Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Suhteet kansainvälisiin organisaatioihin

EKP on mukana eurojärjestelmälle ja yhteiselle valvontamekanismille uskottuihin tehtäviin liittyvässä kansainvälisessä taloudellisessa yhteistyössä. Yhteistyöhön kuuluu

  • yhteisen kannan muodostaminen ja edustaminen EKP:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla
  • tietojen ja näkemysten vaihto ja taloudellisen kehityksen arviointi muiden päätöksentekijöiden kanssa kansainvälisissä organisaatioissa ja monen- tai kahdenvälisillä foorumeilla
  • yhteydenpito euroalueen taloutta ja rahapolitiikkaa tarkkaileviin kansainvälisiin organisaatioihin kuten Kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF) ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestöön (OECD)
  • osallistuminen rahoitusmarkkinoiden vakautta ja tehokkuutta sekä päätöksenteon avoimuutta lisäävien sääntöjen ja parhaiden käytäntöjen kehittämiseen.

Kansainvälinen yhteistyö on vapaaehtoista eikä sido EKP:tä, joten se ei rajoita EKP:n riippumattomuutta tai tehtäviä euroalueella. Poikkeuksellisissa olosuhteissa EKP voi koordinoida toimiaan euroalueen ulkopuolisten maiden keskuspankkien kanssa. Näin tehtiin esimerkiksi maailmanlaajuisen finanssikriisin aikana.

Kansainvälinen valuuttarahasto

EKP on pysyvä tarkkailija Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF). Se osallistuu IMF:n johtokunnan kokouksiin, kun niissä käsitellään tiettyjä EKP:n tehtäviin liittyviä aiheita.

IMF
G20-ryhmä

EKP osallistuu G20-maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien sekä ryhmän alaorganisaatioiden kokouksiin osana EU:n valtuuskuntaa. Lisäksi se osallistuu G7-maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien kokouksiin.

G20
Kansainvälinen järjestelypankki

EKP on Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) jäsen ja osakas. Se osallistuu BIS:n päätöksenteko- ja valvontaelimen toimintaan ja on mukana kaikissa sen komiteoissa ja työryhmissä, kuten:

  • Baselin pankkivalvontakomiteassa
  • maksu- ja markkinainfrastruktuurikomiteassa
  • kansainvälisen rahoitusjärjestelmän komiteassa
  • markkinakomiteassa.
BIS
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö

EKP osallistuu lukuisiin OECD:n komiteoihin ja työryhmiin erillisenä Euroopan unionin valtuuskunnan jäsenenä Euroopan komission rinnalla.

OECD
Finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmä

EKP osallistuu finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän (FSB) ja joidenkin sen alaorganisaatioiden toimintaan.

FSB

Suhteet EU:n ulkopuolisiin keskuspankkeihin

EKP ylläpitää suhteita kehittyneiden ja kehittyvien markkinatalousmaiden keskuspankkeihin EU:n ulkopuolella. Tietojen ja näkemysten vaihdon avulla EKP voi tarkentaa käsitystään kansainvälisen toimintaympäristön kehityksestä ja selventää päätöstensä taustoja.

EKP osallistuu myös keskuspankkien kansainväliseen yhteistyöhön.

Kansainvälisen kehityksen seuraaminen

EKP seuraa monia tehtävänsä täyttämisen kannalta tärkeitä kansainvälisen talouden, rahoituksen ja rahapolitiikan kysymyksiä. EKP esimerkiksi

  • seuraa ja arvioi maailmantalouden tilannetta ja suhdannekehitystä sekä niiden kannalta merkittäviä EU:n ulkopuolisten maiden toimia (lue lisää)
  • laatii kokonaistaloudellisia arvioita euroalueen ulkopuolisesta ympäristöstä ja analysoi sen kehitystä simulaatioiden ja skenaarioiden avulla
  • seuraa euron kansainvälistä asemaa
  • analysoi kansainvälisen rahoitusjärjestelmän rakenteeseen liittyviä kysymyksiä ja muita rahapolitiikan kannalta merkittäviä aiheita

Kaikki tähän osioon kuuluvat sivut