Euroväärennöksiä vähän myös vuoden 2016 jälkipuoliskolla
- Vuoden 2016 jälkipuoliskolla poistettiin kierrosta 353 000 euroseteliväärennöstä.
- Väärennöksistä noin 80 % on 20 ja 50 euron seteleitä.
- Kaikkien eurosetelien aitous voidaan tarkastaa tunnustele–katso–kallistele-menetelmällä.
- Euroseteleihin luotetaan, ja niillä on turvallista maksaa.
Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti tänään, että vuoden 2016 jälkipuoliskolla poistettiin kierrosta noin 353 000 väärennettyä euroseteliä, mikä on hieman enemmän kuin vuoden alkupuoliskolla mutta 20,7 % vähemmän kuin vuoden 2015 jälkipuoliskolla. Liikkeessä olevien aitojen eurosetelien määrä kasvaa koko ajan (vuoden 2016 jälkipuoliskolla yli 19 miljardia seteliä), ja siihen verrattuna väärennösten määrä on edelleen hyvin pieni.
Alla olevassa taulukossa esitetään puolivuosittaiset tiedot väärennösten määrän kehityksestä.
Tarkastelujakso |
2/2013 | 1/2014 | 2/2014 | 1/2015 | 2/2015 | 1/2016 | 2/2016 |
Väärennösten määrä | 353 000 | 331 000 | 507 000 | 454 000 | 445 000 | 331 000 | 353 000 |
Jo ensimmäisen eurosetelisarjan käyttöönotosta lähtien eurojärjestelmä – eli EKP ja euroalueen 19 kansallista keskuspankkia – on kehottanut kaikkia olemaan valppaina seteleitä saadessaan. Aidot setelit on helppo tunnistaa käyttämällä EKP:n eurosivuilta ja eurojärjestelmän kansallisten keskuspankkien verkkosivuilta tuttuja yksinkertaisia testejä eli tunnustelemalla setelin painatusta, katsomalla seteliä valoa vasten ja kallistelemalla sitä.
Eurojärjestelmä tiedottaa eurosetelien turvatekijöistä monin tavoin, jotta väärät setelit osattaisiin erottaa aidoista ja jotta rahaa ammattimaisesti käsittelevät pystyisivät varmistamaan, että setelinkäsittelylaitteet tunnistavat väärennökset luotettavasti ja poistavat ne kierrosta.
Väärennökseksi epäiltyä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito. Jos seteli osoittautuu väärennökseksi, on syytä ottaa yhteyttä poliisiin tai (mikäli kansallinen käytäntö sen sallii) kansalliseen keskuspankkiin tai oman pankin konttoriin. Eurojärjestelmä tukee viranomaisia väärennösten torjunnassa.
Eurojärjestelmä kehittää jatkuvasti seteliteknologiaa, sillä eurosetelien turvallisuus on sen vastuulla. Toisen eurosetelisarjan käyttöönoton myötä setelit ovat aiempaa turvallisempia ja luottamus yhteiseen rahaan vahvistuu.
Oheisessa taulukossa esitetään eri seteliarvojen osuudet vuoden 2016 jälkipuoliskolla kierrosta poistetuista väärennöksistä.
Seteliarvo |
5 € | 10 € | 20 € | 50 € | 100 € | 200 € | 500 € |
Prosenttiosuus |
0,8 % | 3,7 % | 37,8 % | 42,5 % | 9,7 % | 0,6 % | 4,9 % |
Kehitys vuoden 2016 jälkipuoliskolla:
- Eniten väärennettiin edelleen 20 ja 50 euron seteleitä, mutta 20 euron setelien osuus kasvoi ja 50 euron setelien osuus pieneni. Näiden kahden seteliarvon yhteenlaskettu osuus kaikista väärennöksistä oli 80,3 %.
- Suurin osa (93,6 %) väärennöksistä havaittiin euroalueen maissa. Noin 5,4 % euroväärennöksistä havaittiin euroalueeseen kuulumattomissa EU:n jäsenvaltioissa ja loput 1 % muualla maailmassa.
Uusi 50 euron seteli otetaan käyttöön 4.4.2017. Setelissä on uudenlaisia turvatekijöitä. Eurojärjestelmä tukee laitevalmistajia ja ‑toimittajia setelinkäsittelylaitteiden ja aitouden tarkastuslaitteiden päivittämisessä uutta seteliä varten. Laitteiden käyttäjien ja omistajien tulisi valmistautua laitteiden päivittämiseen ottamalla yhteyttä laitevalmistajaan tai ‑toimittajaan hyvissä ajoin.
Tiedotusvälineiden kysymyksiin vastaa Eszter Miltényi-Torstensson puhelinnumerossa +49 69 1344 8034.
Euroopan keskuspankki
Viestinnän pääosasto
- Sonnemannstrasse 20
- 60314 Frankfurt am Main, Germany
- +49 69 1344 7455
- media@ecb.europa.eu.
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.
Yhteystiedot medialle