Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
  • LEHDISTÖTIEDOTE

Rahapoliittisia päätöksiä

16.12.2021

EKP:n neuvoston näkemyksen mukaan omaisuuserien ostoja voidaan seuraavina vuosineljänneksinä vähitellen vähentää, kun talous elpyy ja inflaatio lähestyy keskipitkän aikavälin tavoitetta. Rahapolitiikan tukea tarvitaan kuitenkin edelleen, jotta inflaatio voi vakaantua kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä. Epävarmassa tilanteessa EKP:n neuvoston rahapolitiikan on oltava joustavaa, ja siinä on oltava valinnanvaraa. Tässä tilanteessa tehtiin seuraavat päätökset:

Pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)

EKP:n neuvosto odottaa, että vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä pandemiaan liittyvässä osto-ohjelmassa (PEPP) tehdään netto-ostoja maltillisempaan tahtiin kuin edeltäneellä neljänneksellä. PEPP-ohjelman netto-ostot päättyvät maaliskuun 2022 lopussa.

EKP:n neuvosto päätti myös, että PEPP-ohjelmassa hankittujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettava pääoma sijoitetaan uudelleen ainakin vuoden 2024 loppuun saakka. Erääntyvistä arvopapereista luovutaan vähin erin niin, että rahapolitiikka pysyy asianmukaisesti mitoitettuna.

Pandemian aikana on opittu, että kriisitilanteessa omaisuuseräostojen joustava suunnittelu ja toteutus on tukenut rahapolitiikan välittymismekanismin toimintaa, ja EKP:n neuvosto on siten voinut pyrkiä tavoitteeseensa tehokkaasti. Rahapolitiikkamme tulee jatkossakin joustamaan kriisitilanteissa mandaattimme rajoissa, jos välittymismekanismia uhkaavat häiriöt vaarantavat hintavakauden saavuttamisen. Jos pandemia aiheuttaa vielä hajautumista markkinoilla, PEPP-ohjelman uudelleensijoituksia voidaan ohjata joustavasti eri aikoina eri arvopaperiluokkiin ja eri maihin tarpeen mukaan. Esimerkiksi Kreikan joukkolainoja voidaan hankkia uudelleensijoitusten yhteydessä enemmänkin, jotta ostot eivät keskeydy ja vaikeuta rahapolitiikan välittymistä Kreikan taloudessa tilanteessa, jossa se toipuu edelleen pandemian vaikutuksista. Netto-ostot PEPP-ohjelmassa voidaan lisäksi tarvittaessa aloittaa uudestaan pandemian aiheuttamien häiriöiden torjumiseksi.

Omaisuuserien osto-ohjelma (APP)

Omaisuuseräostoja vähennetään vähitellen. EKP:n neuvosto päätti, että ensimmäisellä vuosineljänneksellä APP-ohjelmassa tehdään ostoja nettomääräisesti 40 miljardilla eurolla kuukaudessa ja toisella vuosineljänneksellä 30 miljardilla eurolla kuukaudessa. Näin rahapolitiikan mitoitus tukee inflaation vakaantumista tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä. Lokakuusta 2022 lähtien netto-ostoja tehdään 20 miljardilla eurolla kuussa, ja niitä jatketaan niin kauan kuin on tarpeen ohjauskorkojen elvyttävän vaikutuksen vahvistamiseksi. EKP:n neuvosto odottaa netto-ostojen päättyvän hieman ennen kuin ohjauskorkoja aletaan nostaa.

APP-ohjelmassa hankittujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavan pääoman uudelleensijoituksia aiotaan myös jatkaa täysimääräisesti vielä pidemmän aikaa sen jälkeen, kun EKP:n neuvosto alkaa nostaa EKP:n ohjauskorkoja, ja joka tapauksessa niin kauan kuin on tarpeen suotuisan likviditeettitilanteen ja vahvasti kasvua tukevan rahapolitiikan ylläpitämiseksi.

EKP:n ohjauskorot

Perusrahoitusoperaatioiden korko on edelleen 0,00 %, maksuvalmiusluoton korko 0,25 % ja talletuskorko -0,50 %.

Symmetrisen kahden prosentin tavoitteensa ja rahapolitiikan strategiansa pohjalta EKP:n neuvosto odottaa ohjauskorkojen pysyvän nykytasolla tai sitä alempina, kunnes inflaatiovauhti nopeutuu kestävästi kahteen prosenttiin jo hyvissä ajoin ennen arviointijakson loppua ja EKP:n neuvosto katsoo pohjainflaation kehityksen olleen riittävää, jotta inflaation voidaan odottaa vakaantuvan kahteen prosenttiin keskipitkällä aikavälillä. Inflaatio voi tilapäisesti olla myös tavoitetta jonkin verran nopeampaa.

Rahoitusoperaatiot

EKP:n neuvosto seuraa jatkossakin pankkien rahoitustilannetta varmistaakseen, ettei kolmannessa kohdennettujen pitempiaikaisten rahoitusoperaatioiden (TLTRO III) sarjassa jaetun likviditeetin erääntyminen häiritse rahapolitiikan välittymistä. EKP:n neuvosto arvioi kohdennettujen rahoitusoperaatioiden vaikutusta rahapolitiikan mitoitukseen säännöllisin väliajoin. TLTRO III -operaatioissa on myönnetty lainaa erityisin ehdoin, joiden on määrä päättyä odotetusti ensi kesäkuussa. EKP:n neuvosto myös tarkistaa pankkien varannoille maksettavien kaksiportaisten korkojen mitoituksen, jotta negatiivinen talletuskorko ei häiritse pankkien roolia rahapolitiikan välittymisessä, kun ylimääräistä likviditeettiä on runsaasti.

***

EKP:n neuvosto on tarvittaessa valmis tarkistamaan kaikkia välineitään molempiin suuntiin sen varmistamiseksi, että inflaatio vakaantuu kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä.

EKP:n pääjohtaja kertoo näiden päätösten taustoista tänään kello 14.30 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.

EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle