Eurojärjestelmän konsolidoitu tase 6.3.2009
Muut kuin rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät erät
Perjantaina 6.3.2009 päättyneellä viikolla kullan ja kultasaamisten (vastaavien erä 1) määrä pieneni 37 miljoonalla eurolla erään eurojärjestelmän keskuspankin myytyä kultaa (myynti oli sopusoinnussa 27.9.2004 voimaan tulleen keskuspankkien kultasopimuksen kanssa) ja erään toisen eurojärjestelmän keskuspankin ostettua kultaa.
Eurojärjestelmän nettovaluuttapositio (vastaavien erät 2 ja 3 vähennettynä vastattavien erillä 7, 8 ja 9) kasvoi 2,2 miljardilla eurolla 277,5 miljardiin euroon asiakasmaksujen ja arvopaperikauppojen sekä Yhdysvaltain dollarin määräisten likviditeettiä lisäävien operaatioiden vaikutuksesta. Torstaina 5.3.2009 erääntyi 75,1 miljardin Yhdysvaltain dollarin likviditeettiä lisäävä käänteisoperaatio, ja samalla suoritettiin uusi, 76,5 miljardin dollarin operaatio. Uuden operaation maturiteetti on 7 päivää. Eurojärjestelmän toteuttama Yhdysvaltain dollarin määräinen operaatio liittyi tilapäiseen valuutanvaihtojärjestelyyn (swapjärjestelyyn) Euroopan keskuspankin (EKP) ja Yhdysvaltain keskuspankin kesken. Keskiviikkona 4.3.2009 erääntyi 35,4 miljardin Sveitsin frangin EUR/CHF-valuuttaswap-operaatio ja suoritettiin uusi, 35,1 miljardin frangin operaatio, jonka maturiteetti on 7 päivää. Eurojärjestelmän toteuttama operaatio liittyi tilapäiseen valuutanvaihtojärjestelyyn (swapjärjestelyyn) EKP:n ja Sveitsin keskuspankin kesken, eikä sillä ollut vaikutusta eurojärjestelmän nettovaluuttapositioon.
Eurojärjestelmän hallussa olevien jälkimarkkinakelpoisten euroalueella liikkeeseen laskettujen euromääräisten arvopaperien (vastaavien erä 7) määrä suureni 0,9 miljardilla eurolla 286,2 miljardiin euroon. Liikkeessä olevien setelien (vastattavien erä 1) määrä kasvoi 3,9 miljardilla eurolla 746 miljardiin euroon. Velat julkisyhteisöille (vastattavien erä 5.1) vähenivät 6,7 miljardilla eurolla 122,2 miljardiin euroon.
Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät erät
Eurojärjestelmän nettoluotonanto luottolaitoksille (vastaavien erä 5 vähennettynä vastattavien erillä 2.2, 2.3, 2.4, 2.5 ja 4) pieneni 24,6 miljardilla eurolla 560,7 miljardiin euroon. Vastaavien erä 5 ( Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät euromääräiset luotot euroalueen luottolaitoksille) pieneni lisäksi uudelleenluokituksen vuoksi. Eurojärjestelmän saamiset viideltä vuonna 2008 maksukyvyttömäksi joutuneelta vastapuolelta (nimellisarvoltaan yhteensä 10,2 miljardia euroa) siirrettiin erään Muut saamiset (vastaavien erä 9). Lisätietoa saa EKP:n verkkosivuilla 5.3.2009 julkaistusta englanninkielisestä lehdistötiedotteesta. Keskiviikkona 4.3.2009 erääntyi 237,8 miljardin euron perusrahoitusoperaatio, ja samalla suoritettiin uuden, 244,1 miljardin euron perusrahoitusoperaation maksut.
Maksuvalmiusluoton (vastaavien erä 5.5) käyttö oli 0,5 miljardia euroa (edellisellä viikolla 0,7 miljardia euroa) ja talletusmahdollisuuden (vastattavien erä 2.2) käyttö 135,6 miljardia euroa (edellisellä viikolla 104,9 miljardia euroa).
Euroalueen luottolaitosten sekkitilit
Kaikkien transaktioiden vaikutuksesta euroalueen luottolaitosten talletusten määrä eurojärjestelmän sekkitileillä (vastattavien erä 2.1) väheni 12,2 miljardilla eurolla 179,4 miljardiin euroon.
Vastaavaa (miljoonina euroina) | Tase | Liike- ja tilitapahtumista johtuva muutos edelliseen viikkoon verrattuna | ||
---|---|---|---|---|
Pyöristyksistä johtuen yhteenlaskut eivät välttämättä täsmää. | ||||
1 | Kulta ja kultasaamiset | 217 743 | −37 | |
2 | Valuuttamääräiset saamiset euroalueen ulkopuolelta | 156 800 | 1 116 | |
2.1 | Saamiset IMF:ltä | 13 119 | 0 | |
2.2 | Pankkitalletukset, arvopaperisijoitukset ja muut valuuttamääräiset saamiset | 143 681 | 1 116 | |
3 | Valuuttamääräiset saamiset euroalueelta | 135 981 | 1 327 | |
4 | Euromääräiset saamiset euroalueen ulkopuolelta | 21 000 | −591 | |
4.1 | Pankkitalletukset, arvopaperisijoitukset ja lainat | 21 000 | −591 | |
4.2 | ERM II:n luottojärjestelyihin perustuvat saamiset | 0 | 0 | |
5 | Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät euromääräiset luotot euroalueen luottolaitoksille | 696 826 | −4 051 | |
5.1 | Perusrahoitusoperaatiot | 244 147 | 5 724 | |
5.2 | Pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot | 452 198 | −9 597 | |
5.3 | Käänteiset hienosäätöoperaatiot | 0 | 0 | |
5.4 | Käänteiset rakenteelliset operaatiot | 0 | 0 | |
5.5 | Maksuvalmiusluotot | 478 | −174 | |
5.6 | Vakuuksien muutospyyntöihin liittyvät luotot | 3 | −4 | |
6 | Muut euromääräiset saamiset euroalueen luottolaitoksilta | 29 134 | 1 637 | |
7 | Euromääräiset arvopaperit euroalueelta | 286 182 | 927 | |
8 | Euromääräiset saamiset julkisyhteisöiltä | 37 425 | 0 | |
9 | Muut saamiset | 259 729 | 20 223 | |
Vastaavaa yhteensä | 1 840 819 | 20 550 |
Vastattavaa (miljoonina euroina) | Tase | Liike- ja tilitapahtumista johtuva muutos edelliseen viikkoon verrattuna | ||
---|---|---|---|---|
Pyöristyksistä johtuen yhteenlaskut eivät välttämättä täsmää. | ||||
1 | Liikkeessä olevat setelit | 746 035 | 3 901 | |
2 | Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät euromääräiset velat euroalueen luottolaitoksille | 315 618 | 18 450 | |
2.1 | Sekkitilit (ml. vähimmäisvarantotalletukset) | 179 448 | −12 249 | |
2.2 | Talletusmahdollisuus | 135 612 | 30 701 | |
2.3 | Määräaikaistalletukset | 0 | 0 | |
2.4 | Käänteiset hienosäätöoperaatiot | 0 | 0 | |
2.5 | Vakuuksien muutospyyntöihin liittyvät talletukset | 558 | −3 | |
3 | Muut euromääräiset velat euroalueen luottolaitoksille | 300 | 24 | |
4 | Liikkeeseen lasketut sijoitustodistukset | 0 | 0 | |
5 | Euromääräiset velat muille euroalueella oleville | 130 426 | −6 479 | |
5.1 | Julkisyhteisöt | 122 236 | −6 675 | |
5.2 | Muut | 8 190 | 196 | |
6 | Euromääräiset velat euroalueen ulkopuolelle | 204 741 | 2 180 | |
7 | Valuuttamääräiset velat euroalueelle | −249 | 30 | |
8 | Valuuttamääräiset velat euroalueen ulkopuolelle | 10 057 | 246 | |
8.1 | Talletukset ja muut velat | 10 057 | 246 | |
8.2 | ERM II:n luottojärjestelyihin perustuvat velat | 0 | 0 | |
9 | Myönnettyjen erityisnosto-oikeuksien vastaerä | 5 446 | 0 | |
10 | Muut velat | 180 115 | 2 194 | |
11 | Arvonmuutostilit | 176 589 | 0 | |
12 | Pääoma ja rahastot | 71 742 | 4 | |
Vastattavaa yhteensä | 1 840 819 | 20 550 |
Euroopan keskuspankki
Viestinnän pääosasto
- Sonnemannstrasse 20
- 60314 Frankfurt am Main, Germany
- +49 69 1344 7455
- media@ecb.europa.eu.
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.
Yhteystiedot medialle