Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

Euroopan keskuspankin tilinpäätös vuodelta 2011

8.3.2012

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto hyväksyi tänään EKP:n tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2011.

Vuonna 2011 EKP:n jakamaton voitto oli 1 894 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 voittoa kertyi 1 334 miljoonaa euroa. EKP:n neuvosto päätti siirtää riskivaraukseen 1 166 miljoonaa euroa 31.12.2011, mikä – Viron keskuspankin maksettua EKPJ:n perussäännön artiklan 48.2 mukaisesti osuutenaan 13 miljoonaa euroa – kasvatti riskivarauksen nykyiseen enimmäissuuruuteensa eli 6 363 miljoonaan euroon. Riskivarauksella varaudutaan valuuttakurssi-, korko- ja luottoriskeihin sekä kullan hintariskiin, joita seurataan jatkuvasti. Varauksen suuruus ja tarve tarkistetaan vuosittain.

EKP:n nettovoitoksi vuodelta 2011 jäi 728 miljoonaa euroa (171 miljoonaa euroa vuonna 2010). EKP:n neuvoston päätöksellä osa EKP:n osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä kertyneestä tulosta eli 652 miljoonaa euroa jaettiin euroalueen kansallisille keskuspankeille 3.1.2012. EKP:n neuvosto päätti tämänpäiväisessä kokouksessaan, että jäljellä oleva nettovoitto eli 76 miljoonaa euroa jaetaan euroalueen kansallisten keskuspankkien kesken 12.3.2012.

EKP:n säännölliset tuotot koostuvat pääasiassa sijoitustuotoista, joita pankki saa valuuttavarannoista ja omien varojen sijoituksista, sekä korkotulosta, jota kertyy EKP:n 8 prosentin osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä sekä katettujen joukkolainojen osto-ohjelmissa (joista ensimmäinen alkoi heinäkuussa 2009 ja päättyi kesäkuussa 2010 ja toinen alkoi marraskuussa 2011) ja velkapaperiohjelmassa (joka alkoi toukokuussa 2010) rahapoliittisista syistä ostetuille arvopapereille.

Vuonna 2011 korkokate oli 1 999 miljoonaa euroa (1 422 miljoonaa euroa vuonna 2010). Siihen sisältyi 856 miljoonaa euroa korkotuloja EKP:n osuudelle liikkeessä olevista seteleistä (654 miljoonaa euroa vuonna 2010) sekä 166 miljoonaa euroa katettujen joukkolainojen osto-ohjelmissa ostettujen arvopaperien tuottoja (140 miljoonaa euroa vuonna 2010) ja 1 003 miljoonaa euroa velkapaperiohjelmassa ostettujen arvopaperien tuottoja (438 miljoonaa euroa vuonna 2010). EKP maksoi 434 miljoonaa euroa korkoa kansallisten keskuspankkien saamisille, jotka perustuvat niiden EKP:lle siirtämiin valuuttavarantoihin (346 miljoonaa euroa vuonna 2010), ja korkotuotot valuuttavarannosta olivat 290 miljoonaa euroa (366 miljoonaa euroa vuonna 2010).

Rahoitustoiminnan realisoituneet voitot olivat 472 miljoonaa euroa (474 miljoonaa euroa vuonna 2010). EKP sai edellisvuotta enemmän nettomääräisiä valuuttakurssivoittoja valuuttojen myynnistä, mutta realisoidut nettovoitot arvopaperimyynnistä pienenivät.

Pääasiassa muiden kuin rahapoliittisista syistä hallussa pidettyjen jälkimarkkinakelpoisten arvopaperien hintojen muutoksesta aiheutuneista realisoitumattomista tappioista kirjattiin 157 miljoonan euron arvonalennukset vuonna 2011 (195 miljoonaa euroa vuonna 2010).

EKP:n henkilöstökulut sekä toimitilojen vuokrista, asiantuntijoiden palkkioista ynnä muista hyödykkeiden ja palvelujen ostoista aiheutuneet hallinnolliset kulut (mukaan luettuna käyttöomaisuudesta tehdyt 11 miljoonan euron poistot) olivat 442 miljoonaa euroa (415 miljoonaa euroa vuonna 2010). Erään ei kirjattu aktivoituja EKP:n uusien toimitilojen rakentamiseen liittyviä kuluja.

Tilinpäätös ja johdon raportti vuodelta 2011 julkaistaan EKP:n vuosikertomuksessa 25.4.2012.

Lisätietoja

  1. EKP:n kirjanpitoperiaatteet: EKP:n neuvosto on hyväksynyt eurojärjestelmän (mukaan luettuna EKP) yhteiset kirjanpitoperiaatteet Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön (jäljempänä EKPJ:n perussääntö) artiklan 26.4 mukaisesti, ja ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. [1] Kirjanpitoperiaatteet perustuvat yleisesti ottaen kansainvälisesti hyväksyttyyn kirjanpitokäytäntöön, mutta niitä laadittaessa on otettu huomioon eurojärjestelmän keskuspankkien erityisluonne. Jälkimarkkinakelpoiset arvopaperit (paitsi eräpäivään saakka hallussa pidettävät arvopaperit), kulta ja kaikki muut valuuttamääräiset tase-erät ja taseen ulkopuoliset erät arvostetaan markkinahintaan. Kaikki eräpäivään saakka hallussa pidettävät jälkimarkkinakelpoiset arvopaperit arvostetaan hankintahintaan vähennettynä mahdollisella arvon alentumisella. Kirjanpitoperiaatteissa painotetaan erityisesti varovaisuuden periaatetta, sillä useimmilla eurojärjestelmän keskuspankeilla on suuria valuuttamääräisiä saamisia, mihin liittyy riskejä. Varovaisuusperiaatetta noudatetaan etenkin siten, että realisoitumattomia voittoja ja tappioita ei kirjata tuloslaskelmaan samalla tavalla, ja siten, että tiettyyn saamiseen liittyviä realisoitumattomia tappioita ei voi kattaa toiseen saamiseen liittyvillä realisoitumattomilla voitoilla. Realisoitumattomat voitot kirjataan suoraan arvonmuutostilille, mutta realisoitumattomia tappioita käsitellään kuluina siltä osin kuin ne ylittävät vastaavien arvonmuutostilien saldon vuoden lopussa. Kaikkien euroalueen kansallisten keskuspankkien on noudatettava näitä kirjanpitoperiaatteita, kun ne ilmoittavat EKP:lle eurojärjestelmän konsolidoidun viikkotaseen laatimiseksi tarvittavat tasetiedot toiminnastaan osana eurojärjestelmää. Ne noudattavat myös omien tilinpäätöksiensä laatimisessa vapaaehtoisesti jokseenkin samoja kirjanpitoperiaatteita kuin EKP.
  2. EKP:lle siirrettyjen valuuttavarantojen korollisuus: Liittyessään eurojärjestelmän jäseniksi kansalliset keskuspankit siirtävät valuuttavarantoja EKP:lle. Kullekin kansalliselle keskuspankille syntyy tuolloin sen siirtämän varannon määrää vastaava korollinen saaminen EKP:ltä. EKP:n neuvosto on päättänyt, että nämä saamiset ovat euromääräisiä ja että niille maksetaan viimeisimpään käytettävissä olevaan eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioiden marginaalikorkoon perustuvaa päivittäistä korkoa, lukuun ottamatta kultaa, jolle ei makseta korkoa.
  3. EKP:n osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä sekä velkapaperiohjelmassa ostetuista arvopapereista kertyneen tulon jakaminen: EKP:n neuvosto on päättänyt, että tulo kirjataan euroalueen kansallisille keskuspankeille sinä tilikautena, jona se on kertynyt. Liikkeeseen lasketuista euroseteleistä saatu tulo jaetaan seuraavan vuoden toisena työpäivänä ja velkapaperiohjelmassa ostetuista arvopapereista saatu tulo seuraavan vuoden tammikuun viimeisenä työpäivänä. [2] Molemmat jaetaan kokonaisuudessaan, ellei EKP:n neuvosto perustellun arvion pohjalta odota EKP:n nettovoiton vuodelta olevan pienempi kuin sen liikkeeseen lasketuista euroseteleistä ja velkapaperiohjelmassa ostetuista arvopapereista saama tulo ja ellei EKP:n neuvosto ennen tilikauden loppua päätä siirtää tuloa kokonaan tai osittain varaukseen valuuttakurssi-, korko- ja luottoriskin sekä kullan hintariskin varalta.
  4. Voitonjako / tappioiden kattaminen: EKPJ:n perussäännön artiklan 33 mukaan enintään 20 % nettovoitosta voidaan kunakin vuonna siirtää yleisrahastoon. Yleisrahasto ei saa olla suurempi kuin EKP:n pääoma. Jäljelle jäävä nettovoitto jaetaan euroalueen kansallisten keskuspankkien kesken suhteessa niiden maksamiin osuuksiin. Jos EKP:n tulos on tappiollinen, tappio katetaan EKP:n yleisrahastosta ja tarvittaessa EKP:n neuvoston päätöksellä EKPJ:n perussäännön artiklan 32.5 mukaisesti kyseisen tilikauden rahoitustulosta suhteessa euroalueen kansallisille keskuspankeille kohdennettuun määrään ja enintään tähän määrään asti.
  1. [1]EKP:n kirjanpitoperiaatteet määriteltiin yksityiskohtaisesti 10.11.2006 tehdyssä päätöksessä EKP/2006/17 (EUVL L 348, 11.12.2006, s. 38), sellaisena kuin se oli muutettuna. Päätös on kumottu ja korvattu 11.11.2010 tehdyllä ja 31.12.2010 voimaan tulleella päätöksellä EKP/2010/21 (EUVL L 35, 9.2.2011, s. 1).

  2. [2]Päätös EKP/2010/24, annettu 25 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan keskuspankin liikkeeseen lasketuista euroseteleistä sekä arvopaperimarkkinoita koskevan ohjelman mukaisesti ostetuista arvopapereista saaman tulon väliaikaisesta jakamisesta (uudelleenlaadittu) (EUVL L 6, 11.1.2011, s. 35).

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle