23.8.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 216/1

2.1

EKP ehdottaa, että direktiivin 98/26/EY 9 artiklan 1 kohtaa muutettaisiin edelleen seuraavista syistä. Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan vakuuden antanutta osallistujaa tai vastapuolta koskeva maksukyvyttömyysmenettely ei vaikuta EKP:n ja jäsenvaltioiden keskuspankkien oikeuksiin niille annettuun vakuuteen. Vakuus voidaan muuttaa rahaksi kyseisten oikeuksien turvaamiseksi. Tilanne on epäselvä silloin, jos 9 artiklan 1 kohdan tulkitaan merkitsevän sitä, että keskuspankkioperaatioiden, mukaan lukien hätärahoitus, yhteydessä annettu vakuus on suojattu maksukyvyttömyysmenettelyjen vaikutuksilta vain menettelyjen kohdistuessa sellaiseen keskuspankin osallistujaan tai vastapuoleen, joka on antanut vakuuden keskuspankille. Arvioitaessa keskuspankeille keskuspankkioperaatioiden yhteydessä luovutetun vakuuden direktiivin 98/26/EY nojalla saamaa suojaa on epäselvää, kattaako keskuspankeille myönnetty suoja sellaisen kolmannen osapuolen antaman vakuuden, joka ei ole keskuspankin ylläpitämän järjestelmän osallistuja tai keskuspankin vastapuoli.

2.2

Tällä hetkellä eräät jäsenvaltiot näyttävät panneen täytäntöön direktiivin 98/26/EY 9 artiklan 1 kohdan siten, että suojaa ei myönnetä sellaisen kolmannen osapuolen keskuspankille antamalle vakuudelle, joka ei kuulu keskuspankin osallistujiin tai vastapuoliin, kun taas suurin osa jäsenvaltioista on pannut 9 artiklan 1 kohdan täytäntöön siten, että tällaisten kolmansien osapuolien keskuspankille antama vakuus kuuluu selkeästi suojan piiriin. Lisäksi joissakin jäsenvaltioissa säännös on pantu täytäntöön direktiivin sanamuotoa noudattaen, jolloin kysymys siitä, onko kolmannen osapuolen keskuspankille antama vakuus suojattu, on näissä oikeusjärjestyksissä tulkinnanvarainen.

2.3

Edellä esitetyn perusteella direktiivin 98/26/EY 9 artiklan 1 kohdan sanamuotoa selventämällä voitaisiin varmistaa, että minkä tahansa kolmannen osapuolen, esimerkiksi keskuspankin ylläpitämän järjestelmän osallistujan tai keskuspankin vastapuolen osakkuus- ja tytäryhtiöiden, keskuspankille antama vakuus olisi yhdenmukaisella tavalla suojattu. Tällä tavoin varmistettaisiin oikeusvarmuuden toteutuminen keskuspankkien myöntämien vakuudellisten luottojen yhteydessä ja erityisesti suojattaisiin nykyaikaisia, esimerkiksi TARGET2-järjestelmässä käytettäviä likviditeetin sammiointipalveluja sellaisen kolmannen osapuolen maksukyvyttömyyden varalta, joka luovuttaa vakuuden keskuspankin ylläpitämän järjestelmän osallistujan puolesta. Tämä uudistus voisi olla erityisen tärkeä keskuspankin likviditeettioperaatioiden kannalta rahoituksellisesti vaikeina aikoina, jolloin voidaan olettaa, että vastapuolelle myönnetylle likviditeetille saattaa antaa vakuuden kolmas osapuoli tällaisen vastapuolen puolesta.

3.1

Direktiivin 98/26/EY 2 artiklan f kohdassa sallitaan, että jäsenvaltiot pitävät ”epäsuoraa osallistujaa””osallistujana”, jos se on perusteltua järjestelmäriskin takia ja edellyttäen, että epäsuora osallistuja tunnetaan järjestelmän piirissä. ”Tunnettuus järjestelmän piirissä” on hyödyllinen vaatimus, sillä muutoin järjestelmä ei pystyisi tunnistamaan, mitkä epäsuorat osallistujat kuuluvat järjestelmälle myönnetyn suojan piiriin. ”Epäsuoran osallistujan” määritelmään olisi sen vuoksi lisättävä ehto siitä, että epäsuorien osallistujien on oltava järjestelmän ylläpitäjän tuntemia. Tämä helpottaa myös järjestelmän ylläpitäjän 10 artiklan toisen kohdan mukaista velvoitetta ilmoittaa sille jäsenvaltiolle, jonka lakia sovelletaan, järjestelmään osallistujat, mukaan luettuina mahdolliset epäsuorat osallistujat, sekä niitä koskevat muutokset.

3.2

Epäselvyyksien välttämiseksi sekä osallistujan että epäsuoran osallistujan määritelmiä olisi selvennettävä siten, että ne ovat tyhjentäviä ja sisältävät ainoastaan määritellyissä käsitteissä mainitun tyyppiset yksiköt. Soveltamiserot voisivat vaarantaa rajat ylittävissä operaatioissa toimiville järjestelmille direktiivin 98/26/EY nojalla annetun suojan.

3.3

Myös osallistujan ja epäsuoran osallistujan määritelmissä oleva ”järjestelmän” käsite olisi korvattava soveltuvin osin uudella ”järjestelmän ylläpitäjän” käsitteellä, sillä yleensä järjestelmät eivät ole oikeushenkilöitä ja järjestelmän ylläpitäjä toimii toisen järjestelmän osallistujana varmistaen näin järjestelmien välisen ristikkäisen osallistumisen.

4.1

Direktiivin 98/26/EY 2 artiklan a kohdassa olevaa järjestelmän määritelmää olisi muutettava. ”Järjestelmän” käsitteeseen olisi asiaankuuluvalla tavalla sisällyttävä kaikenlaiset olemassaolevat järjestelyt, jotta direktiivin 98/26/EY tarjoamaa suojaa voitaisiin soveltaa mahdollisimman monenlaisiin järjestelmiin, mikä pienentäisi samalla järjestelmäriskiä. Erityisesti 2 artiklan a kohdan ensimmäiseen ja toiseen luetelmakohtaan sisältyvä nykyinen määritelmä ei riittävän tarkkaan heijasta sitä tapaa, jolla suurin osa järjestelmistä on perustettu. Useimpien järjestelmien perustana on sellainen järjestely, joka ei ole yksinomaan osallistujien välinen sopimus vaan järjestelmän toimintaa koskevien sääntöjen ja määräysten kokonaisuus, sellaisena kuin järjestelmän ylläpitäjä on sen hyväksynyt tai kuin se on säädöksillä hyväksytty. Osallistujien edellytetään noudattavan näitä sääntöjä. Monenväliseen sopimusjärjestelyyn perustuvat järjestelmät ovat poikkeus eivätkä sääntö, kuten 2 artiklan a kohdan nykyisessä sanamuodossa oletetaan. Järjestelmän ylläpitäjä, kuten arvopaperikeskus, pörssi tai keskuspankki, perustaa yleensä järjestelmän yksipuolisesti. Tässä yhteydessä 2 artiklan a kohta olisi laadittava siten, että muodollinen järjestely voidaan perustaa joko sopimuksen, yleisten liiketoimintaan sovellettavien ehtojen tai lainsäädännön eli järjestelmän sääntöjen tai täytäntöönpanosäädöksen avulla. Sen vuoksi järjestelmän määritelmässä olisi viitattava muodolliseen järjestelyyn, joka ”käsittää” kolme tai useamman osallistujan, eikä järjestelyyn kolmen tai useamman osallistujan ”välillä”; tämä muutos edellyttää, että 2 artiklan a kohdan toista luetelmakohtaa muutetaan vastaavasti.

4.2

Nykyisen järjestelmän määritelmän mukaan on epäselvää, saavatko selvitysjärjestelmät, kuten keskusvastapuolet tai selvitysyhteisöt, suojaa järjestelmäriskeiltä direktiivin 98/26/EY nojalla. Vaikka useat jäsenvaltiot ovat epäselvyyksien välttämiseksi ilmoittaneet komissiolle selvitysjärjestelmiä 2 artiklan a kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaisesti, sanat ”selvittämistä tai” pitäisi lisätä sanojen ”siirtomääräysten” ja ”suorittamista” väliin 2 artiklan a kohdan ensimmäiseen luetelmakohtaan, jotta myös sentyyppiset yksiköt voidaan sellaisinaan katsoa järjestelmiksi.

4.3

Lisäksi järjestelmän käsite olisi määriteltävä joustavasti, jotta se kattaisi järjestelmien rakenteen tulevan kehityksen. Käsite olisi etenkin määriteltävä riittävän laajasti, jotta se kattaisi eurojärjestelmässä tulevaisuudessa mahdollisesti kehitettävät järjestelmät tai, kun kyse on EKP:n säädöksellä perustetusta järjestelmästä, EKP:n nimeämät järjestelmät, jotka sitovat osallistujia EKP:n kanssa solmitun järjestelyn nojalla ja johon sovelletaan jäsenvaltion lakia. EKP:n säädöksellä perustettujen järjestelmien tulisi myös joka tapauksessa kuulua direktiivin 98/26/EY 2 artiklan a kohdassa määritellyn järjestelmän käsitteen piiriin.

5.1

EKP katsoo, että direktiivin 98/26/EY 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua järjestelmään tulon ajankohdan käsitettä on tarpeen selventää. Tarkemmin sanottuna 3 artiklan 3 kohdassa todetaan, että siirtomääräyksen järjestelmään tulon ajankohta määritellään asianomaisen järjestelmän säännöissä. Järjestelmään tulon ajankohtaa ei itsessään ole määritelty, ja sen vuoksi eri järjestelmien välillä on eroavuuksia sekä käsitteen määritelmän että järjestelmään tulon ajankohdan osalta. Kun järjestelmään tulon ajankohta määritellään järjestelmään sovellettavassa kansallisessa laissa, järjestelmän sääntöjen on oltava näiden määritelmien mukaisia. Kansallisessa lainsäädännössä pitäisi kuitenkin sallia riittävä joustavuus, jotta järjestelmään tulon ajankohtaa koskevia järjestelmän sääntöjä voidaan mukauttaa siten, että voidaan ottaa huomioon tietyn järjestelmän toiminnan erityinen luonne ja suojata kehittyneitä selvitys- ja optimointimenettelyjä. Lisäksi yhteentoimivien järjestelmien välillä on tärkeää, että kaikkien mukana olevien järjestelmien säännöissä olisi mahdollista määritellä järjestelmään tulon ajankohta riittävän joustavasti, jotta voidaan turvata järjestelmien välillä tapahtuva selvitys ja varmistaa siten järjestelmien yhteentoimivuus. Tämän vuoksi EKP suosittelee 3 artiklan 4 kohdan selventämistä, jotta poistetaan mahdolliset epäselvyydet sen seikan osalta, että järjestelmillä on tietty harkintavalta määritellä tarkoituksenmukainen järjestelmään tulon ajankohta ilman kansallisesta, mahdollisesti jäykästä ja hankalasti muutettavissa olevasta lainsäädännöstä aiheutuvia rajoituksia. Vastaavat näkemykset soveltuvat myös direktiivin 98/26/EY 5 artiklassa tarkoitettuun peruuttamattomuuden käsitteeseen.

5.2

EKP kannattaa yhteentoimiviin järjestelmiin liittyviä muutoksia, sillä tällaisten järjestelmien määrä ja merkitys ovat kasvaneet olennaisesti direktiivin 98/26/EY hyväksymisen jälkeen. Järjestelmien välille on erityisesti perustettu linkkejä ja jopa ketjutettuja linkkejä, ja järjestelmillä on pääsy toisiin järjestelmiin osallistujina tai muiden liittymien kautta. EKP kuitenkin ehdottaa, että ”yhteentoimivan järjestelmän” määritelmään sisältyvä ”järjestelmän” käsite korvattaisiin kahden tai useamman järjestelmän keskinäisellä ”järjestelyllä”, jotta määritelmä kattaisi kaikki mahdolliset yhteystyypit, mutta samalla vältyttäisiin luomasta mielikuvaa uuden järjestelmäkategorian luomisesta. Käytännön esimerkkinä voidaan mainita EKP:n suuntaviivoihin perustuva eurojärjestelmän TARGET2-maksujärjestelmä (3), joka koostuu useista oikeudellisesti erillisistä, yhteisen teknisen laitealustan kautta toisiinsa liitetyistä maksujärjestelmistä. Lisäksi TARGET2-järjestelmään on liittynyt yli 60 muuta järjestelmää myös euroalueen ulkopuolisista maista joko järjestelmään osallistujina tai kahdenvälisiin järjestelyihin perustuvien liitännäisjärjestelmäliitäntöjen välityksellä.

9.1

EKP pitää erittäin myönteisinä direktiiviin 2002/47/EY ehdotettuja muutoksia, joiden tarkoituksena on helpottaa lainasaamisten käyttöä vakuutena keskuspankeissa. Nämä muutokset tekevät Euroopan unionin keskuspankkien oikeudellisen aseman aiempaa turvatummaksi otettaessa lainasaamisia vakuudeksi, sillä eri EU-maiden oikeusjärjestysten lainasaamisia koskevia säännöstöjä ei muutoin ole yhdenmukaistettu. Mahdollisuus käyttää lainasaamisia vakuutena keskuspankkioperaatioissa on euroalueen luottolaitosten kannalta erittäin tärkeää, sillä niiden taseissa on suuria määriä lainasaamisia. Eurojärjestelmän kannalta olisi myös hyvin tärkeää, että lainasaamisia pystyttäisiin käyttämään vakuutena direktiiviin 2002/47/EY perustuvassa järjestelmässä, sillä se helpottaisi tämäntyyppisten varojen vapaamuotoista ja tehokasta toiminnallista käsittelyä erityisesti elektronisessa muodossa ja muun muassa rajat ylittävissä rakenteissa. Tämän vuoksi EKP kannattaa direktiiviehdotuksen hyväksymistä tältä osin komission ehdottamassa muodossa ja ilman että jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus vaihtoehtoisiin täytäntöönpanotapoihin, sillä se heikentäisi pätevyyttä ja oikeusvarmuutta vakuuden ottamisessa.

9.2

Direktiivin 2002/47/EY 1 artiklan 4 kohdan a alakohtaan ehdotetut muutokset rajoittavat sen soveltamisalan keskuspankkioperaatioiden yhteydessä vakuudeksi kelpaaviin lainasaamisiin. EKP:n ja eurojärjestelmän kannalta tämä on riittävää. Ehdotettu muutos ei kuitenkaan koske ainoastaan lainasaamisten käyttöä keskuspankkioperaatioissa, vaan ehdotuksen mukaan direktiivin 2002/47/EY säännöksiä sovellettaisiin kaikkiin lainasaamisiin, jotka voidaan hyväksyä vakuudeksi keskuspankkioperaatioissa EU:n alueella. Kysymys siitä, missä laajuudessa ehdotettu muutos sallisi myös muiden vakuuden ottajien kuin keskuspankkien käyttää tällaisia keskuspankkivakuudeksi kelpaavia lainasaamisia vakuustarkoituksiin, nostaa esiin avoimuuteen liittyviä ongelmia. Erityisesti lainasaamisten vakuudeksi hyväksymistä koskevat kelpoisuusvaatimukset eivät välttämättä ole kaikissa EU:n keskuspankeissa helposti saatavilla, minkä vuoksi muiden vakuudenottajien kuin keskuspankkien voi olla vaikea määrittää tehokkaasti, onko vakuudeksi tarkoitettu lainasaaminen todellisuudessa vakuudeksi kelpaava. Lisäksi eurojärjestelmän ja euroalueen ulkopuolella sijaitsevien keskuspankkien soveltamat kelpoisuusvaatimukset saattavat poiketa toisistaan, ja näitä vaatimuksia saatetaan myös ajan kuluessa muuttaa. Oikeusvarmuuden ja yhtäläisten toimintaedellytysten varmistamiseksi EU:n alueella EKP suosittelee näin ollen, että direktiivin 2002/47/EY soveltamisalaan kuuluvat lainasaamiset määriteltäisiin sellaisella yksinkertaisella ja yhdenmukaisella tavalla, joka ei liitä näitä lainasaamisia keskuspankkien soveltamiin kelpoisuusvaatimuksiin. Direktiivin 2002/47/EY soveltamisalan määrittelemiseen liittyvän lainasaamisten määritelmän tulisi olla riittävän laaja, jotta se kattaisi eurojärjestelmän kelpoisuusvaatimusten mukaiset lainasaamiset. Jos tällaista yhdenmukaista määritelmää ei voida hyväksyä, olisi vähintään tarpeen varmistaa, että lainasaamiset, joita todellisuudessa käytetään vakuutena eurojärjestelmän piirissä, kuuluvat direktiivin 2002/47/EY uuden määritelmän soveltamisalaan.

9.3

Ehdotettuihin muutoksiin ei sisälly niitä lainvalintasääntöjä koskevaa selvennystä, joita sovelletaan käytettäessä lainasaamisia vakuutena rajat ylittävissä operaatioissa. Direktiivin 2002/47/EY 9 artiklan nykyinen lainvalintasääntöjä koskeva sanamuoto liittyy ainoastaan arvo-osuuksien muodossa oleviin arvopapereihin, eikä sitä selvästikään sovelleta lainasaamisiin. Jotta lainasaamisia voidaan käyttää vakuutena rajat ylittävissä operaatioissa, on äärimmäisen tärkeää yhdenmukaistaa sovellettavat lainvalintasäännöt. Vakuutena käytettäviin lainasaamisiin saattaa liittyä useita oikeusjärjestyksiä, kuten velallisen, velkojan, sopimuksen jne. oikeusjärjestys, ja oikeusvarmuuden toteutumiseksi osapuolten on tiedettävä tarkasti, mitä lakia sovelletaan vakuutena käytettävien lainasaamisten pätevyyteen ja etusijajärjestykseen. Tällä hetkellä lainvalintasääntöjä, jotka koskevat saamisten siirtojen vaikutuksia kolmansiin osapuoliin, ei ole yhdenmukaistettu EU:ssa; sovellettavista laeista on epävarmuutta, ja osapuolet saattavat joutua noudattamaan useamman kuin yhden oikeusjärjestyksen vaatimuksia voidakseen olla varmoja siitä, että niiden ottama vakuus on oikeudellisesti pätevä. Tämä on merkittävä este, ja lainasaamisten käyttöä vakuutena EU:n alueella rajat ylittävissä operaatioissa edistäisi huomattavasti se, että kolmansiin osapuoliin kohdistuvien vaikutusten osalta sovittaisiin yhtenäisistä lainvalintasäännöistä. Koska tällaista muutosta ei tehty ns. Rooma I -asetuksen (7) yhteydessä, olisi erityisen tärkeää sisällyttää nämä säännöt direktiiviin 2002/47/EY. Näistä yhteisistä säännöistä olisi huomattavaa etua.

9.4

EKP ehdottaa myös seuraavien teknisten muutosten tekemistä sen varmistamiseksi, että ehdotettu direktiivi on johdonmukainen lainasaamisten sisällyttämisessä direktiiviin 2002/47/EY. Sen varmistamiseksi, että direktiivin 2002/47/EY soveltamisala kattaa lainasaamisten siirron lisäksi myös lainasaamisten panttauksen, 2 artiklan 1 kohdan c alakohtaa pitäisi muuttaa siten, että siinä viitataan rahoitusvakuusjärjestelyä koskevaan täyteen oikeuteen; näin selvennettäisiin, että käsite ”panttioikeuteen perustuva rahoitusvakuusjärjestely” kattaa myös lainasaamisten panttauksen ja perimisen. Lisäksi rahoitusvälineiden määritelmään pitäisi lisätä viittaus lainasaamisiin 2 artiklan 1 kohdan e alakohdassa. Lopuksi 3 artiklaa olisi tarpeen muuttaa, jotta rekisteröimisen ja ilmoittamisen lisäksi viitattaisiin ”omistusoikeuden siirtämiseen” rahoitusvakuusjärjestelyn pätevyyttä koskevien edellytysten yhteydessä.