Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

EKP:n neuvoston päätökset (muut kuin korkopäätökset)

Toukokuu 2020

22.5.2020

Viestintä

Saksan perustuslakituomioistuimen päätöstä koskeva tiedote 5.5.2020

EKP totesi 5.5.2020 julkaisemassaan lehdistötiedotteessa EKP:n neuvoston tutustuneen aiemmin päivällä annettuun julkisen sektorin velkapaperien osto-ohjelmaa (PSPP) koskevaan Saksan perustuslakituomioistuimen päätökseen, josta se oli saanut alustuksen Saksan keskuspankin pääjohtajalta sekä EKP:n lakiosastolta. EKP:n neuvosto on valmis tekemään kaikkensa mandaattinsa rajoissa ylläpitääkseen hintavakautta lakisääteisen tehtävänsä mukaisesti.

Markkinaoperaatiot

Suuntaviivat eurojärjestelmän rahoitusoperaatioihin sekä vakuuskelpoisuuteen liittyvistä väliaikaisista lisätoimenpiteistä annettujen suuntaviivojen EKP/2014/31 muuttamisesta

EKP:n neuvosto antoi 7.5.2020 suuntaviivat EKP/2020/29, joilla muutetaan eurojärjestelmän rahoitusoperaatioihin sekä vakuuskelpoisuuteen liittyvistä väliaikaisista lisätoimenpiteistä annettuja suuntaviivoja EKP/2014/31. Muutossuuntaviivoihin on sisällytetty EKP:n neuvoston 22.4.2020 tekemät päätökset vakuusvaatimusten helpottamisesta koronaviruspandemian yhteydessä. Suuntaviivat on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Kaksien ei-säänneltyjen markkinoiden hyväksyminen

EKP:n neuvosto päätti 14.5.2020 lisätä Espanjan MARF-markkinat ja Liettuan First North ‑markkinat luetteloon eurojärjestelmän rahapoliittisissa operaatioissa hyväksyttävistä vakuuskelpoisten omaisuuserien sääntelemättömistä markkinoista, kun molempien oli todettu täyttävän yleisasiakirjassa määritellyt vaatimukset. EKP:n verkkosivuilla on täydellinen luettelo hyväksyttävistä ei-säännellyistä markkinoista.

Lainasaamisten tilapäisen vakuuskelpoisuuden jatkaminen koronaviruspandemian yhteydessä

EKP:n neuvosto hyväksyi 15.5.2020 muutoksia lainasaamisten tilapäiseen vakuuskelpoisuutta koskeviin järjestelyihin kuudessa kansallisessa keskuspankissa. Kansallisten keskuspankkien pyytämien muutosten myötä hyväksyttiin yksi uusi järjestely, useissa maissa koronaviruspandemian vuoksi luotujen takausjärjestelyjen piirissä olevat lainasaamiset ja erityiset riskienvalvontajärjestelyt, joilla otetaan huomioon poikkeamat takauksia koskevista yleisasiakirjan vaatimuksista, sekä lisämuutoksia, joilla laajennetaan hyväksyttävien saamisten joukkoa ja joidenkin kansallisten keskuspankkien omien luottokelpoisuuden arviointijärjestelmien käyttöä. Eurojärjestelmän kansalliset keskuspankit ovat vuodesta 2011 lähtien saaneet hyväksyä tilapäisesti vakuudeksi tiettyjä lainasaamisia, jotka eivät ole yleisasiakirjassa asetettujen vakuuskelpoisuussääntöjen ja/tai luottokelpoisuusvaatimusten mukaisia. EKP:n neuvoston 7.4.2020 hyväksymään toimenpidepakettiin, jolla tähdätään vakuusvaatimusten helpottamiseen, sisältyy mahdollisuus laajentaa tällaisia järjestelyjä. Lainasaamisten tilapäinen vakuuskelpoisuus edellyttää kuitenkin EKP:n neuvoston hyväksyntää. Yksityiskohtaisempaa tietoa lainasaamisten vakuuskelpoisuudesta on EKP:n verkkosivuilla.

Rahoitusjärjestelmän vakaus ja valvonta

Rahoitusjärjestelmän vakautta käsittelevä selonteko – toukokuu 2020

EKP:n neuvosto hyväksyi 20.5.2020 julkaistavaksi toukokuun 2020 selonteon rahoitusjärjestelmän vakaudesta (”Financial Stability Review – May 2020”). Tässä numerossa arvioidaan rahoitusjärjestelmän toimintaa koronaviruspandemian kuluessa ja pohditaan mahdollisten taloudellisten jälkivaikutusten merkitystä rahoitusvakauden kannalta. Tarkastelun pohjaksi otetaan ennen pandemiaa havaitut haavoittuvuustekijät, joita liittyy muun muassa rahoitusmarkkinoiden toimintaan, velkakestävyyteen, pankkien kannattavuuteen ja pankkialan ulkopuolisiin rahoitussektorin toimijoihin. Selonteossa kiinnitetään päätöksentekijöiden, rahoitusalan ja suuren yleisön huomio järjestelmäriskeihin, jotka on otettava huomioon linjanvedoissa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Selonteko sisältää kaksi erikoisartikkelia. Ensimmäisessä perehdytään asuinkiinteistöihin liittyvien luotonantokriteerien kehitykseen ja niiden merkitykseen rahoitusvakauden kannalta, ja toisessa tutustutaan johdannaisista johtuviin sijoitusrahastojen likviditeettiriskeihin. Selonteko julkaistaan EKP:n verkkosivuilla 26.5.2020.

Markkinainfrastruktuuri ja maksut

Järjestelmäriskin kannalta merkittävä maksujärjestelmä

EKP:n neuvosto antoi 4.5.2020 päätöksen EKP/2020/26 MasterCard Clearing Management Systemin määrittämisestä systeemisesti merkittäväksi maksujärjestelmäksi systeemisesti merkittäviä maksujärjestelmiä koskevista yleisvalvontavaatimuksista annetun asetuksen (EU) N:o 795/2014 nojalla. Päätöksen taustalla olevan selvityksen mukaan toimija täyttää joukon objektiivisia kriteerejä, jotka päätöksessä luetellaan. Päätös on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

TARGET-järjestelmän vuosikertomus vuodelta 2019

EKP:n neuvosto tutustui 14.5.2020 TARGET-järjestelmän vuoden 2019 vuosikertomukseen, joka julkaistiin myöhemmin EKP:n verkkosivuilla. Vuosikertomuksessa annetaan tietoa maksuliikenteestä TARGET2-järjestelmässä sekä kuvataan järjestelmän toimintaa ja kehitystä vuonna 2019. Seitsemässä kehikossa annetaan lisäksi yksityiskohtaista tietoa vuoden 2019 keskeisistä teemoista, kuten maksuliikenteen kehityksestä TARGET2-järjestelmässä, TARGET2-järjestelmän toimintaa koskevasta kyselystä, likviditeetinjaosta TARGET2-järjestelmässä, kriisinratkaisutoimien kohteena olevien osallistujien kohtelusta, päätelaitteiden suojauksesta ja maksupetosten tunnistamisesta. Lisäksi esitetään TARGET2- ja TARGET2-Securities (T2S) -järjestelmien yhdistämishankkeen etenemistä ja tulevan reaaliaikaisen bruttomaksujärjestelmän palveluja koskeva tilannepäivitys.

Lainsäädäntö

EKP:n lausunto ehdotuksesta asetukseksi eurooppalaisen hätätilasta aiheutuvien työttömyysriskien lieventämisen tilapäisen tukivälineen (SURE) perustamisesta covid-19-epidemian seurauksena

EKP:n neuvosto antoi 8.5.2020 omasta aloitteestaan lausunnon CON/2020/14.

EKP:n lausunto Latvian kansallista turvallisuutta, poikkeustilaa ja liikekannallepanoa koskevien lakien muuttamisesta

EKP:n neuvosto antoi 11.5.2020 Latvian valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2020/15.

EKP:n lausunto unionin vakavaraisuuskehykseen covid-19-pandemian vuoksi tehtävistä muutoksista

EKP:n neuvosto antoi 20.5.2020 Euroopan unionin neuvoston pyynnöstä lausunnon CON/2020/16.

Hallinto ja valvonta

EKP:n neuvoston ja yleisneuvoston kokousaikataulut vuodelle 2021

EKP:n neuvosto hyväksyi 29.4.2020 kokousaikataulunsa vuodelle 2021. Myös yleisneuvosto hyväksyi vuoden 2021 kokousaikataulunsa. Aikataulut on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Markkinainfrastruktuurilautakunnan jäsenten nimittäminen

EKP:n neuvosto nimitti 4.5.2020 markkinainfrastruktuurilautakunnan jäseniksi Italian keskuspankin maksujärjestelmäosaston johtajan Giandomenico Scarpellin eurojärjestelmän keskuspankin edustajana ja Ruotsin keskuspankin maksuliikeosaston johtajan Christina Wejshammarin euroalueen ulkopuolisen keskuspankin edustajana. Molempien toimikaudet alkavat välittömästi ja päättyvät 31.5.2022 eli samaan aikaan kuin lautakunnan muiden jäsenten, jotka nimitettiin kolmeksi vuodeksi 1.6.2019.

Eurojärjestelmän yhteishankintoja koskeva säännöstö

EKP:n neuvosto tutustui 4.5.2020 Eurojärjestelmän hankintatoimiston vuoden 2019 vuosikertomukseen ja hyväksyi päivitetyn hankintasuunnitelman vuodelle 2020. Samana päivänä EKP:n neuvosto antoi päätöksen EKP/2020/27, jolla muutetaan eurojärjestelmän yhteishankintoja koskevista järjestelyistä tehtyä päätöstä EKP/2008/17. Siinä otetaan huomioon tavaroiden ja palvelujen yhteishankinnoista saatu myönteinen kokemus sekä hankintatoimiston pysyvä luonne, jonka EKP:n neuvosto vahvisti 26.4.2019 tekemällään päätöksellä. Muutospäätöksellä laajennetaan osallistumismahdollisuuksia ja muutetaan toimintaa joustavammaksi. Päätös on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Kansainvälinen ja eurooppalainen yhteistyö

Euron kansainvälisen aseman tarkastelu

EKP:n neuvosto tutustui 14.5.2020 yhdeksänteentoista euron kansainvälistä asemaa koskevaan vuosikatsaukseen ja hyväksyi sen julkaisemisen. Vuonna 2016 päätettiin, että täydellisiä katsauksia julkaistaan kahden vuoden välein. Tämänvuotinen katsaus on välikatsaus, jossa ei ole erityisaiheisiin pureutuvia artikkeleita. Mukana on tänä vuonna kuitenkin analyyttinen kehikko, jossa käsitellään euron asemaa vihreiden joukkolainojen maailmanmarkkinoilla. Katsauksessa tarkastellaan lyhyesti, miten euron käyttö euroalueen ulkopuolella on kehittynyt. Siinä esitetään myös päivitettyjä tilastoja suuren yleisön kannalta kiintoisista euron kansainvälistä asemaa kuvaavista indikaattoreista. Katsaus on tarkoitus julkaista EKP:n verkkosivuilla 15.6.2020.

Pankkivalvonta

Luottolaitosten varainhankintasuunnitelmien yhdenmukaisista määritelmistä ja raportointilomakkeista annettujen Euroopan pankkiviranomaisen ohjeiden noudattaminen

EKP:n neuvosto jätti 30.4.2020 vastustamatta valvontaelimen ehdotusta ilmoittaa Euroopan pankkiviranomaiselle (EPV), että EKP aikoo noudattaa merkittävien laitosten suoran valvonnan yhteydessä EPV:n ohjeita EBA/GL/2019/05 (Ohjeet luottolaitosten varainhankintasuunnitelmien yhdenmukaisista määritelmistä ja raportointilomakkeista suosituksen EJRK/2012/02 suosituksen A kohdan 4 mukaisesti) 31.12.2020 alkaen eli siitä päivästä, kun ne tulevat voimaan. Ohjeissa parannetaan raportoitavien tietojen yksityiskohtaisuutta ja siten tietojen vertailukelpoisuutta, joten pankkien varainhankintasuunnitelmia pystytään arvioimaan tarkemmin.

Vuoden 2020 valvojan arviointiprosessi

EKP:n neuvosto jätti 12.5.2020 vastustamatta valvontaelimen ehdotusta hyväksyä muutettu aikataulu ja lähestymistapa vuoden 2020 valvojan arviointiprosessia varten, jotta koronaviruspandemian vaikutus käytettävissä oleviin henkilöstö- ja muihin resursseihin voidaan ottaa huomioon. Vuoden 2020 arviointiprosessi toteutetaan käytännönläheisesti, eli siinä keskitytään selvittämään pankkien kykyä selviytyä koronaviruskriisiin liittyvistä haasteista. Muutoksista on ilmoitettu EKP:n suorassa valvonnassa oleville merkittäville luottolaitoksille.

ICT- ja turvallisuusriskien hallintaa koskevien EPV:n ohjeiden noudattaminen

EKP:n neuvosto jätti 13.5.2020 vastustamatta valvontaelimen ehdotusta ilmoittaa EPV:lle, että EKP aikoo noudattaa merkittävien laitosten suoran valvonnan yhteydessä EPV:n ohjeita ICT- ja turvallisuusriskien hallinnasta (EBA/GL/2019/04) 30.6.2020 alkaen. Ohjeiden avulla tasapuolistetaan rahoituslaitosten toimintaedellytyksiä ja noudatetaan Euroopan komission pyyntöä laatia EU:n rahoitusalaa varten ohjeistusta tieto- ja viestintäteknologian riskien hallinta- ja vähentämisvaatimuksista.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle