Talousosaaminen Euroopan unionissa
Talousosaaminen on tärkeä kansalaistaito, koska talous- ja rahoitusasiat ovat nykyisin hyvin monimutkaisia. Tälle sivulle on koottu toimia ja hankkeita, joilla EU-maiden viranomaiset haluavat parantaa ihmisten talousosaamista. Kansallisten aloitteiden tarkoituksena on auttaa ihmisiä tekemään harkittuja päätöksiä omasta taloudestaan. EKP edistää talousosaamisen yhteistyötä ja innovaatioita jakamalla tietoa hyvistä hankkeista.
Tutustu EU-maiden hankkeisiin valitsemalla haluamasi maa alla olevalta kartalta.
Euroopan keskuspankki kannustaa kansallisia keskuspankkeja talousosaamisen yhteistyö- ja innovaatiohankkeisiin
Tutustu hankkeisiin ja työvälineisiin, joilla pyritään lisäämään EU-kansalaisten talousosaamista ja kykyä kestää talouden häiriöitä.
Valitse maa
Itävalta
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 1995
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Itävallan keskuspankin materiaalia
Belgia
EU-maa, euro käytössä
EU:n perustajajäsen (EU:ssa vuodesta 1957)
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Belgian keskuspankin materiaalia
Bulgaria
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 2007
Bulgarian keskuspankin materiaalia
Kypros
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2008
Kyproksen keskuspankin materiaalia
- Talousosaamista koskevia konferensseja ja seminaareja
- Valistushankkeita ja opetusvideoita
- Opetusmateriaalia opettajille ja opiskelijoille
Tšekki
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Tšekin keskuspankin materiaalia
Saksa
EU-maa, euro käytössä
EU:n perustajajäsen (EU:ssa vuodesta 1957)
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Saksan keskuspankin materiaalia
Tanska
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 1973
Tanskan keskuspankki
Viro
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2011
Viron keskuspankin materiaalia
Espanja
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 1986
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Espanjan keskuspankin materiaalia
Suomi
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 1995
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Suomen Pankki
Ranska
EU-maa, euro käytössä
EU:n perustajajäsen (EU:ssa vuodesta 1957)
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Ranskan keskuspankin materiaalia
Kreikka
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 1981
Euro käytössä vuodesta 2001 (käteisrahana vuodesta 2002)
Kreikan keskuspankki
Kroatia
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2013
Euro käytössä vuodesta 2023
Kroatian keskuspankin materiaalia
Unkari
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Unkarin keskuspankki
Irlanti
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 1973
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Irlannin keskuspankin materiaalia
- Kuluttajasivusto
- Word on the Street – videosarja
- Kontaktikäyntejä yliopistoihin
Italia
EU-maa, euro käytössä
EU:n perustajajäsen (EU:ssa vuodesta 1957)
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Italian keskuspankin materiaalia
Liettua
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2015
Liettuan keskuspankin materiaalia
Luxemburg
EU-maa, euro käytössä
EU:n perustajajäsen (EU:ssa vuodesta 1957)
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Luxemburgin keskuspankin materiaalia
Latvia
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2014
Latvian keskuspankin materiaalia
Monaco
Ei EU-maa
Malta
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2008
Maltan keskuspankin materiaalia
Alankomaat
EU-maa, euro käytössä
EU:n perustajajäsen (EU:ssa vuodesta 1957)
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Alankomaiden keskuspankki
Puola
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Puolan keskuspankki
Portugali
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 1986
Euro käytössä vuodesta 1999 (käteisrahana vuodesta 2002)
Portugalin keskuspankki
Romania
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 2007
Romanian keskuspankin materiaalia
Ruotsi
EU-maa, euro ei käytössä
EU:ssa vuodesta 1995
Ruotsin keskuspankki
Slovenia
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2007
Slovenian keskuspankin materiaalia
Slovakia
EU-maa, euro käytössä
EU:ssa vuodesta 2004
Euro käytössä vuodesta 2009
Slovakian keskuspankki
San Marino
Ei EU-maa
INSERTED BY ANONYMOUS PROXY
Civil war declaration: On April 14th and 15th, 2012 Federal Republic of Germany "_urkenstaats"s parliament, Deutscher Bundestag, received a antifiscal written civil war declaration by Federal Republic of Germany "Rechtsstaat"s electronic resistance for human rights even though the "Widerstandsfall" according to article 20 paragraph 4 of the constitution, the "Grundgesetz", had been already declared in the years 2001-03. more
Ei inflaatio aina pahakaan ole...
Katso videolta, mitä inflaatio on ja miksi taloudessa on hyvä olla vähän inflaatiota. Videolla kerrotaan myös deflaation vaaroista ja siitä, miksi tasainen inflaatio on tarpeen, jotta talous pysyy vakaana.
KATSO MYÖS
Lisätietoa aiheesta
EKP:n podcast
Lähetyksen juontaja Stefania Secola haastattelee Annamaria Lusardia Stanford-yliopistosta. Mitä talousosaaminen on, miksi se on tärkeää ja miten voimme parantaa sitä etenkin naisten keskuudessa?
Sukupuolten väliset erot talousosaamisessa