Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Rahapoliittisia päätöksiä

8.10.2008

Keskuspankit ovat olleet läheisessä yhteistyössä keskenään koko nykyisen rahoituskriisin ajan ja toimineet yhdessä ennennäkemättömällä tavalla, esimerkiksi jakamalla likviditeettiä yksissä tuumin rahoitusmarkkinoiden jännitteiden lievittämiseksi.

Inflaatiopaineet ovat monissa maissa alkaneet vaimeta, mihin on osasyynä energian ja muiden raaka-aineiden hintojen selvä lasku. Inflaatio-odotukset laskevat ja pysyvät ankkuroituina hintavakauden määritelmään. Rahoituskriisin viimeaikainen voimistuminen on kasvattanut talouskasvun hidastumisen riskiä ja siten pienentänyt hintavakautta uhkaavia inflaation kiihtymisen riskejä entisestään.

On siis perusteltua keventää rahapolitiikkaa eri puolilla maailmaa jonkin verran. Euroopan keskuspankki, Englannin pankki sekä Kanadan, Ruotsin, Sveitsin ja Yhdysvaltain keskuspankit ilmoittivat siksi tänään laskevansa ohjauskorkojaan. Japanin keskuspankki on antanut toimille täyden tukensa.

EKP:n neuvosto teki tänään teleneuvottelussa seuraavat rahapoliittiset päätökset:

  • Eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioiden korkotarjousten alaraja eli minimitarjouskorko lasketaan 50 peruspisteellä 3,75 prosenttiin alkaen operaatiosta, jonka maksut suoritetaan 15.10.2008.
  • Maksuvalmiusluoton korko lasketaan 50 peruspisteellä 4,75 prosenttiin välittömästi.
  • Talletuskorko lasketaan 50 peruspisteellä 2,75 prosenttiin välittömästi.

Euroalueella inflaation kiihtymisen riskit ovat viime aikoina yhä pienentyneet. On edelleenkin ehdottoman tärkeää välttää laaja-alaiset kerrannaisvaikutukset palkka- ja hintapäätöksiä tehtäessä. Pitämällä inflaatio-odotukset lujasti ankkuroituina tavoitteensa mukaiseen inflaatiovauhtiin ja varmistamalla hintavakauden keskipitkällä aikavälillä EKP:n neuvosto tukee kestävää kasvua ja työllisyyttä ja edistää osaltaan rahoitusjärjestelmän vakautta.

Muiden keskuspankkien toimista kerrotaan lähemmin niiden omilla verkkosivuilla:

Kanadan keskuspankki: www.bank-banque-canada.ca

Englannin pankki: www.bankofengland.co.uk

Yhdysvaltain keskuspankki: www.federalreserve.gov

Ruotsin keskuspankki: www.riksbank.com

Sveitsin keskuspankki: www.snb.ch

Japanin keskuspankki: www.boj.or.jp

EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle