauppakumppaneiden heikko tuontikysyntä. Vuonna 2023 vaihtotaseen (kolmen vuoden keskiarvolla mitattuna) BKT:hen suhteutettu alijäämä alitti -4,0 prosentin ohjeellisen kynnysarvon alarajan Romaniassa ja oli Unkarissa alarajan tasolla (-4,0 %). Ruotsissa vaihtotaseen alijäämä ylitti ohjeellisen kynnysarvon 6,0 prosentin ylärajan.

BKT:hen suhteutettu ulkomainen nettovarallisuusasema on edelleen selvästi negatiivinen useimmissa tarkasteltavissa maissa, mutta nettovelat ovat pienentyneet. Keski- ja Itä-Euroopan maiden ulkomainen nettovelka koostuu pääasiassa ulkomaisista suorista sijoituksista, joita pidetään verraten vakaana rahoitusmuotona. Vuonna 2023 ulkomainen nettovarallisuusasema suhteessa BKT:hen oli ohjeellista -35 prosentin kynnysarvoa heikompi Unkarissa ja Romaniassa. Ulkomainen nettovelka BKT:hen suhteutettuna oli pienempi Puolassa (31,5 %), Tšekissä (13,2 %) ja Bulgariassa (7,6 %). Ruotsilla puolestaan oli ulkomaisia nettosaamisia (33,2 %).

Hinta- ja kustannuskilpailukyvyn kehityksestä kertoo se, että Ruotsia lukuun ottamatta monien tarkasteltavien maiden YKHI-deflatoidut reaaliset efektiiviset valuuttakurssit vahvistuivat vuosina 2021–2023, joskin maiden välillä oli eroja. Yksikkötyökustannusten kasvuvauhti kolmen vuoden aikana oli hyvin nopea lähes kaikissa tarkasteltavista maista. Se ylitti 12 prosentin ohjeellisen kynnysarvon Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa tarkasteltavissa maissa. Bulgariassa, Unkarissa ja Romaniassa yksikkötyökustannusten kasvu oli yli kaksi kertaa kynnysarvon suuruinen. Hinta- ja kustannuskilpailukyvyn heikkenemisestä huolimatta vientimarkkinaosuudet kohenivat jonkin verran kaikissa maissa vuonna 2023 ja myös useamman vuoden aikavälillä (esimerkiksi vientituotantokapasiteetin kasvun vuoksi).

Tarkasteltavien maiden taloudet ovat edelleen tiiviisti integroituneet euroalueeseen kaupan ja talouden kautta. Euroalue on kaikkien tarkasteltavien maiden tärkein kauppa- ja rahoituskumppani (ks. kuvio 3.9). Vuonna 2023 euroalueelle suuntautuvan tavaraviennin osuus kokonaisviennistä vaihteli Ruotsin noin 40,7 prosentista Tšekin 62,4 prosenttiin. Samana vuonna euroalueen tuonnin osuus kokonaistuonnista vaihteli Bulgarian 41,8 prosentista Puolan 55,8 prosenttiin. Mitä tulee rahoitusinvestointeihin, euroalueelle suuntautuvien suorien sijoitusten osuus oli yli 70 prosenttia Tšekissä, Romaniassa ja Puolassa. Euroalueelle suuntautuviin arvopaperisijoituksiin liittyvien velkojen osuus ylitti saman kynnysarvon Bulgariassa. Sekä suorissa sijoituksissa että arvopaperisijoituksissa euroalueelle investoidun ulkomaisen varallisuuden osuus oli suurin Romaniassa ja seuraavaksi suurin Tšekissä. Lisäksi euroalueelle sijoittautuneiden rahoituslaitosten omistamilla pankeilla on keskeinen rooli tarkasteltavien Keski- ja Itä-Euroopan maiden pankkijärjestelmissä etenkin Bulgariassa, Tšekissä ja Romaniassa. Yleisesti ottaen kaikkien tarkasteltavien maiden suhdannekierto mukailee edelleen vahvasti euroaluetta.

Kuvio 3.9

Tarkasteltavien maiden kauppa- ja rahoitussuhteet euroalueelle

a) Euroalueelle suuntautuvan tavarakaupan osuus	b) Ulkomainen varallisuusasema – euroalueelle kohdistuvat varat
(prosentteja kokonaismäärästä)	(prosentteja kokonaismäärästä)

Vuoden 2022 jälkeen asuntojen hintanousu on hidastunut kaikissa tarkasteltavissa maissa. Vuosina 2021–2022 asuntojen hinnat nousivat useimmissa tarkasteltavista maista jo samaan tahtiin kuin ennen finanssikriisiä. Vuoden 2022 jälkeen lainakustannusten jyrkkä nousu ja kuluttajien luottamuksen heikkeneminen on vähentänyt asuntoluotonantoa ja laskenut asuinkiinteistöjen hintoja, joskin maiden välillä on tässä eroja (ks. kuvion 3.10 kohta a). Bulgariassa ja Puolassa asuntomarkkinoiden korjausliike oli verraten lievä. Ruotsissa puolestaan asuntojen hinnat laskivat jyrkästi. Siellä riskit olivat edelleen suuret, koska kotitalouksien velkaantuneisuusaste on korkea ja pankeilla on mittavia vastuita kiinteistösektorilla. Korkojen nousu kasvatti velanhoitokuluja erityisesti maissa, joissa suuri osuus asuntolainoista on perinteisesti ollut vaihtuvakorkoisia, kuten Bulgariassa, Puolassa, Romaniassa ja Ruotsissa (ks. kuvion 3.10 kohta b). Kotitalouksien velanhoitokyky saattaa jatkossa heikentyä entisestään, jos energiahinnat nousevat jälleen jyrkästi, korot pysyvät korkeina pitempään tai työmarkkinatilanne heikkenee huomattavasti.

Kuvio 3.10

Asuntojen hinnat ja vaihtuvakorkoisten asuntolainojen osuus

a) Omistusasuntojen hinnat	b) Vaihtuvakorkoisten asuntolainojen osuus
(vuotuinen prosenttimuutos)	(prosentteja kokonaismäärästä, vuosien 2014–2024 keskiarvo)

Alttius valuuttakurssiriskille kasvoi useimmissa tarkasteltavissa maissa, kun taas pankkisektorin kestokyky oli yleisesti ottaen hyvä. Vuodesta 2022 euromääräisten yrityslainojen osuus kasvoi merkittävästi (ks. kuvion 3.11 kohta a) etenkin Tšekissä, Unkarissa ja Romaniassa, mikä johtui korkoerojen kasvusta euroalueeseen nähden. Sen sijaan kotitalouksille myönnettyjen euromääräisten lainojen osuus pysyi suhteellisen vähäisenä kaikissa tarkasteltavissa maissa. Vahva euroistuminen saattaa heikentää kotimaisen rahapolitiikan vaikuttavuutta ja myös lisätä rahoitusjärjestelmän haavoittuvuutta valuuttakurssien heilahtelulle, sillä se voi johtaa valuuttaepätasapainoon yksityisen sektorin taseissa. Rahoitusvakauteen kohdistuvia riskejä, jotka liittyvät valuuttamääräisten saamisten lisääntymiseen, korkojen nousuun ja asuntomarkkinoilla meneillään olevaan korjausliikkeeseen, lieventää pankkisektorien kestokyky kaikissa tarkasteltavissa maissa: pankit ovat edelleen vakavaraisia, niillä on riittävästi likviditeettipuskureita ja vakaita rahoituslähteitä, ja niiden kannattavuus on asianmukainen. Lisäksi järjestämättömien saamisten osuus laski entisestään ja oli lähellä kirjaushistorian alimpia lukemia vuonna 2023 (ks. kuvion 3.11 kohta b), vaikka ylittikin euroalueen tason useimmissa tarkasteltavista maista.

Kuvio 3.11

Euromääräiset lainat ja järjestämättömät saamiset

a) Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen osuus	b) Järjestämättömät saamiset
(prosentteja kokonaismäärästä)	(prosentteja kokonaismäärästä)

Rahoitussektorin sääntelyllä tulisi varmistaa, että rahoitussektorin toiminta edistää kestävää talouskasvua ja hintavakautta tarkasteltavissa maissa, ja valvontapolitiikassa olisi keskityttävä varmistamaan pankkijärjestelmän vakaus ja kriisinsietokyky, jotta maat voivat osallistua yhteiseen valvontamekanismiin. Jotta voidaan tukea luottamusta rahoitusjärjestelmään, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tulisi edelleen parantaa valvontakäytäntöjään muun muassa noudattamalla kansainvälisten ja EU:n organisaatioiden suosituksia sekä tekemällä valvontakollegioissa tiivistä yhteistyötä muiden EU:n jäsenvaltioiden kansallisten valvontaviranomaisten kanssa. Kun tiivis yhteistyö Bulgarian keskuspankin (Българска народна банка) kanssa aloitettiin vuonna 2020, maan merkittävät pankit tulivat EKP:n suoraan valvontaan. Lisäksi EKP alkoi hoitaa pankkivalvonnan yhteisiä menettelyjä maan pankeissa ja seurata vähemmän merkittävien pankkien valvontaa, josta vastaa edelleen kansallinen valvontaviranomainen. Tiiviin yhteistyön aloittamisesta asti EKP on yhteistyössä Bulgarian keskuspankin kanssa pyrkinyt varmistamaan sen saumattoman integroitumisen yhteiseen valvontamekanismiin.

Työmarkkinat ovat edelleen kireät useimmissa tarkasteltavissa maissa. Edellisen lähentymisraportin julkaisemisen jälkeen työttömyysaste on kasvanut jonkin verran useimmissa tarkasteltavista maista, mutta pysynyt lähellä kirjaushistorian alimpia lukemia ja myös euroalueen tasoa matalampana (ks. kuvion 3.12 kohta a). Useimmissa maissa oli edelleen työvoimapulaa tietyillä aloilla, mikä kasvatti jo ennestään suuria palkkapaineita. Työvoimapula ilmenee tarkasteltavien Keski- ja Itä-Euroopan maiden työmarkkinoiden ja työikäisen väestön määrän epäsuotuisassa kehityksessä euroalueeseen nähden (ks. kuvion 3.12 kohta b). Nämä kehityssuunnat johtuvat korkeasti koulutettujen nuorten poismuutosta ja väestön ikääntymisestä. Joissakin tarkasteltavista maista työmarkkinoiden rakenteellisia haasteita ovat myös työvoiman alhainen osallistumisaste (etenkin naisten kohdalla) ja merkittävät osaamisen kohtaanto-ongelmat. Vaikka kireä työmarkkinatilanne saattaakin aiheuttaa paineita palkkakehityksen ja inflaation kiihtymiseen lyhyellä aikavälillä, hinta-palkkakierteen riskit vaikuttavat olevan hallinnassa. Pitemmän aikavälin inflaatio-odotukset ovat nimittäin suurin piirtein hintavakaustavoitteen mukaisia, mikä kuvastaa markkinoiden luottamusta keskuspankkien sitoutuneisuuteen. Keskipitkällä aikavälillä epäsuotuisa väestökehitys ja työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat ovat merkittävä haaste tarkasteltaville Keski- ja Itä-Euroopan maille niiden pyrkiessä edelleen kuromaan kiinni eroa euroalueeseen. Riskit ovat erityisen selviä Bulgariassa ja Romaniassa, joiden väestön ennakoidaan vähenevän nopeasti seuraavien 10 vuoden aikana.

Kuvio 3.12

Työmarkkinatilanteen indikaattoreita

a) Työttömyysaste	b) Työikäisen väestön osuus
(prosenttia työvoimasta)	(vuotuinen prosenttimuutos)

Myös institutionaalisen ympäristön vahvuus on tärkeä tekijä arvioitaessa taloudellisen yhdentymisen ja lähentymisen kestävyyttä. Instituutioiden ja hallinnon huonon laadun osatekijöitä voivat olla esimerkiksi liiketoimintaympäristön heikkoudet, tehoton julkinen hallinto, veronkierto, korruptio, sosiaalinen syrjäytyminen, avoimuuden ja riippumattoman oikeuslaitoksen puute ja/tai huono verkkopalvelujen saatavuus. Talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalia voitaisiin vahvistaa useimmissa tarkasteltavissa maissa parantamalla instituutioiden laatua ja poistamalla siten jäykkyyksiä ja esteitä, jotka haittaavat tuotannontekijöiden tehokasta käyttöä ja kohdentamista. Jos heikko institutionaalinen ympäristö jarruttaa potentiaalisen tuotannon kasvua, se voi samalla heikentää maan velanhoitokykyä ja vaikeuttaa talouden sopeuttamista. Lisäksi se voi vaikuttaa maan kykyyn toteuttaa tarvittavia korjaustoimia.

Instituutioiden ja hallinnon laatu on verrattain heikko kaikissa tarkasteltavissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa, etenkin Bulgariassa, Romaniassa ja Unkarissa. Instituutioiden heikko laatu voi muodostaa uhan talouden häiriönsietokyvylle ja lähentymisen kestävyydelle. Instituutioiden laatua kuvaavien yksittäisten indikaattorien perusteella instituutioiden ja hallinnon laatu on tarkasteltavissa maissa yleisesti ottaen heikko, joskin joissakin maissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut parannusta (ks. kuvio 3.13).^[151] Bulgarian, Romanian ja Unkarin instituutioiden laatu on EU:n heikoimmasta päästä. Niiden elpymis- ja palautumissuunnitelmissa esitettyjen uudistusten toteuttaminen auttaisi vahvistamaan oikeusvaltioperiaatetta ja hallintoa näissä maissa.

Kuvio 3.13

EU-maiden instituutioiden laatu

a) Worldwide Governance Indicators	b) Corruption Perceptions Index
(indeksi; x-akseli: vuoden 2000 taso; y-akseli: vuoden 2022 taso)	(indeksi; x-akseli: vuoden 1999 taso; y-akseli: vuoden 2023 taso)

Laajamittaiset rakenneuudistukset ovat tarpeen useimmissa tarkasteltavissa maissa talouskasvun ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Tuottavuuden kasvua voitaisiin nopeuttaa parantamalla paikallisten instituutioiden, hallinnon ja liiketoimintaympäristön laatua, kehittämällä valtionyritysten yksityistämistä ja uudistamista sekä tehostamalla EU-rahoituksen käyttöä. Näin myös lisättäisiin kilpailua keskeisillä säännellyillä toimialoilla (kuten energia- ja kuljetusaloilla), vähennettäisiin markkinoille pääsyn esteitä ja houkuteltaisiin kaivattuja yksityisiä investointeja.

4 Maittaiset yhteenvedot

4.1 Bulgaria

Toukokuussa 2024 Bulgarian vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 5,1 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaatiovauhdin odotetaan hidastuvan vähitellen lähikuukausina, kun hintojen nousupaineet ja tarjontakapeikot edelleen helpottavat. Pohjainflaation odotetaan pysyvän nopeana pitempään, mikä johtuu ennen kaikkea vahvoista palkkapaineista kireillä työmarkkinoilla. Yksikkötyökustannukset kasvoivat 27,4 % vuosina 2020–2023, mikä selvästi ylittää euroalueen tason (9,5 %). Bulgarian inflaatiovauhdin lähentyminen ei kuitenkaan vaikuta täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatio on Bulgariassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, sillä maan hintataso ja asukasta kohden laskettu BKT ovat edelleen merkittävästi alhaisemmat kuin euroalueella.

Bulgarialla ei ole voimassa olevalla EU:n neuvoston päätöksellä todettua liiallista alijäämää. Vuonna 2023 Bulgarian julkisen talouden alijäämäsuhde BKT:hen suhteutettuna oli 1,9 % eli selvästi alle 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 23,1 prosenttia eli selvästi alle 60 prosentin viitearvon.

Bulgarian lev osallistui ERM II ‑valuuttakurssimekanismiin koko kaksivuotisen tarkastelujakson (20.6.2022–19.6.2024) ajan. Tarkastelujaksolla lev ei poikennut keskuskurssistaan missään vaiheessa. ERM II:een osallistumista koskevan sopimuksen perustana olivat lukuisat Bulgarian viranomaisia velvoittavat poliittiset sopimukset. Bulgaria pyrkii parhaillaan täyttämään nämä sitoumukset, ja sitä kehotetaan tehostamaan toimia rahanpesun vastaisen toimintaryhmän (FATF) laatiman toimintasuunnitelman toteuttamiseksi. FATF lisäsi Bulgarian niin sanotulle harmaalle listalle lokakuussa 2023.

Bulgarian pitkät korot olivat tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 keskimäärin 4,0 % eli alle korkokriteerin viitearvon (4,8 %). Bulgarian pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero pieneni hiukan ja oli tarkastelujakson lopussa 0,9 prosenttiyksikköä. Bulgarian pääomamarkkinat ovat edelleen pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Bulgarian lainsäädäntö on sopusoinnussa perussopimusten ja EKPJ:n perussäännön kanssa, kuten perussopimuksen artiklassa 131 edellytetään, osassa 7.1 täsmennetyin ehdoin ja tulkinnoin.

4.2 Tšekki

Toukokuussa 2024 Tšekin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 6,3 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaation ennakoidaan lähikuukausina hidastuvan vähitellen rahapolitiikan aiemman kiristymisen vaikutuksesta sekä hintojen nousupaineiden ja tarjontakapeikkojen helpottamisen myötä. Samanaikaisesti erittäin kireät työmarkkinat aiheuttavat edelleen hintojen nousupainetta. Tšekin inflaatiovauhdin lähentyminen ei kuitenkaan vaikuta aivan täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatiovauhti Tšekissä voi olla jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota, sillä hintataso ja asukasta kohden laskettu BKT ovat edelleen alemmat kuin euroalueella.

Tšekillä ei tällä hetkellä ole EU:n neuvoston päätöksellä todettua liiallista alijäämää. Tšekin julkisen talouden alijäämäsuhde vuonna 2023 oli 3,7 % BKT:stä eli yli 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 44,0 % eli alle 60 prosentin viitearvon. Kesäkuussa 2024 Euroopan komissio arvioi liiallisen alijäämän väliaikaiseksi, sillä alijäämän ei arvioitu ylittävän viitearvoa vuosina 2024 ja 2025. Merkitykselliset tekijät huomioon otettuaan komissio arvioi, että vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeri täyttyi.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (20.6.2022–19.6.2024) aikana Tšekin koruna ei osallistunut ERM II:een, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Tšekin korunan eurokurssin vaihtelu oli tarkastelujakson aikana keskimäärin melko voimakasta. Tarkastelujakson lopussa 19.6.2024 korunan eurokurssi oli 24,9100 CZK eli 0,8 % heikompi kuin vuoden 2022 kesäkuussa keskimäärin.

Tšekin pitkät korot olivat tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 keskimäärin 4,2 % eli alle korkokriteerin viitearvon (4,8 %). Tšekin pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui hieman ja oli tarkastelujakson lopussa 1,1 prosenttiyksikköä. Tšekin pääomamarkkinat ovat pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Tšekin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Tšekki on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.3 Unkari

Toukokuussa 2024 Unkarin vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 8,4 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaation ennakoidaan lähikuukausina hidastuvan vähitellen rahapolitiikan aiemman kiristymisen vaikutuksesta sekä hintojen nousupaineiden ja tarjontakapeikkojen helpottamisen myötä. Työmarkkinoiden kireys ja hintojen huomattava nousu palvelusektorilla aiheuttavat kuitenkin edelleen inflaatiopaineita. Yksikkötyökustannukset kasvoivat 34,0 % vuosina 2020–2023, mikä selvästi ylittää euroalueen tason (9,5 %) Unkarin inflaatiovauhdin lähentyminen ei vaikuta täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatio on Unkarissa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota, sillä hintataso ja asukasta kohden laskettu BKT ovat edelleen alemmat kuin euroalueella.

Euroopan komissio totesi kesäkuussa 2024, että Unkari ei täyttänyt vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeriä. Unkarin julkisen talouden alijäämäsuhde vuonna 2023 oli 6,7 % BKT:hen suhteutettuna eli selvästi yli 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 73,5 prosenttia eli ylitti 60 prosentin viitearvon. Kesäkuussa 2024 komissio totesi, että Unkari ei täyttänyt vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeriä, ja ilmoitti aikovansa esittää heinäkuussa, että neuvosto hyväksyisi artiklan 126 kohdassa 6 tarkoitetun päätöksen liiallisen alijäämän tilanteen olemassaolosta Unkarissa.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (20.6.2022–19.6.2024) aikana Unkarin forintti ei osallistunut ERM II:een, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Forintin eurokurssin vaihtelu oli tarkastelujaksolla keskimäärin hyvin voimakasta. Tarkastelujakson lopussa 19.6.2024 forintin eurokurssi oli 396,3400 HUF eli lähes samalla tasolla (0,1 %) kuin vuoden 2022 kesäkuussa keskimäärin. Unkarin keskuspankki teki kesäkuussa 2020 EKP:n kanssa valuutanvaihtosopimuksen (repojärjestelyn), jonka avulla se voi saada lainaan 4 miljardia euroa hyvälaatuisia euromääräisiä vakuuksia vastaan voidakseen tarjota maan rahoitusjärjestelmälle euromääräistä likviditeettiä. Sopimus oli voimassa koko tarkastelujakson ajan, sillä sitä jatkettiin jälleen tammikuussa 2024.

Unkarin pitkät korot olivat tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 keskimäärin 6,8 % eli ylittivät korkokriteerin viitearvon (4,8 %). Unkarin pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui huomattavasti ja oli tarkastelujakson lopussa 3,7 prosenttiyksikköä. Unkarin pääomamarkkinat ovat pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Unkarin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon, euron yhtenäistä kirjoitustapaa koskevan vaatimuksen eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Unkari on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.4 Puola

Toukokuussa 2024 Puolan YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 6,1 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaation ennakoidaan lähikuukausina hidastuvan vähitellen rahapolitiikan aiemman kiristymisen vaikutuksesta sekä hintojen nousupaineiden ja tarjontakapeikkojen helpottamisen myötä. Samanaikaisesti kireät työmarkkinat aiheuttavat edelleen inflaation nopeutumispainetta. Yksikkötyökustannukset kasvoivat 22,0 % vuosina 2020–2023, mikä selvästi ylittää euroalueen tason (9,5 %). Puolan inflaatiovauhdin lähentyminen ei kuitenkaan vaikuta täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatio on Puolassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota, sillä hintataso ja asukasta kohden laskettu BKT ovat edelleen alemmat kuin euroalueella.

Euroopan komissio totesi kesäkuussa 2024, että Puola ei täyttänyt vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeriä. Puolan julkisen talouden alijäämäsuhde vuonna 2023 oli 5,1 % BKT:hen suhteutettuna eli selvästi yli 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 49,6 prosenttia eli alitti 60 prosentin viitearvon. Kesäkuussa 2024 komissio totesi, että Puola ei täyttänyt vakaus- ja kasvusopimuksen alijäämäkriteeriä, ja ilmoitti aikovansa esittää heinäkuussa, että neuvosto hyväksyisi artiklan 126 kohdassa 6 tarkoitetun päätöksen liiallisen alijäämän tilanteen olemassaolosta Puolassa.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (20.6.2022–19.6.2024) aikana Puolan zloty ei osallistunut ERM II:een, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Zlotyn eurokurssin vaihtelu oli tarkastelujakson aikana keskimäärin melko voimakasta. Tarkastelujakson lopussa 19.6.2024 zlotyn eurokurssi oli 4,3300 PLN eli 6,8 % vahvempi kuin vuoden 2022 kesäkuussa keskimäärin. Puolan keskuspankki teki maaliskuun 2022 ja tammikuun 2024 puolivälin välisenä aikana EKP:n kanssa valuutanvaihtosopimuksen (swapjärjestelyn), jonka avulla se voi saada lainaan 10 miljardia euroa zlotyja vastaan voidakseen vastata maan rahoitusjärjestelmän mahdollisiin euromääräisen likviditeetin tarpeisiin.

Puolan pitkät korot olivat tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 keskimäärin 5,6 % eli yli korkokriteerin viitearvon (4,8 %). Puolan pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui hieman ja oli tarkastelujakson lopussa 2,6 prosenttiyksikköä. Puolan pääomamarkkinat ovat pienemmät ja huomattavasti vähemmän kehittyneet kuin euroalueella.

Puolan lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon, salassapitovaatimuksen eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Puola on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.5 Romania

Toukokuussa 2024 Romanian vuotuisen YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 7,6 % eli selvästi yli hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaation ennakoidaan lähikuukausina hidastuvan vähitellen rahapolitiikan aiemman kiristymisen vaikutuksesta sekä hintojen nousupaineiden ja tarjontakapeikkojen helpottamisen myötä. Samanaikaisesti pohjainflaation ennakoidaan pysyvän paikoillaan vahvan palkkakehityksen vaikutuksesta työmarkkinoiden ollessa kireät. Yksikkötyökustannukset kasvoivat 26,7 % vuosina 2020–2023, mikä selvästi ylittää euroalueen tason (9,5 %). Romanian inflaatiovauhdin lähentyminen ei vaikuta täysin kestävältä pitkällä aikavälillä. Talouden lähentymisprosessin vuoksi inflaatio on Romaniassa todennäköisesti jatkossa nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin, ellei nimellisen valuuttakurssin vahvistuminen hidasta inflaatiota, sillä hintataso ja asukasta kohden laskettu BKT ovat edelleen alemmat kuin euroalueella.

Romania on parhaillaan liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena, ja Euroopan komissio totesi kesäkuussa 2024, että Romania ei ollut toteuttanut tehokkaita toimia. Romanian julkisen talouden alijäämäsuhde vuonna 2023 oli 6,6 % BKT:hen suhteutettuna eli selvästi yli 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 48,8 prosenttia eli alitti 60 prosentin viitearvon. Menettely käynnistettiin alun perin huhtikuussa 2020 siksi, että Romanian julkisen talouden alijäämäsuhde ylitti 3 prosentin viitearvon vuonna 2019. Alijäämä vuonna 2023 oli asetettua tavoitetta paljon suurempi. Kesäkuussa 2024 Euroopan komissio arvioi, että Romanian toimet olivat olleet riittämättömiä, ja antoi suosituksen neuvoston päätökseksi, että Romania ei ollut toteuttanut tehokkaita toimia liiallisen alijäämänsä korjaamiseksi.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (20.6.2022–19.6.2024) aikana Romanian leu ei osallistunut ERM II:een, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä, jossa valuutan kelluntaa ohjattiin. Leun eurokurssi vaihteli tarkastelujakson aikana keskimäärin vain vähän. Tarkastelujakson lopussa 19.6.2024 leun eurokurssi oli 4,9768 RON eli 0,7 % heikompi kuin vuoden 2022 kesäkuussa keskimäärin. Romanian keskuspankki teki kesäkuun 2020 ja tammikuun 2024 puolivälin välisenä aikana EKP:n kanssa valuutanvaihtosopimuksen (swapjärjestelyn), jonka avulla se voi saada lainaan 4,5 miljardia euroa hyvälaatuisia euromääräisiä vakuuksia vastaan voidakseen tarjota maan rahoitusjärjestelmälle euromääräistä likviditeettiä.

Romanian pitkät korot olivat tarkastelujaksolla kesäkuusta 2023 toukokuuhun 2024 keskimäärin 6,4 % eli ylittivät korkokriteerin viitearvon (4,8 %). Romanian pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero kasvoi hieman ja oli tarkastelujakson lopussa 3,2 prosenttiyksikköä. Romanian pääomamarkkinat ovat huomattavasti pienemmät kuin euroalueella ja ovat vielä kehittymättömät.

Romanian lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Romania on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia.

4.6 Ruotsi

Toukokuussa 2024 Ruotsin YKHI-inflaatiovauhdin 12 kuukauden keskiarvo oli 3,6 % eli yli hintavakauskriteerin viitearvon (3,3 %). Inflaation ennakoidaan lähikuukausina hidastuvan vähitellen rahapolitiikan aiemman kiristymisen vaikutuksesta sekä energiahintojen laskun ja hintojen nousupaineiden helpottamisen myötä. Kuluttajahintainflaation ennakoidaan lähestyvän Ruotsin keskuspankin 2 prosentin tavoitetta vuonna 2024 ja pysyvän lähellä sitä vuonna 2025. Rahapolitiikan sekä vakautta edistävän institutionaalisen rakenteen odotetaan jatkossakin tukevan hintavakaustavoitteen saavuttamista Ruotsissa.

Ruotsilla ei ole voimassa olevalla EU:n neuvoston päätöksellä todettua liiallista alijäämää. Ruotsin julkisen talouden alijäämäsuhde vuonna 2023 oli 0,6 % BKT:hen suhteutettuna eli selvästi alle 3 prosentin viitearvon. Velkasuhde taas oli 31,2 prosenttia eli selvästi alle 60 prosentin viitearvon. Ruotsi ei ole koskaan ollut liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn kohteena.

Kaksivuotisen tarkastelujakson (20.6.2022–19.6.2024) aikana Ruotsin kruunu ei osallistunut ERM II:een, vaan maalla oli joustava valuuttakurssijärjestelmä. Kruunun eurokurssin vaihtelu oli näinä vuosina keskimäärin hyvin voimakasta. Tarkastelujakson lopussa 19.6.2024 kruunun eurokurssi oli 11,2140 SEK eli 5,8 % heikompi kuin vuoden 2022 kesäkuussa keskimäärin. Ruotsin keskuspankilla on ollut tarkastelujakson aikana EKP:n kanssa 20.12.2007 tehty valuutanvaihtosopimus, jonka avulla se voi saada lainaan 10 miljardia euroa kruunuja vastaan.

Ruotsin pitkät korot olivat tarkastelujaksolla toukokuusta 2023 huhtikuuhun 2024 keskimäärin 2,5 % eli selvästi alle korkokriteerin viitearvon (4,8 %). Ruotsin pitkien korkojen ja euroalueen (BKT-painotettujen) korkojen ero supistui hiukan ja oli tarkastelujakson lopussa -0,7 prosenttiyksikköä. Ruotsin pääomamarkkinat ovat vahvemmin kehittyneet kuin euroalueella.

Ruotsin lainsäädäntö ei ole sopusoinnussa keskuspankkirahoituksen kiellon eikä kaikkien niiden vaatimusten kanssa, joiden on täytyttävä, ennen kuin keskuspankki on riippumaton ja voi integroitua oikeudellisesti eurojärjestelmään. Ruotsi on EU:n jäsenvaltio, jota koskee poikkeus, eli sen on perussopimuksen artiklan 131 nojalla noudatettava kaikkia mukauttamisvaatimuksia. Perussopimuksen nojalla Ruotsilla on 1.6.1998 lähtien ollut velvollisuus säätää kansallisia lakeja, jotka mahdollistaisivat integroitumisen eurojärjestelmään. Tähän mennessä Ruotsin viranomaiset eivät kuitenkaan ole ryhtyneet minkäänlaisiin lainsäädäntötoimiin korjatakseen tässä ja aiemmissa raporteissa havaittuja epäkohtia.